Valmistava opetus

Maahanmuuttajaopetuksessa tutustutaan suomalaiseen kulttuuriinkin.

Kaikki peruskouluikäiset eli 7-17 -vuotiaat oppilaat, joiden suomen kielen taito ei riitä perusopetukseen osallistumiseksi, ovat oikeutettuja valmistavaan opetukseen. Valmistavassa opetuksessa oppilas tutustuu suomalaiseen kouluun ja kulttuuriin sekä opetusmenetelmiin. Opetuksen tavoitteena on suomen kielen taidon ja oppimisvalmiuksien kehittäminen perusopetukseen riittäviksi. Suomen kielen lisäksi muita oppiaineita ovat matematiikka, ympäristötieto (biologia ja maantiede), suomen historia, musiikki, liikunta (urheilu), käsityö ja kuvaamataito. Uskontoa ei valmistavan opetuksen aikana opeteta.

Valmistava opetus on vuosiluokkiin sitomatonta. Opetusta annetaan pienryhmissä, yleensä alle 10 oppilaan kokoisissa. Kun oppilaan suomen kielen taito karttuu, hän voi osallistua perusopetuksen luokkien oppitunnille ns. integraatiotunneilla.

Viikossa on oppitunteja 20-28 oppilaan iästä riippuen. Jokaiselle oppilaalle laaditaan hänen oppimisvalmiuksiaan ja taitojaan vastaava henkilökohtainen oppimissuunnitelma. Valmistavan opetuksen aikana kartoitetaan oppilaan oppimisvalmiudet ja erityistarpeet. Kun opetus päättyy, oppilaalle määritetään taitoja ja valmiuksia vastaava luokka-aste. Valmistavaa opetusta ei arvioida numeroilla vaan sanallisella todistuksella.

Valmistava opetus kestää yleensä vuoden, mutta aika on yksilöllisesti joustava. Oppilaat siirtyvät valmistavan opetuksen jälkeen oman oppilasalueensa kouluun. Jos oppilaan koulumatka on pitkä, maksaa Tampereen kaupunki oppilaalle koulupäivinä bussimatkan koululle ja takaisin kotiin.

» Lisätietoa koulukuljetuksista

Maahanmuuttajataustaiset oppilaat ilmoittautuvat valmistavaan opetukseen ottamalla yhteyden perusopetuksen maahanmuuttajakoordinaattoriin:

Perusopetuksen maahanmuuttajakoordinaattori
Katja Simonen
Matkapuhelin 050 550 6704
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi
B-rappu, eVarikko
33100 Tampere

Valmistavaa opetusta annetaan seuraavissa kouluissa:

Vuosiluokat 1. -3.

Pohjois-Hervannan koulu
keskus 03 5654 5510
puhelin rehtori: 0400 328 740, opettajienhuone vl 7-9: 03 5654 5522, vl 1-6: 03 5654 5512
faksi 03 5654 5519
33720 Tampere

Vuosiluokat 1. - 6.

Johanneksen koulu
puhelin puhelin rehtori: 040 800 4564, opettajienhuone: 040 727 9477
faksi 03 5654 2896
33100 Tampere
Peltolammin koulu
puhelin rehtori: 040 776 3771, opettajienhuone: 03 5654 3113
faksi 03 5654 3110
33840 Tampere
Tesomajärven koulu
puhelin rehtori: 0400 764 165, opettajienhuone: 0400 267 885
faksi 03 5654 2886
33310 Tampere

Vuosiluokat 1. - 9.

Etelä-Hervannan koulu
puhelin rehtori: 03 5654 6421, opettajienhuone vuosiluokat 1-2: 03 5654 6432, opettajienhuone vuosiluokat 3-9: 03 5654 6426 ja 03 5654 6427
faksi 03 5654 6449
33720 Tampere

Vuosiluokat 7. - 9.

Hatanpään koulu
puhelin rehtori: 03 5654 4231, opettajienhuone: 03 5654 4234
faksi 03 5654 4230
33900 Tampere
Tammerkosken koulu
puhelin rehtori: 03 5654 4621, opettajienhuone: 03 5654 4644
faksi 03 5654 4642
33100 Tampere

Huom. Tammerkosken koulun valmistavan opetuksen ryhmät toimivat lukuvuonna 2011-2012 Johanneksen koulun tiloissa, Erkkilänkatu 10.