Kansainvälisyyskasvatus

Tampereen kaupungin peruskoulut ja lukiot ovat mukana monissa kansainvälisissä hankkeissa aina ystävyyskoulutoiminnasta kansainvälisiin leirikouluihin. Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys ovat tärkeitä, opetussuunnitelmiin kirjattuja arvoja ja kouluja rohkaistaankin osallistumaan kansainvälisiin hankkeisiin. Tavoitteena on, että oppilaat tuntevat ja arvostavat omaa kulttuuriperintöään, ymmärtävät kulttuurisia juuria, tutustuvat muihin kulttuureihin sekä elämänkatsomuksiin ja saavat valmiuksia toimia monikulttuurisessa yhteisössä ja kansainvälisessä yhteistyössä.

Peruskoulun ja lukion osalta kansainvälisyyskasvatuksen keskeisiä osa-alueita ovat vieraiden kielten ja kulttuurien tuntemus, suvaitsevaisuuden lisääntyminen sekä välittömien yhteyksien luominen ulkomaisten koulujen kanssa. Jokaisen koulun tulee ottaa monimuotoisesti huomioon kansainvälisyyden edistäminen opetus- ja kasvatustoiminnassaan.

Koulut esittelevät kansainvälisiä hankkeitaan omilla kotisivuillaan.

» Peruskoulut ja lukiot
Koulujen yhteystiedot ja linkit kotisivuille