Uimahallit
Tampereen uimahallitarjontaan kuuluu neljä hallia, jotka sijaitsevat: Pyynikillä, Kalevassa, Tesomalla ja Hervannassa.
»
Uimahallit
Uimakoulut
Uimahalleissa järjestetään uimaopetusta sekä lapsille että aikuisille ympäri vuoden. Lisäksi järjestetään kesäuimakouluja useilla rannoilla.
»
Uimakoulut
Uimarannat
Uimarantoja pitää kunnossa Tampereen Infran katu- ja vihertuotanto. Uimarantojen kunnossapidosta voi kysyä ja antaa palautetta Palvelupiste Frenckelliin.
»
Tampereen uimarannat
Uimavesien laadun valvonta
Uimavesien laadun valvonnan pohjana on EU:n uimavesidirektiivi. Uimaveden laadun arviointi ja luokitus perustuu kahden suolistoperäistä saastumista kuvaavan mikrobiologisen muuttujan, suolistoperäiset enterokokit ja Escherichia coli bakteeri, valvontatutkimustuloksiin. Myös syanobakteereita eli sinileviä seurataan aistinvaraisesti.
»
Uimavesien laadun valvonta
Talviuintipaikat
Nettisivulta löytyy tietoja Tampereen talviuintipaikoista.
»
Talviuintipaikat
Ulkoilu ja virkistys
Liikuntatoimella on hallinnassaan runsaasti tamperelaisten käyttöön tarkoitettuja ulkoilu- ja virkistysalueita. Leirintä- ja retkeilyalueita on Tampereen lisäksi Ylöjärvellä, Uudessakaupungissa ja Perä-Posiolla. Lisäksi kuntalaisten käytössä on ulkoilumajoja, uimarantoja sekä ulkoilu- ja latureittejä kattavasti koko kaupungin alueella.
»
Ulkoilu ja virkistys
puhelin liikuntapalvelut 03 5653 4300
faksi 03 5656 4889
Ratinan rantatie 1
33100
Tampere
Aukioloajat ma - pe 8.30 - 15.45
Ulkoilu ja virkistys
Liikuntatoimella on hallinnassaan runsaasti tamperelaisten käyttöön tarkoitettuja ulkoilu- ja virkistysalueita. Leirintä- ja retkeilyalueita on Tampereen lisäksi Ylöjärvellä, Uudessakaupungissa ja Perä-Posiolla. Lisäksi kuntalaisten käytössä on ulkoilumajoja, uimarantoja sekä ulkoilu- ja latureittejä kattavasti koko kaupungin alueella.
»
Ulkoilu ja virkistys
puhelin liikuntapalvelut 03 5653 4300
faksi 03 5656 4889
Ratinan rantatie 1
33100
Tampere
Aukioloajat ma - pe 8.30 - 15.45
Maahanmuuttajien palvelut
Tampereella asuu noin 7000 ulkomaan kansalaista noin 125 valtiosta. Tampereella puhutaan noin 130 eri kieltä.
»
Maahanmuuttajien palvelut
puhelin 040 572 7932, maahanmuuttajatyön koordinaattori
»
Pirkanmaan poliisilaitos
keskus 071 874 0131
puhelin Lupapalvelut p. 071 874 0131
Palvelupäivystys Sorinkatu 12
PL 147
33101
Tampere
Lupapalvelutoimisto Hatanpään valtatie 16, avoinna ma klo 9 - 17, ti-pe 9 - 16.15.
Kiinteistötoimi
Kiinteistötoimessa hoidetaan kaupungin omistuksessa oleviin maihin liittyviä asioita. Muita tehtäväkenttiä ovat muun muassa torit.
»
Kiinteistötoimi
keskus 03 565 611
faksi 03 5656 6633
Frenckell
Frenckellinaukio 2 D, 1. krs
PL 487
33101
Tampere
Aukioloajat ma - pe 8.30 - 15.45
Elintarvikkeiden tilapäis- ja ulkomyynti sekä tarjoilu
Toimijan on tehtävä elintarvikevalvontaan ilmoitus säännöllisessä ulkomyynnissä käytettävistä myyntilaitteista, mikäli myyntikalustoa, kojua tms. on tarkoitus myöhemmin käyttää useissa eri tapahtumissa.
»
Liikkuvat elintarvikehuoneistot
Sivun alkuun
Katuvalaistus
Tampereella on katuvaloverkkoon liitettyjä valaisimia yli 37000 kpl ja katuvalokeskuksia runsaat 320 kpl. Vaikka katuvalaisimien lukumäärä on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut, on katuvalaistukseen käytetty energiankulutus laskenut.
