Pyynikinharjulla humisee – Sampolan opistoteatteri tulkitsee klassikkoromaania

17.04.2012 kello 12:56

Humiseva harju, Emily Brontën 1847 julkaistu ainoa romaani kuuluu epäilemättä maailmankirjallisuuden suuriin klassikoihin. Pyynikinharjun juurella, Pispalan teatterin näyttämöllä vieraileva Sampolan opistoteatteri loihtii Raija Vikmanin ohjaamana Humisevan Harjun näytelmäksi.

Valokuva: Humiseva harju

Heathcliffin roolissa nähdään Tuomas Peltonen. Valokuva: Ville Hämäläinen

Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus kokea todellinen intohimodraama teatterin lavalla. Humisevan harjun ensi-ilta pidetään lauantaina 28.4.2012 kello 18. Ensi-illan lisäksi toukokuussa on seitsemän näytöstä.

Humisevan harjun tarina sijoittuu Emily Bronten kotiseudulle Englannin Yorkshireen, 1800-luvun herraskartanoon ja nummimaisemiin. Humisevan harjun omistaja löytää Liverpoolin kaduilta hylätyn pojan, jonka tuo kartanoonsa. Arvoituksellinen poika saa nimen Heathcliff. Yläluokkaisessa kartanossa poika joutuu kaltoin kohdelluksi ja kiusatuksi.

Humiseva Harju on tarina ottopojasta ja kartanon tyttärestä, yhteiskuntajärjestystä ravistelevasta täyttymättömästä rakkaudesta ja sukupolvien yli ulottuvasta koston kierteestä. Kiehtovien luonnontunnelmien rajumyrskyissä ja syleilyssä käydään Heathcliffin ja Catherinen tummasävyinen rakkaus - viha -taistelu. Humiseva harju on väkevän kapinallinen, myös elämän ja kuoleman mysteeriä koskettava draama. Catherinen roolissa nähdään Mia O’Neill ja Heathcliffin roolissa Tuomas Peltonen.

Humiseva harju, Sampolan opistoteatteri
Ohjaus Raija Vikman

la 28.4.2012 klo 18 (ensi-ilta)
ke 2.5.2012 klo 19
pe 4.5.2012 klo 19
su 6.5.2012

klo 15

ke 9.5.2012 klo 19
la 12.5.2012 klo 18
ke 16.5.2012 klo 19
la 19.5.2012 klo 18

Pispalan teatteri, Suomen trikoo, Pyynikintie 25.

Aikuiset 10 e, lapset 7 e
Lippuvaraukset:
humisevaharju2012(at)gmail.com tai
Sanna Vähälä 044 3132822


Jaa:

Delicious   Digg   Facebook   Twitter   RSS
Mitä nämä ovat?