|
Tampereen pyöräily- ja kävelyolosuhteet ja niiden kehittyminen vuosina 2011-2012, Raportti kyselytutkimuksesta
(pdf, 2 mt)
Parhaillaan
laadittavassa keskustan
liikenneverkkosuunnitelmassa on esitetty sekä pyöräilylle että
ajoneuvoliikenteelle keskustan kehän muodostamista, jolle ohjataan
nopeakulkuinen läpikulkuliikenne ja josta syötetään liikennettä kehän sisälle.
Pyöräilyn osalta keskustan kehän muodostavat Hatanpään valtatie, Rongankatu,
Puutarhakatu, Hämeenpuisto ja Tampereen valtatie. Liikenneverkkosuunnitelmaluonnoksissa
on esitetty Hämeenkatu joukkoliikenne- ja kevytliikennepainotteisena
katuna, jossa on molemmilla puolilla yksisuuntaiset pyörätiet tai pyöräkaistat. Asukkaat
ovat saaneet antaa palautetta ja toiveita keskustan pyöräilyverkkosuunnitelmasta.
»
Keskustan liikenneverkko
Keskustan kevyen liikenteen kehittämissuunnitelmassa keskitytään
pyöräliikenteen olojen parantamiseen. Kehittämissuunnitelma koskee vuosia 2008 -
2012. Suunnitelmaan voi tutustua hankkeen omalla sivulla.
»
Keskustan kevyen liikenteen kehittämissuunnitelma
Kaavoituksessa kevyen
liikenteen väylien suunnittelussa pyritään miettimään entistä enemmän väylien
kytkeytymistä alueen muuhun väyläverkostoon. Uusia kaavahankkeita voi
kommentoida niiden ollessa nähtävillä.
»
Kaavoitus
»
Liikennesuunnittelu
Vilkkaimmilla
pääreiteillä on suuntauksena erotella kävelijät ja pyöräilijät omille
väylilleen. Pyöräilyn pääreittien
laatutason parantamiseksi ollaan laatimassa yhtenäisiä suunnittelukriteerejä.
Ennen kadun rakentamista tai sen kunnostamista siitä laaditaan katusuunnitelma. Valmisteilla olevat
katusuunnitelmaehdotukset laitetaan nähtäville ja niistä silloin mahdollista
antaa palautetta.
»
Katusuunnitelmat
Puutarhakadun pyörälaskuri näyttää pyöräilijöiden määrän päivän ja koko vuoden aikana.
Tampereen keskusta-alueen kävelijöiden
ja pyöräilijöiden lukumääriä lasketaan kesäisin kesä-heinäkuussa viiden viikon
ajan. Laskentoja tehdään noin 80
laskentapisteessä kolmen tunnin ajan. Kävelyn ja pyöräilyn liikennemäärät ovat
viiden vuoden aikajaksolla pysyneet suunnilleen samansuuruisina. Vilkkaimmat
kevyen liikenteen väylät ovat olleet Hämeenkatu, Hatanpään valtatie,
Kuninkaankatu, Tuomiokirkonkatu ja Itsenäisyydenkatu.
2000-luvun alusta asti on
polkupyöräilijöiden määriä laskettu koneellisten mittauspisteiden avulla. Ympäri
kaupunkia on käytössä noin 20 koneellista laskentapistettä, jotka perustuvat
liikennevaloliittymien yhteydessä oleviin induktiosilmukoihin ja viiteen
vuosina 2010 ja 2011 käyttöönotettuun Eco counter-laitteeseen. Näytöllinen eco counter-pyörälaskuri otettiin käyttöön
Puutarhakadulla virastotalon vieressä kesällä 2011. Pyöräilijöiden
määrä on kasvanut ajanjaksolla 2000-2011 noin 40 prosenttia. Yksi vilkkaista
pyöräreiteistä on Puutarhakadun osuus, jossa on kesällä runsaat 2500
pyöräilijää vuorokaudessa. Talvella pyöräilijöiden määrä putoaa muutamaan
sataan pyöräilijään.
Kävelyn ja pyöräilyn liikennemäärät kesällä 2011
(pdf, 3 mt)
Tampereelle ollaan suunnittelemassa kolmea rantareittiä, joista yksi kulkisi Pyhäjärven ja kaksi Näsijärven rannoilla. Tavoitteena on luoda kävelijöille ja pyöräilijöille viihtyisiä
ja turvallisia ja ajoneuvoliikenteestä erillään kulkevia yhteyksiä, jotka
soveltuisivat myös vapaa-ajan liikkumiseen. Reittien linjauksissa on pyritty
hyödyntämään olemassa olevia väyliä, polunpohjia ja ajoteitä sekä muita rakenteita. Asukkaat saivat antaa palautetta reittisuunnitelmista 2010 valmistelufoorumi Valmassa, jossa löytyy myös lisätietoa asiasta.
»
Rantareitit Valmassa
|