|
09.02.2012 kello 19:53
Nekalan koulun muuttuminen osaksi Tampereen yliopiston normaalikoulua etenee. Sopimuksen myötä Tampereen yliopiston normaalikoulu laajenee Nekalassa yhtenäiseksi, vuosiluokkien 1-9 perusopetuksen kouluksi.
Tampereen kaupungin lasten ja nuorten palvelujen lautakunta hyväksyi 9.2.2012 Tampereen yliopiston ja Tampereen kaupungin välisen sopimuksen, jonka myötä Nekalan koulusta tulee osa normaalikoulua elokuussa 2012.
Sopimuksen myötä Tampereen yliopiston normaalikoulusta tulee yhtenäinen, vuosiluokkien 1-9 perusopetuksen koulu. Tampereen yliopiston normaalikouluun kuuluu myös lukio.
Koulumuutos tuli ajankohtaiseksi, kun Tampereen yliopiston hallitus viime kesäkuussa päätti siirtää luokanopettajakoulutuksen ja luokilla 1- 6 harjoittelukouluna toimivan Hämeenlinnan normaalikoulun toiminnan Tampereelle lukuvuoden 2012-13 alussa.
Oppilaiden arki pyritään pitämään siirtymävaiheessa mahdollisimman ennallaan. Koulun henkilökuntaan tulee kuitenkin muutoksia.
Vuokrasopimus toistaiseksi
Normaalikoulun oppilaat tulevat nykyisen Nekalan koulun ja Muotialan koulutalon oppilaista, Hallilan koulusta 5. luokalle siirtyvistä oppilaista sekä osin Koiviston koulusta vuosiluokalle 7. siirtyvistä oppilaista. Oppilaiden koulupolku säilyy ennallaan ja noudattaa aikaisemmin tehtyjä kouluverkkopäätöksiä.
Tampereen kaupunki vuokraa Nekalan koulun tilat Tampereen yliopiston normaalikoululle toistaiseksi. Vuokrasopimus koskee perusopetuksen, keittiön, liikuntasalin ja ruokasalin tiloja. Samoin normaalikoulu saa käyttöoikeuden Muotialan koulutalon koulukäytössä oleviin tiloihin ja piha-alueeseen. Muut koulukiinteistöissä nykyisin toimivat palvelut jatkavat toimintaansa.
Normaalikoululla on etuoikeus Nekalan koulun liikuntasalin käyttöön. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin, jos koulu ei käytä liikuntasalia, kaupunki voi vuokrata sitä seurojen ja yhdistysten käyttöön.
Koulun pihalla oleva lähiliikuntapaikka säilyy kaupunkilaisten käytössä koulun toiminta-aikojen ulkopuolella.
»
Tampereen yliopiston normaalikoulu, Nekala
Tampereen yliopiston normaalikoulu, Nekala
www.uta.fi/nekala
Lisätietoja
Tilaajapäällikkö, lasten ja nuorten kasvun tukeminen
Taru
Kuosmanen
Puhelin
040 704 7337
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi
Jaa:
|