Uudella projektilla yhteisöllisyyttä kaupunginosiin

Tampereen kaupungin kulttuuripalveluissa on syyskuun alussa alkanut uusi Euroopan aluekehitysrahaston tuen turvin käynnistetty Tampere yhdessä -projekti. Kolme vuotta kestävän projektin tarkoituksena on saada aikaan yhteisöllisyyttä lisäävää pienhanketoimintaa Hervannassa, Tesomalla, Multisillassa ja Peltolammilla.

Johanna Kurela, kuva Ari Järvelä

Johanna Kurela kokoaa yhteisöllisyyttä edistäviä pienhankkeita ikään kuin sateenvarjon alle projektiksi Tesomalla, Hervannassa, Multisillassa ja Peltolammilla.

– Nämä kaupunginosat on valittu mukaan haasteellisuutensa vuoksi. Näillä alueilla asuu paljon aktiivisia ihmisiä ja toimii monia yhdistyksiä ja yhteisöjä, joiden kanssa kaupunki haluaa olla yhteistyössä. Toisaalta näillä alueilla asuu myös erityisryhmiä kuten maahanmuuttajia, jotka halutaan mukaan yhteiseen toimintaan, kertoo projektipäällikkö Johanna Kurela.

Projekti tarjoaa Hervannan, Tesoman, Multisillan ja Peltolammin yhdistyksille ja yhteisöille väylän EU-rahoituksen piiriin. Paikallistoimijoiden itsensä ideoimista pienen budjetin hankkeista kootaan suurempia kokonaisuuksia, joille haetaan yhdessä EU-rahoitusta. Osa pienhankkeen kustannuksista jää kuitenkin aina toteuttajan itsensä maksettavaksi.

– Vastaavanlaista EU-rahalla tuettua toimintaa on aikaisemmin ollut Hervannassa, ja tulokset olivat myönteisiä. Pienillä hankkeilla voidaan saada paljon hyvää aikaiseksi, Kurela toteaa.

Alueellisten toimijoiden omat hankkeet voivat olla hyvin monenlaisia, esimerkiksi erilaisia kulttuuritapahtumia, kursseja ja kerhoja, alueeseen liittyviä julkaisuja, harrastustilojen kunnostamista sekä ympäristöä kohentavia toimia.

Tampere yhdessä -logo

Projektiin mukaan haluavat yhdistykset ja yhteisöt voivat ottaa suoraan yhteyttä Johanna Kurelaan. Www-sivuilla osoitteessa www.tampereyhdessa.net kerrotaan tarkemmin siitä, millaisia pienhankkeet voivat olla ja mitä pienhankkeen toteuttajalta edellytetään.

Pienhankehakuja, joissa etsitään projektiin mukaan tulevia hankkeita, tullaan käynnistämään pari kertaa vuodessa. Ensimmäinen hakukierros on alkuvuodesta mutta omasta ideasta voi tulla neuvottelemaan jo nyt. Pienhankehauista tullaan tiedottamaan laajalti lehdissä, Mansetorilla ja alueiden ilmoitustauluilla sekä internetissä.

– Toiminta omassa kaupunginosassa, omalla kotialueella yhdessä muiden asukkaiden kanssa lisää yhteisöllisyyttä. Tällainen toiminta lisää viihtymistä omalla alueella ja vaikuttaa laajemminkin koko kaupunginosan imagoon parantamalla sitä.

Tampere yhdessä -projektin rahoittajia ovat Euroopan aluekehitysrahasto, Pirkanmaan liitto ja Tampereen kaupunki.

Tampere yhdessä -hankkeen rahoittajien logot

» Tampere yhdessä
Tampereen kaupungin kulttuuripalvelujen sivut

» Tampere yhdessä
http://www.tampereyhdessa.net

Kirjoittaja: Tuija Hirvinen ja Johanna Kurela

Kuvaaja: Ari Järvelä