Järvensivun koulusta pidettin tiukasti kiinni

Järvensivun koulun säilyttäminen ja sivukirjastojen kohtalo nousivat puhutuimmiksi aiheiksi Hatanpään koululla tiistaina 9.9. järjestetyssä palveluverkkoillassa. Noin 70 Etelä-Tampereen kaupunginosien asukasta pohti työryhmissä lähipalveluja ja esille nousi lähes sata kehittämisideaa.

Aluekirjasto Lakalaivaan?

Työryhmä esittää Järvensivun koulun siirtämistä Messukylän oppilasalueesta Nekalan oppilasalueeseen lukuvuoden 2009-2010 alusta. Järvensivun kouluun sijoittuisivat peruskoulun alimmat luokat ja sen jälkeen oppilaat jatkaisivat koulupolkua Nekalan koulussa.Järvensivun kouluun sijoitettaisiin päiväkoti- ja esiopetusryhmiä sekä neuvola.Rantaperkiöön esitetään vuodesta 2009 alkaen nuorisokeskusta koululta vapautuviin siirtokelpoisiin tiloihin. Lakalaivaan suunniteltuun aluekeskukseen esitetään aluekirjastoa. Työryhmä esittää myös kirjastoyhteistyön selvittämistä Pirkkalan kanssa.

Järvensivulaiset väärässä palvelualueessa?

Lasse Eskosen alustuksen jälkeen tilaisuuden vetäjä kuntademokratiapäällikkö Antti Leskinen jakoi osanottajat pieniin työryhmiin, joissa keskusteltiin vilkkaasti palvelujen kehittämisestä. Ehdotukset kirjattiin paperilapuille, jotka täyttivät liikuntasalin takaseinän.

Kertyneitä noin sataa ehdotusta ruodittiin yhdessä apulaispormestari Irja Tulosen ja suunnittelupäällikkö Sisko Hiltusen johdolla. Keskustelua herätti erityisesti kaksi asiaa: sivukirjastojen Järvensivun peruskoulun kohtalo.

Asukkaiden mielipide oli molemmissa asioissa yksituumainen. Aluekirjaston perustamista ei vastustettu, mutta sen takia ei sivukirjastoja pidä lakkauttaa, koska ne ovat usein koulujen yhteydessä ja niihin on helppo mennä vaikka kävelle ja pyörällä. Järvensivun koulu haluttiin säilyttää 1-6 –luokkaisena, koska Nekalan koululle on huonot yhteydet, sillä pienet koululaiset joutuisivat kiertämään Iidesjärven eikä suoria bussiyhteyksiä ole.

Lasse Eskosen mukaan tarkoitus on kyllä järjestää bussikuljetus Järvensivulta Nekalan koululle. Asukkaiden mielestä se ei kuitenkaan ole luonteva kulkusuunta järvensivulaisille, vaan koko alue tulisi liittää keskustan palvelualueelle.

Sisko Hiltunen lupasi viedä asukkaiden palautteen työryhmään, kun suunnitelmaa kehitetään edelleen.

Seuraava asukasilta palveluverkkosuunnitelmasta järjestetään kaakkoisella palvelualueella (mm. Kaukajärvi, Hallila, Lukonmäki, Hervanta) torstaina 18.9. Tilaisuus on Pohjois-Hervannan koulussa, Opiskelijankatu 29 alkaen klo 18.00.

Teksti: Pauli Välimäki

Kuvat: Pirkko Maatraiva