|
Ensimmäiselle luokalle
Aluekoordinaattoreiden yhteystiedot
Muille vuosiluokille (Tampereelle muuttavat oppilaat)
Peruskoulun ensimmäiselle luokalle tulevat oppilaat ilmoittautuvat kouluun sen vuoden tammikuussa, jonka syksynä he aloittavat koulun. Ilmoittautumiskäytännöistä kerrotaan tarkemmin kirjeessä, joka lähetetään tulevien ekaluokkalaisten kotiin ilmoittautumisen alkaessa. Ilmoittautumisesta saa tietoa myös Aamulehdessä ja kaupungin verkkosivuilla julkaistavasta ilmoituksesta.
Syksyllä 2012 koulunsa aloittavien oppilaiden sähköinen kouluun ilmoittautuminen päättyi 23.1.2012. Tieto tulevasta koulusta ja tutustumispäivästä ilmoitetaan perheelle maaliskuun aikana.
Muina aikoina ilmoittautuvat Muina aikoina ilmoittautuvien oppilaiden tulee ottaa yhteyttä lähialueen kouluun tai tiedustella asiaa perusopetuksen hallinnosta.
Koulupaikan määräytyminen Oppilaan kotiosoite kertoo, mihin oppilasalueeseen hän kuuluu. Kaupunki osoittaa jokaiselle oppilaalle paikan oman alueen koulusta. Koulupaikka määräytyy seuraavien kriteereiden perusteella: kodin ja koulun välinen etäisyys, alueen liikenteelliset olosuhteet, koulukiinteistön rakenteelliset ratkaisut sekä mahdollinen oppilaan tuen tarve.
Ilmoittautumisen yhteydessä oppilaalle ei haeta paikkaa tietystä koulusta, vaan koulujen rehtorit päättävät oppilaiden sijoittamisesta alueen kouluihin edellä mainittujen kriteerien mukaan. Lisäksi sijoittumisessa otetaan huomioon mm. oppilasmäärältään tasapuolisten perusopetusryhmien syntyminen.
Kansainväliseen kouluun, vieraskieliseen opetukseen ja montessoriopetukseen hakeville on oma kohta ilmoittautumislomakkeella. Kansainväliseen kouluun ja vieraskieliseen opetukseen (englanti) pyrkiville järjestetään soveltuvuuskokeet. Oppilas voi pyrkiä vain joko Amurin kansainväliseen kouluun tai Tammelan koulun englanninkieliseen opetukseen.
Tampereen normaalikoulu (ent. Nekala) on mukana kaupungin perusopetuksen sähköisessä kouluun ilmoittautumisessa. Tampereen normaalikouluun oppilaat ohjataan sähköisessä haussa ilmoitettujen osoitetietojen perusteella.
Useimmiten oppilas aloittaa ensimmäisen luokan kotia lähellä sijaitsevassa koulussa.
Tiedustelut Kouluun ilmoittautumiseen liittyviä asioita voi tiedustella perusopetuksen hallinnosta Sirpa Hietalalta.
Toimistosihteeri
Sirpa
Hietala
Puhelin
03 5656 6987
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi
»
Oppilasalueet
Oppilaan oman oppilasalueen määräytyminen
Koulunkäynnin aloittamisen lykkääminen Mikäli koulunkäynnin aloittamista halutaan siirtää, tulee huoltajien hakemus, esiopetuksen pedagoginen selvitys ja suositus sekä mahdollinen asiantuntijalausunto toimittaa oman alueen aluekoordinaattorille 31.1.2012 mennessä.
Erityiskoulut ja -luokat Esiopetuksessa olevan lapsen kohdalla mahdolliset erityisluokkatarpeet on todennäköisesti tuotu/tuodaan perusopetuksen esiopetuksen suosituksena, jossa on huoltajan kannanotto. Mikäli näin ei ole tai lapsi ei ole esiopetuksessa ja hänen kohdallaan harkitaan koulunkäynnin aloittamista erityisluokalla, pyydetään huoltajia ottamaan yhteyttä oman alueen aluekoordinaattoriin. Oppilaan ilmoittautumislomakkeen lisätietoja kohdassa ilmoitetaan aina harkinnasta aloittaa koulunkäynti erityisluokalla.
Sivun alkuun
Itäinen alue:
Aluekoordinaattori
Mari
Silvennoinen
Puhelin
040 8062604
Keskinen alue:
Aluekoordinaattori
Marika
Korpinurmi
Puhelin
040 8062605
Läntinen alue:
Aluekoordinaattori
Pauliina
Valta
Matkapuhelin 040 801 2700
Sivun alkuun
Oppilaat, jotka muuttavat Tampereelle toiselta paikkakunnalta, ilmoittautuvat suoraan oman oppilasalueensa kouluun tai tiedustelevat asiasta Perusopetuksen hallinnosta.
|