Tampereen kaupunki suunnittelee kylätalotoiminnan aloittamista viidellä alueella eri puolilla kaupunkia. Kylätaloissa alueen asukkaat voisivat kokoontua omaehtoiseen toimintaan tai osallistua erilaisiin järjestettyihin tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Kuntalaisilta toivotaan nyt Valmassa mielipiteitä, millaista kylätalotoiminta voisi Tampereella olla.
Omaa kylätaloa suunnitellaan läntiselle, eteläiselle, koilliselle, kaakkoiselle sekä keskustan palvelualueelle. Kylätalot sijoittuisivat alueella jo toimivaan rakennukseen, esim. kouluun, päiväkotiin, palvelukeskukseen tai kirjastoon. Kylätalo voi sijaita myös jonkin järjestön tiloissa. Lisäksi selvitetään yhteisöllisen median tarjoamia mahdollisuuksia.
Tampere virtaa -kaupunkistrategian eräänä tavoitteena on lisätä kuntalaisten mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen erilaisissa yhteisöissä. Tähän pyritään aktivoimalla kuntalaisten omaehtoista ja yhteisöllistä toimintaa.
Kylätalotoiminta on tarkoitettu kaikille kuntalaisille. Tavoitteena on ensi kesään mennessä luoda malli avoimesta ja kävijöilleen pääsääntöisesti maksuttomasta, kohtaamis- ja harrastuspaikasta, jossa tamperelaiset ’vauvasta vaariin’ voivat kokoontua ja tehdä asioita yhdessä. Kaupunki tarjoaa toiminnalle puitteet eli tilan jo olemassa olevasta rakennuksesta. Toimintaa järjestäisivät pääsääntöisesti muut tahot kuin kaupunki, kuten järjestöt ja yhdistykset sekä asukkaat itse.
Kylätalotoiminta voisi käynnistyä jo vuoden 2011 aikana, mikäli se saadaan mukaan talousarvioon. Hanke sisältyy lasten ja nuorten kasvun tukemisen palvelustrategiaan.
Suunnittelu käynnistyy kuntalaisille suunnatulla kyselyllä Valmassa. Valmassa kysytään, millaista kylätoimintaa kuntalaiset alueelleen haluaisivat ja missä sitä kannattaisi järjestää. Valmassa on tarjolla parikymmentä toimintamuotoa verstastoiminnasta asukastapahtumiin, vanhempaintoimintaan, kirpputoreihin ja erilaisiin kursseihin, liikuntaan ja kulttuurimuotoihin. Kuntalaisilta toivotaan tuoreita ajatuksia ja ideoita myös muista toiminnan muodoista, joita kylätaloissa voisi olla.
Kyselyyn voi osallistua 25.2.2010 saakka. Hankkeesta kerrotaan myös Alue-Alvareiden tapaamisissa. Kuntalaisille suunnatun Valma-kyselyn aikana kylätalotoiminnan mahdollisuuksista järjestetään erillinen kysely myös kaupungin työntekijöille.