Suurin osa lastensuojelutyöstä on avohuollon tukitoimia. Ne ovat lapsen
huostaanottoon ja sijaishuoltoon nähden ensisijaisia.
Avohuollon tukitoimia tarjotaan lapselle ja perheelle, jos lapsen kasvuolot vaarantavat tai eivät turvaa lapsen terveyttä tai kehitystä tai jos lapsi omalla käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään tai kehitystään.
Tukitoimet perustuvat lastensuojelutarpeen selvitykseen ja lapsen
asiakassuunnitelmaan, johon kirjataan työskentelyn tavoitteet ja
tukitoimien ajanjakso. Huoltaja tai lapsi voi ottaa yhteyttä
lastensuojeluun ja hakea avohuollon tukea lapselle tai perheelle.
Sosiaalityöntekijän ensisijaisia työskentelytapoja ovat keskustelut,
ohjaus ja neuvonta sekä neuvottelut ja kotikäynnit, joissa
perheen kanssa etsitään yhdessä ratkaisua ongelmiin. Mietitään mitä
palveluja perhe voi käyttää ja arvioidaan käytössä olevia palveluja.
Avohuollon tukitoimet edellyttävät huoltajien ja 12 vuotta täyttäneen
lapsen suostumusta.
Tukihenkilö tai -perhe Tukihenkilö tapaa lasta tai nuorta säännöllisesti. Jos lapsella on tukiperhe, hän vierailee tukiperheessä esimerkiksi viikonloppuisin.
Perhetyö ja perheryhmät Kaupungin perhetyöntekijä saapuu perheen kotiin, auttaa arjen sujumisessa ja tukee vanhempia lasten kasvatuksessa. Tampereella toimii Kalevassa, Multisillassa ja Tesomalla perheryhmät, joihin vanhempi tulee yhdessä lapsen kanssa. Perheryhmä auttaa arjen jaksamisessa.
Lastenhoidon järjestäminen Lapselle järjestetään päivähoitopaikka tai iltapäiväkerho tai perhettä ohjataan hakemaan itse lastenhoitoapua.
Lasten koulunkäynnin, harrastusten ja lomatoiminnan tukeminen taloudellisesti Lasta ja hänen perhettään voidaan avustaa mm. virkistystoimintaan osallistumisessa.
Terapiapalvelut Lapsi tai perhe ohjataan esimerkiksi perheneuvolaan.
Erilaisten yhteisöjen palvelut ja vertaistuki Useilla järjestöillä, projekteilla ja seurakunnilla on lapsiperheille suunnattua tukitoimintaa. Lisäksi on erityisryhmille - mm. yksinhuoltajille ja maahanmuuttajille - tarkoitettuja palveluja.
Perhekuntoutus Kotona tai perhetukikeskuksen päiväosastolla tapahtuva ohjaus, tuki ja kuntoutus sekä lapsen sijoitus perhekuntoutukseen yhdessä vanhempansa kanssa.
Avohuollon sijoitus Lapsi voidaan sijoittaa lyhytaikaisesti yksin sijaisperheeseen tai lastensuojelulaitokseen. Jos lapsen toista huoltajaa ei voida kuulla matkan, sairauden tai muun syyn takia tai jos huoltajat ovat erimielisiä lapsen avohuollon sijoituksesta,
voidaan lapsi sijoittaa, jos huoltaja, jonka luona lapsi asuu, siihen
suostuu ja sijoitus on lapsen edun mukainen.
Avotyöllä autetaan perheitä mm. päihdeongelmissa, lasten ja
nuorten koulunkäynnin vaikeuksissa, kodin sääntöjen ja rajojen
toimimisessa, mielenterveyden ja vuorovaikutuksen pulmissa.