Perinteikästä humppaa ja pohojalaasta tanssimusiikkia Viikinsaaren tanssilavalla

12.07.2012 kello 13:24

Kesäisessä Viikinsaaressa tanssahdellaan kaksi kertaa viikossa Tampereen kaupungin kulttuuripalvelujen järjestämissä tapahtumissa. Jokaisena kesätiistaina tanssilavalla on luvassa pääsymaksutonta tanssinopetusta ja levylavatanssit. Torstaisin tanssahdellaan elävän musiikin tahtiin perinteisissä lavatansseissa.

Tiistaina 17.7. harjoitellaan vauhdikasta humppaa/kuviohumppaa. Opetus kestää noin tunnin ja 15 minuuttia ja opetus alkaa alkeista, joten aloittelijatkin ovat tervetulleita mukaan. Omaa paria ei tarvita. Opettajana toimii Riikka Kangasmäki. Kokeneemmatkin tanssijat voivat tulla palauttamaan paritanssin saloja mieleensä ja sen jälkeen nauttimaan levylavatansseista. Lavatansseissa soitetaan levyltä tanssimusiikkia ja oppimiaan tanssitaitoja voi testata käytännössä. Tanssitiistait pidetään 18.30–21.30, joten Laukontorilta kannattaa lähteä kello kuuden laivalla.

Lavatansseissa torstaina 19.7. klo 12.30–15.00 esiintyy Yötaivas. Yötaivaan tansseissa on luvassa taattua, pohjalaista tanssimeininkiä. Yötaivaan maine on kiirinyt myös Etelä-Suomeen ja ryhmä keikkailee ahkerasti sekä ravintoloissa että tanssilavoilla. Yhtyeen ohjelmisto sisältää perinteisen tanssimusiikin ohella uusia iskelmäsuosikkeja ja ripauksen rock’n’rollia. Harmonikka takaa perinteisen tanssimusiikin ja kitaristi taituroi iskelmiin ja rockiin tuoreen ja dynaamisen draivin.

Sekä tanssitiistait että torstain lavatanssit ovat pääsymaksuttomia - vain laivalippu saareen täytyy ostaa!

Viikinsaaren kesässä tanssijalka alkaa vipattaa. Kuva: Janina Haapaniemi ja Teemu Keskinen

Kesäpäivän kruunaa tanssit Viikinsaaressa

» Lavatanssit

» Tanssitiistait

» Suomen Hopealinja Oy
www.hopealinja.fi/sivut/viikinsaari.htm

Teksti: Janina Haapaniemi

Lisätietoja

koordinaattori
Tarja Järvinen
Matkapuhelin 050 309 4464
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi

Jaa:

Delicious   Digg   Facebook   Twitter   RSS
Mitä nämä ovat?