Mikä on Rulla?

Rullan arvot ja tavoitteet

Yhteistyökumppanit

Kiertävät kulttuurihankkeet

 

Rulla on lastenkulttuurikeskus, jonka tarkoituksena on tuottaa helposti lähestyttävää kulttuuritoimintaa lapsille ja lapsiperheille. Pääpaino on näyttelytoiminnassa, ja Rullassa nähdäänkin vuosittain useita lapsille suunnattuja, eri taiteenaloja esitteleviä näyttelyitä. Lisäksi Rullassa järjestetään työpajatoimintaa ja esityksiä nukketeatterista pantomiimiin. Lasten omien töiden esitteleminen ja niiden arvon korostaminen on meille tärkeää. Lasten lava tarjoaa lapsille myös oman esiintymisestraadin.

Lastenkulttuurikeskus Rulla on osa Tampereen kaupungin asukkailleen tuottamia lastenkulttuuripalveluja. Lastenkulttuurisivuilta löytyy lisätietoa muista kaupungin tarjoamista lastenkulttuuripalveluista, yhteistyökumppaneista sekä ajankohtaisista tapahtumista. [linkki: www.tampere.fi/kulttuurijamuseot/lastenkulttuuri]

Rullassa käy vuosittain satoja päiväkoti- ja kouluryhmiä ohjatulla näyttelykierroksella, johon sisältyy yleensä myös aihetta syventävää omaa tekemistä. Toiminta on pääsääntöisesti ohjattua myös vapaa-ajan kävijöille. Ja mikä parasta, Rullan perustoiminta on täysin maksutonta!

Rullan arvot ja tavoitteet

Toiminnan perusarvoja ja tavoitteita ovat:

ELÄMYKSELLISYYS – Elämyksiä löydetään niin taideteosten kuin oman tekemisenkin kautta.

MONITAITEISUUS – Tarkoituksena on häivyttää taiteiden raja-aitoja ja herättää lapsi tutkimaan eri taidemuotoja. Miltä sininen kuulostaa, mitä kuva kertoo?

TOIMINNALLISUUS – Lapsen omaa tekemistä ja toimintaa pyritään tukemaan kaikin tavoin. Rullassa voi päästää mielikuvituksensa temmeltämään!

Jokaisesta Rullan näyttelystä löytyy vähintäänkin yksi toimintapiste. Lisäksi Rullassa on usein erityisiä kädentaitotyöpajoja.

Sivun alkuun

Yhteistyökumppanit

Lähin yhteistyökumppanimme Taidekaari on Tampereen kaupungin kulttuurikasvatusohjelma, joka tutustuttaa lapset ja nuoret monipuolisesti eri taiteenlajeihin. Sitä organisoivat yhdessä perusopetus, museopalvelujen TAITE-yksikkö ja kulttuuripalvelut. Taidekaari on mukana valtakunnallisessa opetusministeriön Taikalamppu-lastenkulttuuriverkostossa yhdessä Lempäälän Pii Poon kanssa kaudella 2009-2013.

Taidekaaren eri projekteissa syntyneitä teoksia on Rullassa pysyvästi esillä vaihtuvina kokoonpanoina. Lisätietoa Taidekaaresta voit lukea alta löytyvästä linkistä.

Lisäksi yhteistyötä tehdään taiteen perusopetusta tarjoavien tahojen kuten Sara Hildén -akatemian sekä Näpsä-käsityökoulun kanssa. Myös alueen lastenteatterit ja museot ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita. Kuvataiteilijat, muusikot ja erilaiset taideyhdistykset ja –osuuskunnat toimivat myös yhteistyössä Rullan kanssa.

» Taidekaari

Sivun alkuun

Kiertävät kulttuurihankkeet

Pääosa Rullan toiminnasta tapahtuu omissa tiloissa. Toisinaan kuitenkin jalkaudumme erilaisiin yhteistyökumppaneidemme järjestämiin tapahtumiin. Rullalla on myös muutamia kiertäviä lastenkulttuuripaketteja, joita lainataan mm. kirjastoihin ja päiväkohteihin.

Pääosassa nukke

Pääosassa nukke –kokonaisuus koostuu Rullan ohjaajan, nukentekijä Paula Maunun tekemistä nukketeatterilavasteista ja nukeista, joihin saa koskea ja joilla voi tehdä omia esityksiä. Kokonaisuutta voivat lainata koulut, päiväkodit, lastenkulttuurikeskukset, kirjastot ynnä muut vastaavat. Tamperelaisille toimijoille lainaus on maksutonta, muilta veloitetaan pieni vuokra.

Olipa kerran jos toisenkin –toimintapaketit

Olipa kerran jos toisenkin –toimintapaketit ovat tamperelaisten toimijoiden lainattavissa olevia materiaalipaketteja, joita voi käyttää elävöittämään satutunteja tai tapahtumia. Lainaus tapahtuu Rullan kautta.

» Rullassa tapahtuu

» Toimintaa Rullaan?