|
Pitävätkö lapset koulumatkaansa turvallisena? Kokevatko vanhemmat saavansa helposti tietoa lapsensa koulunkäynnistä? Miten koulujen ilmapiiriä on arvioitu? Muun muassa näitä asioita pohtivat koululaiset, heidän huoltajansa ja koulun henkilöstö Turvallisuuskyselyssä 2010. Alla olevista tiedostoista löytyvät kyselyn tulokset.
Lukuvuoden 2009-2010 arvioinnin painopisteenä on oppilaiden hyvinvointi ja turvallisuus. Vastaajia pyydettiin arvioimaan mm. lapsen koulumatkan, koulutilojen ja välituntien turvallisuutta, koulun ilmapiiriä, lapsilähtöisyyttä, toimintakulttuuria, tiedonkulkua ja asiakaspalvelua. Lisäksi arvioita pyydettiin oppituntien työrauhasta, koulun ja kodin yhteistyöstä, kerhotoiminnasta sekä koulun kyvystä puuttua kiusaamiseen. Henkilöstöltä kysyttiin lisäksi näkemystä maahanmuuttajaoppilaiden opetuksen järjestämisestä, moniammatillisesta yhteistyöstä, tuen tarpeessa olevien oppilaiden opetuksesta sekä oppilashuollosta.
Perusopetuslain 21 §:n mukaan koulutuksen järjestäjän on arvioitava antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta. Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta hyväksyi perusopetuksen arviointisuunnitelman 16.6.2009. Suunnitelmassa hyväksyttiin arvioinnin keskeisiksi teemoiksi oppilaan oppiminen ja kasvu, oppilaiden turvallisuus ja hyvinvointi, monipuolinen, kattava ja joustava palvelutarjonta sekä osaava ja hyvinvoiva henkilöstö. Lukuvuosittain yksi tai useampi teemoista valitaan arvioinnin ja kehittämisen painopistealueeksi.
Kysely lähetettiin kaikkien peruskoululaisten huoltajille, kolmannen, viidennen, seitsemännen, sekä yhdeksännen luokan oppilaille sekä henkilöstölle. Vastauksia saatiin yhteensä 8450. Tutkimuksen toteutti Tampereen kaupungin tietotuotannon ja laadunarvioinnin yksikkö.
Koulujen turvallisuuskysely 2010, yhteenveto
(pdf, 444 kt)
Koulujen turvallisuuskysely 2010, henkilöstö
(pdf, 550 kt)
Koulujen turvallisuuskysely 2010, huoltajat
(pdf, 356 kt)
Koulujen turvallisuuskysely 2010, oppilaat
(pdf, 385 kt)
|