|
23.06.2011 kello 17:18
Giotton talo ja muita teoksia 17.9. – 22.1. 2011
Sara Hildénin taidemuseon syyskauden näyttely esittele Silja Rantasen (s.1955), suomalaisen nykytaiteen keskeisen vaikuttajan.
Silja Rantasen retrospektiivisen näyttelyn kokoaa Sara Hildénin taidemuseo yhteistyössä taiteilijan kanssa. Näyttely esittelee Silja Rantasen tuotantoa laajalti liki kolmen vuosikymmenen ajalta 1983–2011. Näyttely käsittää maalauksia, piirustuksia, kolmiulotteisia teoksia sekä luonnosaineistoa. Se on taiteilijan ensimmäinen takautuva näyttely ja myös ensimmäinen kotimaassa järjestettävä laaja katselmus sitten vuoden 1996 Ars Fennica -palkintonäyttelyn. Silja Rantasen teoksia on esitelty palkintonäyttelyn jälkeen Norjassa ja Ruotsissa. Hän on myös toteuttanut Tukholman Arlandan uuden lennonjohtotornin fasaditeoksen vuonna 2001.
Silja Rantanen valmistui Suomen Taideakatemiasta maalaustaiteen osastolta vuonna 1980, sitä ennen hän oli opiskellut arkkitehtuuria ja maalausta Helsingin teknillisessä korkeakoulussa. Hän on toiminut opettajana Taideteollisessa korkeakoulussa ja professorina Kungliga Konsthögskolanissa. Vuodesta 2009 hän on toiminut Kuvataideakatemian maalaustaiteen professorina.
Arkkitehtuuriopinnot vaikuttavat vahvasti hänen taiteensa taustalla. Arkkitehtuuriopintojen parissa Rantanen omaksui funktionalismin perusidean: muodon kauneuden ja tarkoituksenmukaisuuden yhteyden ja perehtyi myöhemmin sen kuvataiteelliseen sovellutukseen. Hän oppi abstrahoimaan, sillä yksinkertainen muoto kiinnosti häntä figuuria enemmän. Taiteellinen kiinnostus keskittyi jo alkuvaiheessa tilallisuuteen. Rantasen teosten esikuvia ovat mm. Välimeren vanhan kulttuurin ja erityisesti renessanssiajan maalaukset ja arkkitehtuuri.
Silja Rantanen työstää aiheitaan sarjoina. Hän on kertonut että tällä tavoin aiheeseen tutustuessa sen käsittelyyn tulee irtonaisuutta ja keveyttä. Sara Hildénin taidemuseon näyttelyssä ovatkin mukana kaikki taiteilijan keskeiset aihepiirit ja teemasarjat.
Näyttelyssä on mukana ensimmäistä kertaa 2000-luvun merkittävä teoskokonaisuus, Taiteilija ja katsoja, johon kuuluu yhteensä seitsemän maalausta. Ne ovat sisä- ja ulkokuvia Palais de Tokyon aulassa olleesta Loris Cecchinin interaktiivisesta veistoksesta. Sara Hildénin taidemuseon näyttelyssä on esillä myös teoksia, joita ei ole esitelty aiemmin näyttelyissä.l
Lisätietoja: Museonjohtaja Riitta Valorinta, p. 03 565 43517 tai 040 580 7559 Ts. museoamanuenssi Sarianne Soikkonen p. 03 5654 3518 tai 040 801 6088 Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi
Museo avoinna Silja Rantasen näyttelyssä ti-su 11-18 .Café Sara klo 11-17.30.
Liput 7/5/3 € (kesällä sisäänpääsy vain Särkänniemen lipputuotteilla)
Yhteystiedot Sara Hildénin taidemuseo, Laiturikatu 13 (Särkänniemi), 33230 Tampere, puh. (03) 5654 3500
»
Sara Hildénin taidemuseo
Lisätietoja
Museonjohtaja
Riitta
Valorinta
Puhelin
03 565 43517, +358 3 565 43517
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi
Näyttelyamanuenssi
Sarianne
Soikkonen
Puhelin
03 5654 3518
Matkapuhelin 040 801 6088
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi
Jaa:
|