Tampereen kaupungin Kulttuuripalvelut

Vuoden 2016 näyttelyt

9.1.–13.3.2016 Maalissa – Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsän näyttely
Muotoilu- ja käsityökoulu Näpsä Maalissa

Näpsän näyttely Maalissa haastaa pohtimaan sanan moninaisia merkityksiä. Kuka on maalissa? Milloin ollaan maalissa? Missä se
maali on? Mitä se maali on?

Lukuvuoden teemana on ollut muotoilu, joka ilmentyy näyttelyssä mm. pelimuotoiluna. Pelimaton ja -laudan yhdessä muodostama peli johdattaa kävijän pelaamisen maailmoihin. Yleisö pääsee kokeilemaan muotoilutaitojaan sekä ihmettelemään muotoilun saloja lasten tekemien hienojen esineiden innoittamina. Mikä tekee hyvän muotoilun? Onko ulkonäkö tärkeämpää kuin käytettävyys?

Taito Pirkanmaa ry:n Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsä järjestää käsityön taiteen perusopetusta laajan oppimäärän opetussuunnitelman mukaan. Näpsä tarjoaa onnistumisen kokemuksia yli 1000 lapselle, nuorelle ja aikuiselle 11 paikkakunnalla Pirkanmaalla. Opetus kehittää tietoja ja taitoja käsityökulttuurin eri osa- alueilla, vahvistaen oppijan kokonaispersoonallisuutta ja esteettistä valintakykyä. Jatkuva kehittäminen, uusien toimintatapojen etsiminen ja korkeaan laatuun pyrkiminen on ominaista Näpsän toiminnalle. Kaiken keskiössä on lapsi yksilöllisine ominaisuuksineen ja taitoineen.

24.3.–29.5.2016 Valkoinen huone
Valkoinen huone -näyttely

Mitä värit ovat? Mikä on lempivärisi? Onko olemassa surullisia ja iloisia värejä? Miten värit sekoittuvat?

Lastenkulttuurikeskus Rulla muuttui 24.3.–29.5. valkoiseksi huoneeksi, jonka lapset voivat värittää. Valkoisen huoneen huonekaluihin liimataan värikkäitä tarroja, ja liitujen avulla seinistä saattaa löytyä yllättäviä kuvioita. Pöytäliina kaipaa tuunausta ja valkoinen synttärikakku koristeita. Näyttelyssä voi myös kirjoittaa ja etsiä salaviestejä sekä piilotettuja kuvia UV-lamppujen avulla.

Valkoinen huone tutustuttaa lapset värien ominaisuuksiin ja tunnelmiin. Tarkoitus on saada lapset pohtimaan värien merkityksiä itse tekemisen kautta. Tässä näyttelyssä ei tarvitse miettiä, mihin saa koskea ja mihin ei, sillä koko näyttelytila on yhtä värityskenttää!

Näyttely sopii kaiken ikäisille lapsille varhaiskasvatuksesta perusopetuksen alaluokille saakka. Sen on suunnitellut ja toteuttanut Lastenkulttuurikeskus Rullan henkilökunta.

6.8.–23.10. Sirkus saapui kaupunkiin – astu estradille ja opi temppu!
Sirkus saapui kaupunkiin

Minkälaisia eläimiä Suomea on kiertänyt sirkuksen matkassa? Minkälaista oli olla sirkustaiteilijan lapsi? Millainen oli sirkustaiteilijan päiväohjelma?

Lastenkulttuurikeskus Rullan valloittavassa Sirkus saapui kaupunkiin -näyttelyssä kurkistetaan 1900-luvun alussa Suomea kiertäneen kuvitteellisen sirkusseurueen elämään. Samalla pohditaan myös sitä, kuinka sirkuksen maailma on muuttunut tähän päivään tultaessa.

Näyttelyn keskuksena toimii sirkusmaneesi, jolla lapset pääsevät heittäytymään sirkuksen sankareiksi ja harjoittelemaan sirkustemppuja Katja Ranta-Penttilän suunnittelemien sirkuskorttien avulla.

Tutuksi tulevat myös sirkuksen erilaiset työt ja arjen rytmi. Sirkukseen ja sirkustaiteilijoihin liittyvät mielikuvat vapaudesta ja erilaisuudesta. Sirkuksen elämä on kuitenkin ollut myös ankaraa työtä.

Näyttelyn on tuottanut Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut yhteistyössä Kulttuurikasvatusyksikkö Taiten ja Kulttuurikeskus Pii Poon kanssa. Ensiesiintyminen tapahtui Rullassa vuonna 2013, minkä jälkeen näyttely on kiertänyt lastenkulttuurikeskuksissa ja muissa näyttelypaikoissa ympäri Suomea. Tuhannet lapset ovat päässeet ihastumaan sirkuksen maailmaan näyttelyn avulla. Nyt sirkus palaa kotiin Rullaan, joka on sen kiertueen viimeinen päätepiste.

5.11.2016–5.3.2017 Dinolandia lasten suunnittelema näyttely dinosauruksista

T-rexin pääkallo

Lastenkulttuurikeskus Rullan kaikkien aikojen suosituin näyttely Dinolandia tekee uuden tulemisen! Parasaurolophus ja Argentinosaurus kumppaneineen ovat lasten ja aikuisten ihmeteltävinä peräti neljän kuukauden ajan.

Näyttelyssä lähdetään matkalle dinosaurusten aikaan, tutustutaan elämyksellisesti erilaisiin dinosauruksiin ja opitaan miten tietoa dinosauruksista saadaan. Siinä yhdistyvät tieteellinen ja mielikuvituksellinen näkökulma yli 65 miljoonaa vuotta sitten elettyyn aikakauteen.

Dinolandia on suunnattu ensisijaisesti 5–10-vuotiaille.

Pitkäaikaisesta toiveteemasta näyttelyn suunnitteli 7–9-vuotiaista lapsista muodostunut ryhmä yhdessä ammattilaisten kanssa. Prosessissa ilmeni, että lapset haluavat lentää lentoliskolla, ihmetellä ehkä isointa dinosaurusta ikinä ja tutkia aitoja fossiileja. Siksi näitä kaikkia asioita pääsee kokeilemaan Dinolandiassa. Lapsille tärkeää oli saada näyttelyyn mukaan oikeaa tietoa ja fossiileja, mutta mielikuvitusta kutkuttavaa teemaa haluttiin lähestyä myös toiminnallisesti ja elämyksellisesti.

Dinolandia toteutettiin ensimmäisen kerran Rullaan kaksi vuotta sitten. Nyt siitä nähdään hieman muokattu versio. Alkuperäisen näyttelyn on tuottanut Lastenkulttuurikeskus Rulla. Toteutukseen osallistuivat mm. Tyrvään käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen lavasterakennuksen opiskelijat, Suomen Ilmailumuseo, Tredun vaatetusopiskelijat sekä kuvataiteilijat Jarno Vesala ja Markku Laskujärvi.