Valaistuksen suunnittelun lähtökohtana Tampereella ovat kansainväliset standardit. Ulkovalaistuksesta on teetetty vuonna 2003 tarveselvitys, jonka lisäksi valaistuksen määrittelyn ja suunnittelun
lähtötietona käytetään keskusta-alueen yleissuunnitelmaa.
Valaistuskohteet suunnitellaan pääasiassa noin puoli
vuotta ennen toteutusta. Joitakin pienempiä kohteita suunnitellaan juuri ennen
rakentamista. Lisäksi on ns. ST-urakkakohteita, joissa urakoitsija vastaa
kohteen suunnitelmien toteuttamisesta.
Suunnitelmia tekevät Tampereen infran
suunnittelupalvelut ja ulkopuoliset puitesopimuskumppanitoimistot sekä lisäksi
yksittäisen kilpailutuksen voittaneet suunnittelutoimistot.
Alla olevien linkkien kautta voit tutustua valaistuksen toteutuksen
lähtökohtiin kuten valaistusluokitus- ja valaistustapakarttaan.
Katuvalaistuksia rakennetaan jatkuvasti. Suurin osa rakentamisesta tehdään keväällä, kesällä ja syksyllä, mutta talvellakin uutta
valaistusta rakennetaan.
Rakennettavat kohteet määritellään aina kahdeksi
vuodeksi eteenpäin.
Vuosittain rakennetaan uusia valaisimia 100 - 200
kpl ja olemassaolevia valaisimia saneerataan 2000 - 3000 kpl.
Rakentamisesta suurimman osan urakoi Tampereen Vera Oy, jonka kanssa
Tampereen kaupungilla on rakentamisesta vuosisopimus. Joitakin kohteita kilpailutetaan
vuosittain.
Tampereen ulkovalaistusverkko on dokumentoitu ATK-järjestelmään ja kunnossapidon dokumentointi sekä seuranta hoidetaan myös
samalla järjestelmällä.
Vikailmoitukset järjestelmään tulevat netin vikailmoituspalvelusta
ja valaistuksen ohjausjärjestelmästä. Vaaraa aiheuttavat viat korjataan
välittömästi ja muut viat pyritään korjaamaan kahden viikon aikana siitä, kun
ilmoitus on saapunut kunnossapitourakoitsijalle. Kaikkia vikoja, kuten esim. maakaapeliviat ja erikoisvalaisinviat, ei pystytä
kahdessa viikossa korjaamaan.
Kunnossapitourakoitsijana toimii Tampereen Vera Oy,
jonka kanssa Tampereen kaupungilla on kunnossapidon palvelusopimus.
Käytönjohtajana toimii Mika Heikkilä, Kaupunkiympäristön
kehittämisestä.
Ulkovalaistuksen viankorjaukset
Viat, jotka korjattu vasteajassa (2 vko)
Viat joihin reagoitu vasteajassa (2 vko), mutta korjaaminen
kestänyt kauemmin
Yhdistyksellä, yhtiöllä tai muilla vastaavilla
tahoilla on mahdollisuus liittää valaistuslaitteita katuvaloverkkoon (mm.
valomainoksia ja valoheittimiä). Tällöin asiasta tehdään sopimus, jonka perusteella maksetaan tietyt aloitusmaksut, vuosivuokra ja palvelua lopettaessa
lopetusmaksu.
Asiaan liittyviin dokumentteihin voi tutustua alla olevien linkkien kautta.