Muualla Euroopassa asiantuntemusta ja kokemuksia hankkimassa
Kuvia reissulta
Tampereen kaupungin raideliikenneselvitykseen kuuluu olennaisena osana Euroopan olemassa olevan
kokemuksen saaminen selvitystyötä tekevien käyttöön. Ulkomaiset asiantuntijat ovat myös pitkin matkaa
olleet mukana arvioimassa Tampereen selvityksen vaiheita.

Ranskalaista tyyliä.
Ranskan Nantesissa järjestettiin kesäkuussa UITP:n, kansainvälisen julkisen liikenteen järjestön
light rail- konferenssi, johon Tampereelta osallistuivat kaavoitusjohtaja Jyrki Laiho ja konsulttiryhmiä
edustavat Erkki Karvala ja Heimo Rintamäki.
Konferenssin luennoilla, tutustumiskäynneillä ja työpajoissa käsiteltiin light rail-järjestelmiä osana
kaupunkipolitiikkaa, ympäristösuunnittelua ja taloudellista kasvua. Tekniset uutuudet, sarjatuotannon
kehittyminen kalustossa ja light rail-järjestelmien sopeutuminen muihin liikennejärjestelmiin olivat
niinikään konferenssin teemoja.
Lokakuussa kaavoitusjohtaja Jyrki Laiho, kaupungininsinööri Risto Laaksonen sekä konsulttien edustajat
Erkki Karvala ja Heimo Rintamäki osallistuivat Saksan Karlsruhessa järjestettyyn Tram Train 2002 –konferenssiin.
Matkan aikana he pitivät työkokouksia myös Tampereen raideliikenneselvityksen ulkomaisen asiantuntijan
Gunnar Heippin kanssa.
Tram Train 2002 –konferenssi oli ikään kuin 10-vuotisjuhlakokous, sillä juuri Karlsruhesta ja eteläisestä
Saksasta kaksivirtajärjestelmää käyttävien ja rataverkkoa hyödyntävien pikaraitiojärjestelmien käyttö
Euroopassa alkoi vuonna 1992.
Eurooppalainen asiantuntemus, kalustovalmistajien tapaamiset ja eri kaupunkien reitteihin, teknisiin
ratkaisuihin ja järjestelmien toimivuuteen tutustuminen on tuonut paljon ratkaisevaa tietoa ja taitoa
tamperelaisten selvitystyöhön. Samalla omia ratkaisuja on voitu punnita yhdessä ulkomaistenkin
asiantuntijoiden kanssa.
Tampereen kaupungin raideliikenneselvitys on nyt loppusuoralla. Liikenne-, maankäyttö- ja
organisaatioryhmien työ johtoryhmän ohjauksessa on edennyt loppuraportin laatimiseen. Se valmistuu tämän
vuoden aikana.
Matkat muualle Eurooppaan ovat osaltaan auttaneet selvästi kehittämään Tampereelle sovellettavaksi ajateltua
ratkaisua. Alkuperäisiin luonnoksiin verraten arvioituja kustannuksia on onnistuttu
pienentämään ja samalla kuitenkin mahdollinen palvelutarjonta on entisestään parantunut.

Saksan kaupungeissa pikaraitiotie on jo tuttu väline.