Esittely

Taidekaari on Tampereen kaupungin omaperäinen ja uudenlainen kulttuurikasvatusohjelma, jossa lapset ja nuoret tutustuvat eri taiteenlajeihin. Toimintaa organisoivat perusopetus, museopalvelujen TAITE-yksikkö ja kulttuuripalvelut.

Taidekaari on paljon muutakin kuin elämyksellisiä konsertteja, näytelmiä tai museokäyntejä: oppilaat pääsevät tekemään ja toimimaan itse taiteilijoiden ja taidekasvattajien ohjaamissa työpajoissa. Lisäksi opettaja saa tuottamamme oheismateriaalin opetuksen tueksi. Asetamme lasten teoksia näytteille mm. museoihin, Lastenkulttuurikeskus Rullaan ja erilaisiin julkisiin tiloihin ja kaupunkiympäristöön. Taidekaari on rakennettu sosiaalisesti tasavertaiseksi, saavutettavaksi ja esteettömäksi, jotta mahdollisimman moni lapsi ja nuori pääsisi osalliseksi taiteesta ja kulttuurista. Koululaisryhmiltä ei peritä maksua osallistumisesta.

Tavoitteena on rakentaa vuoteen 2014 mennessä esikoulusta alkava ja koko peruskoulun kattava ehjä taidekaari. Lukuvuonna 2011-2012 toiminnassa ovat mukana jo esiopetus, erityisopetus ja valmistava opetus. Yleisopetuksesta ovat mukana kaikki muut luokka-asteet paitsi viides, kahdeksas ja yhdeksäs vuosiluokka. Toiminta laajenee vuosiluokkajärjestyksessä niin, että lähivuosina yleisopetuksesta mukaan pääsevät viidennet luokat.

Taidekaari on valittu opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnalliseen Taikalamppu-lastenkulttuuriverkostoon yhdessä Lempäälän Pii Poon kanssa kaudelle 2009-2013. Pirkanmaan Taikalampussa kehitetään erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kulttuuritarjontaa, monitaiteista taide- ja kulttuurikasvatusta sekä sosiaalisen sirkuksen toimintamalleja.

 

Katso esittelyvideo: