Tapahtumatoimisto juhlii 1-vuotista toimintaansa

03.09.2012 kello 16:16

Tampereen kaupungin Tapahtumatoimisto täytti elokuussa vuoden. Ensimmäistä toimintakautta juhlistetaan uunituoreilla nettisivuilla, jotka löytyvät osoitteesta www.tapahtumatoimisto.com.

Uusilla sivuilla on tietoa tulevista tapahtumista, informaatiota toimiston tarjoamista palveluista ja konkreettisia työkaluja tapahtumajärjestämiseen Tampereella. Sivuilta löytyy lisäksi hyödyllisiä linkkejä muun muassa lupalomakkeisiin, karttoihin, tapahtumapaikkoihin ja -tiloihin sekä yleisesti paikalliseen tapahtumakenttään liittyen.

Tapahtumatoimisto on ensimmäiseen vuoteensa tyytyväinen. Kaiken kaikkiaan toimisto on ollut tekemisissä lähes sadan erilaisen tapahtuman kanssa auttaen, ohjaten, tukien ja innostaen. Lisäksi toimiston tapahtumahautomo on ollut aktiivisena kumppanina tuottamassa kuutta kaupunkitapahtumaa elävöittäen kaupungin puistoja ja tiloja.

- Tapahtumatoimistolle on selkeä tilaus. Ensimmäisen toimintavuoden aikana palveluja ei ole juurikaan markkinoitu ja silti tekijät osaavat käyttää palveluitamme, tapahtumajohtaja Perttu Pesä toteaa.

Tapahtumatoimisto on ollut myös aktiivisesti hankkimassa Tampereelle kansainvälisiä tapahtumia yhteistyössä paikallisten ja kansallisten toimijoiden kanssa. Toimisto haluaa jatkossakin nostaa esille kaupungin mahdollisuuksia kansainvälisten suurtapahtumien areenana tuoden esille Tampereen loistavia tapahtumafasiliteetteja ja olosuhteita.

» Tapahtumatoimisto
http://tapahtumatoimisto.com/

Teksti: Aila Rajamäki

Lisätietoja

Perttu Pesä
Puhelin 050 587 6200

Jaa:

Delicious   Digg   Facebook   Twitter   RSS
Mitä nämä ovat?