Usein kysyttyä

Miten voin korottaa peruskoulun päättötodistukseni numeroita?

Peruskoulun päättöarvosanoja voi korottaa usealla tavalla. Kukin peruskoulu vuorollaan ottaa vastaan korotuksia erillisissä oppiaineissa. Korotustenttejä ei järjestetä kesällä.

Peruskoulun päättötodistuksen arvosanoja voi korottaa myös Tampereen aikuislukion Sammon keskuslukion toimipisteessä. Tarkempia tietoja puh. (03) 5654 4520. Numeroita on mahdollisuus korottaa lisäksi kansanopistoissa ja kansalaisopistoissa.

Kuka korvaa kouluaikana sattuneen esinevahingon?

Kaupunki ei pääsääntöisesti vastaa koulussa oppilaille tapahtuneista esinevahingoista. Esimerkiksi naulakosta kadonneita takkeja ei korvata. Mikäli oppilas aiheuttaa toiselle oppilaalle jonkin esinevahingon, korvausvelvollisuus on vahingon aiheuttaneella oppilaalla tai hänen huoltajallaan.

Pääsäännöstä poiketen oppilaiden silmälasien rikkoontuminen korvataan niissä tapauksissa, jolloin vahinko on tapahtunut liikuntatunnilla silmälaseja käytettäessä. Mikäli lasit rikkoontuvat muulloin (esim. välitunnilla), kaupunki ei korvaa vahinkoa. Esinevahingot korvataan kaupungin korvausrahastosta.

Oppilaan aiheuttamat vahingot koulun omaisuudelle korvaa yleensä kaupunki. Ainoastaan silloin, jos voidaan osoittaa oppilaan tahallaan tai säännöistä ja ohjeista poikkeavalla toiminnallaan aiheuttaneen vahingon, voidaan oppilas tai hänen huoltajansa asettaa korvausvelvolliseksi.

Mikäli oppilaan huoltaja haluaa hakea korvausta sattuneesta esinevahingosta, tulee ko. tapauksessa täyttää korvaushakemuslomake, jonka saa myös koululta. Hakemukseen tulee liittää rehtorin tai opettajan kirjallinen lausunto tapahtuneesta ja, jos mahdollista, silminnäkijän todistus. Hakemukseen tulee liittää myös mahdolliset maksukuitit. Mikäli käytetään vapaamuotoista hakemusta, tulee siitä ilmetä edellä mainitussa korvaushakemuksessa pyydetyt tiedot.


Korvaushakemuslomake löytyy Oppilaan hyvinvointi ja tukeminen-sivulta kohdasta koulutapaturmat.

Miten koulussa sattuneen tapaturman hoito- ja muut kustannukset korvataan?

Peruskoulun ja lukion oppilaan koulutapaturmasta johtuneista välittömistä kuljetus- ja hoitokuluista vastaa kasvatus- ja opetuspalvelukeskus tietyin edellytyksin. Vuosiluokkien 7. - 10. oppilaat on vakuutettu vakuutusyhtiö Turvassa työaineisiin liittyvien tuntien osalta (tekninen työ, tekstiilityö, kotitalous, fysiikan ja kemian työt, TET-harjoittelujakso).

Olemme muuttamassa Tampereelle ja lapsen pitäisi päästä kouluun. Mihin otan yhteyttä asian hoitamiseksi?

Koulua voi vaihtaa myös kesken lukuvuoden. Tampere on jaettu oppilasalueisiin 1.-6. -vuosiluokkien osalta. Oppilaan koulu määräytyy kotiosoitteen mukaan. Kun uusi osoite Tampereella on tiedossa, huoltaja voi katsoa lapsen uuden koulun oppilasaluekartasta tai etsiä lähintä koulua osoitehaulla (ks. linkki alempaa), ja ottaa sitten yhteyttä suoraan koulun rehtoriin. Jos koulu ei selviä tällä tavalla, voi koulua tiedustella perusopetuksen hallinnosta, puh. (03) 5656 6981.
7.-9. -vuosiluokkien koulujen osalta koulun valintaan vaikuttavat paitsi oppilaan kodin sijainti myös ainevalinnat. Ota yhteyttä perusopetuksen hallintoon, puh. (03) 5656 6981.