»
Ulkovalaistuksen vikailmoituspalvelu
puhelin
Vikailmoituksen voit myös tehdä Palvelupiste Frenckelliin
puhelin 03 5656 4400
Sivun alkuun
Ulosotto
Ulosotossa on tavallisimmin kysymys rahasaatavien perinnästä. Oikeudenkäynnissä tutkitaan velkojan saatavan oikeellisuus ja määrätään velallisen maksuvelvollisuudesta. Jos oikeuden tuomiota ei vapaaehtoisesti noudateta, se pannaan täytäntöön ulosotossa. Tietyt saatavat, esimerkiksi verot ja eräät vakuutusmaksut voidaan periä ilman tuomioistuimen päätöstä.
»
Pirkanmaan ulosottovirasto, Tampereen päätoimipaikka
keskus 0100 86351
faksi 010 362 4766
Kelloportinkatu 5 A, 3. kerros
PL 807
33101
Tampere
Sivun alkuun
Urheiluseurat Tampereella
Alla olevalle sivulta löydät oman lajisi tamperelaiset urheiluseurat.
»
Lajiseurat
Erityisryhmien liikunta
Liikuntatoimi järjestää ohjattua liikuntaa, joka on tarkoitettu erityisryhmille, kuten vammaisille ja pitkäaikaissairaille.
Lajiseurat
Tamperelaiset lajiseurat löytyy linkin kautta.
»
Lajiseurat
Kuntoliikunta
Tampereella on jo luontonsa puolesta hyvät mahdollisuudet monipuoliseen liikuntaan ja virkistäytymiseen. Kaupunki tarjoaa erilaisia liikuntaan ja vapaa-aikaan liittyviä tiloja ja palveluja kaikenikäisille.
»
Liikunta ja vapaa-aika
Liikuntapalvelut
Liikuntapalvelut on osa sivistyspalveluja ja sen päättävä elin on kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden johtokunta.
»
Liikuntapalvelut, asiakaspalvelu
puhelin 03 5653 4300
Tampereen stadion
Ratinan rantatie 1
Aukioloajat ma - pe 8.30 - 15.45
Talviliikunta
Sivustoilla on tietoa laduista, laskettelurinteistä, luistinkentistä ja talviuintipaikoista.
»
Talviliikunta
Liikunnanohjaus
Ohjattua toimintaa on tarjolla runsaasti. Toiminnan sisältö, ryhmien liikuntapaikat ja -ajat vaihtuvat aina syksyisin.
»
Liikunta ja vapaa-aika
Yleisurheilukentät
Yleisurheilukenttiä voi käyttää vapaasti ja maksutta, mikäli kentillä ei ole erikseen varattuja kilpailu- tai muita tapahtumia.
»
Yleisurheilu
Liikuntahallit ja -paikat
Liikuntapaikat ovat kaikkien kaupunkilaisten käytettävissä. Kuitenkin sisäliikuntatilojen ja palloilukenttien vuorot jaetaan pääsääntöisesti yhteisöjen käyttöön. WebTimmi-tilanvarausjärjestelmästä näkee liikuntapaikkojen käyttövuorotilanteen.
»
WebTimmi-tilanvarausjärjestelmä
»
Liikuntahallit ja -paikat
Sivun alkuun
Seurakunnat
Tampereella toimii useita rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia.
»
Tampereen ev.lut. seurakunnat
puhelin 03 219 0111
Katutason asiakaspalvelupiste
Näsilinnankatu 26
PL 226
33101
Tampere
Aukioloajat ma - ke, pe klo 8.30-15.00 ja to klo 8.30-17.00
»
Jehovan todistajat
puhelin 050 409 9131
Siltakatu 4
33100
Tampere
»
Suomen Vapaakirkko
»
Suomen Helluntaikirkko
»
Suomen Baptistiyhdyskunta
»
Tampereen Islamin yhdyskunta
»
Suomen Metodistikirkko
»
Suomen Adventtikirkko
»
Katolinen Kirkko Suomessa, Pyhän Ristin seurakunta
puhelin 03 212 7280
faksi 03 214 7814
Amurinkuja 21 A
33230
Tampere
»
Ortodoksinen kirkko, Pyhän Nikolaoksen ja Pyhän Aleksanteri Nevalaisen kirkko
puhelin 0206 100 355
Suvantokatu 10 A
33100
Tampere
Aukioloajat ti-pe 9-12