|
30.09.2011 kello 12:01
Vuoden nuori taiteilija
2012 on Porissa 1978 syntynyt kuvataiteilija ja graafikko Ari Pelkonen.
Pelkonen on järjestyksessä 28. Vuoden nuori taiteilija.
Suomen tyylikkäintä
taidetta vanhalla puupiirrostekniikalla tekevä taidegraafikko on löytänyt oman
tapansa tehdä yhdistämällä maalauksen ja puupiirroksen. Katsoja ei aina tiedä
missä maalaus alkaa ja puupiirros päättyy kun maalausjäljet kuultavat ohuen
japaninpaperin läpi. Taiteilijaa kiehtovat erilaiset kertomukset ja erityisesti
japanilainen kulttuuri on vaikuttanut sekä tekemisen tapaan että
kuva-aiheisiin.
Valtakunnallinen Vuoden
nuori taiteilija -tapahtuma syntyi Tampereen Nuorkauppakamarin aloitteesta
1984. Taiteilijavalinta- ja näyttelyprosessin tarkoituksena on tuoda esiin
nuoria, lahjakkaita kuvataiteilijoita sekä kiinnittää huomiota uuteen
suomalaiseen kuvataiteeseen ja sen ilmiöihin. Tapahtuman toimeenpanijoina ovat
Tampereen kaupunki ja Tampereen taidemuseo. Vuoden 2012 nuoren taiteilijan on
valinnut asiantuntijaryhmä, johon kuuluvat puheenjohtaja Taina Myllyharjun
lisäksi taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén, johtajat Berndt Arell
ja Tapani Pennanen sekä kuvataiteilijat Osmo Rauhala, Janne Laine, Hannu Ojala
ja Katariina Salmijärvi.
Vuoden nuori taiteilija -palkittu saa 20 000 euron
stipendin ja mahdollisuuden yksityisnäyttelyn järjestämiseen Tampereen
taidemuseossa ajalla 18.2.-22.4.2012 sekä Tampereen taidemuseon
tuottaman näyttelyjulkaisun. Julkaisun asiantuntija-artikkelin kirjoittaa
Veikko Halmetoja.
CV, Ari Pelkonen
(pdf, 48 kt)
»
Tiedotusvälineille
Kuvia median käyttöön
»
Tampereen taidemuseo
Lisätietoja
Tampereen taidemuseo
Museonjohtaja
Taina
Myllyharju
Matkapuhelin + 358 (0)40 8016 665
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi
Tiedotusmateriaali:
Markkinointi- ja tiedotussihteeri
Johanna
Kangas
Puhelin
040 801 2714
Sähköpostiosoite on muotoa johanna.t.kangas()tampere.fi
Jaa:
|