Valmistava opetus
kuvataide
Valmistavan opetuksen oppilaat tutustuvat Taidekaaressa suomalaiseen kouluun, kulttuuriin ja nyt myös luontoon kulttuurikasvatuksen keinoin. Taidekaaressa he osallistuvat joka vuosi erikseen heitä varten suunniteltuun kokonaisuuteen.
Kuvataide on itseilmaisun keino, kun sanat eivät riitä kaiken
kertomiseen. Kevätohjelmassa jatketaan syksyllä aloitetusta luontoteemasta.
Teemat:
Lukuvuoden 2011-2012 teemana on suomalainen luonto. Osallistumalla tähän kokonaisuuteen toteutuvat mm. useat opetusuunnitelman kuvataiteen tavoitteet.
Kohderyhmä:
Kaikki tamperelaiset valmistavan opetuksen luokat.
Valmistavan opetuksen ohjelma, kevätlukukausi 2012:
Luonnossa
Kevätlukukaudella jatketaan työpajatyöskentelyä kuvataiteilija Pauliina Pesosen kanssa. Ensin käydään museossa ja sitten kuvataiteillaan vielä omassa luokassa. Teemana on suomalainen luonto. Ajanvaraus on päättynyt.