Ikäihmisten palvelut

Tamperelaisista noin 30 000 on yli 65-vuotiaita. Ikäihmisten palvelujen avulla pyritään takaamaan turvalliset vanhuuden päivät omassa kodissa mahdollisimman monille tamperelaisille.

Valokuva: Koukkuniemen vanhainkodin askartelutuokio. Kuvaaja: Janne Ruotsalainen.

Kotiin annettavien palvelujen avulla edesautetaan ikäihmisten kotona selviytymistä. Kotihoidon ja muiden kotiin annettavien palvelujen merkitys kasvaa omien voimien vähentyessä.

Päivä- ja virkistystoiminta ylläpitää terveyttä, toimintakykyä ja selviytymistä. Niin palvelu- ja päiväkeskukset, korttelikerhot, kulttuuri- ja liikuntapalvelut sekä opiskelu tarjoavat mahdollisuuksia toimia, harrastaa ja tavata ystäviä.

Palvelubussiliikenne auttaa silloin, kun liikkuminen tavanomaisissa kaupungin busseissa on vaikeaa. Saattaja-apu voi olla välttämätön asiointimatkoilla tai erityistilanteissa.
Kuljetuspalvelut ja liikkuminen -sivuilta löytyy tietoa myös eläkeläisalennuksista ja kuljetustuista.

Asuminen palvelutalossa tai ryhmäkodissa on vaihtoehto kotona asumiselle, jos ikäihmisen palvelujen tarpeeseen ei kyetä vastaamaan kotiin annetuilla palveluilla.

Sairaala- ja vanhainkotihoitoon turvaudutaan, kun vanhuksen ikä ja sairaudet tekevät selviytymisen kotona mahdottomaksi.

Palvelujen hallinto

Ikäihmisten palvelujen järjestämisestä vastaa kaupungin tilaajaorganisaatio. Osa palveluista tuotetaan itse ja osa ostetaan ulkopuolisilta palveluntarjoajilta.

» Ikäihmisten palvelujen hallinto

Tampereen ikäihmisten palvelujen strategia ohjaa, miten kaupunki aikoo järjestää ikäihmisten palvelut 2009 - 2012.

Ikäihmisten palvelujen strategia (pdf, 77 kt)