- Jos koulun pihassa tai esimerkiksi kauppakeskuksissa ei saa viettää aikaa, missä sitten? Yläkoululaisten maaliskuussa pormestareille esittämä kysymys tiivisti monen nuoren pulman. Missä polttavassa parveiluiässä olevat nuoret voivat Tampereella hengailla ilman, että aikuiset koko ajan hätistelevät heitä jonnekin muualle?
Tamperelaisia yläkouluja edustaneet nuoret tenttasivat pormestaria ja neljää apulaispormestaria kyselytunnilla, jossa aiheet vaihtelivat koulusäästöistä perheiden toimeentulo- ja mielenterveysongelmiin, kesätyöpaikkoihin ja bussikorttien hintoihin. Nuoret toivoivat kaupungilta huolenpitoa eri-ikäisistä kuntalaisista lapsista vanhuksiin. Riittävää rahallista panostusta peruspalveluihin odotetaan myös tiukkoina aikoina.
Nuoret toivoivat, että kaikenikäisten kuntalaisten hyvinvoinnista pidettäisiin huolta, vaikka kaupungin talous nyt onkin tiukoilla.
Yksi varma nuorten hengailupaikka on keskustassa joulukuussa avattu uusi nuorisokahvila Uniikki, johon apulaispormestari Kristiina Järvelä kannusti kaikkia tutustumaan. Järvelä myönsi, että teinien hengailuun liittyy helposti meteliä ja roskaamista. Ne ylittävät normiaikuisen sietorajan herkästi.
- Voitte varmasti vaikuttaa paljon sillä, miten itse toimitte, Järvelä sanoi. - Kun pidätte paikat siistinä ja hyvässä kunnossa ja otatte muut alueella olevat huomioon, ongelmia ei pitäisi tulla.
Apulaispormestari Perttu Pesän mielestä Tampereelle tarvittaisiin yksi iso liikuntakeskus, jossa nuoret voisivat treenata ja viettää aikaa myös, vaikka eivät ole mukana seurojen toiminnassa.
Harrastus- ja oleilumahdollisuuksia kaipasivat varsinkin Olkahisen, Sorilan ja Kämmenniemen sekä Kalevan nuoret. Nuorten tarpeet luvattiin ottaa huomioon kaavoituksessa, kylätalohankkeessa ja Nurmi-Sorilaan myöhemmin suunnitellussa koulukeskuksessa.
Kaupungin kalliit investoinnit herättivät kysymyksiä. Pormestari Timo P. Nieminen lupasi nuorille, ettei Rantaväylän tunneli ole pois koulujen varoista.
Nuoret olivat huolissaan kouluruoan riittävyydestä ja laadusta. Kristiina Järvelän mukaan on mietittävä, voidaanko kouluruokaan panostaa Tampereella enemmän. Nuoret toivoivat myös, että kouluihin otetaan riittävästi sijaisia opettajien poissaolojen ajaksi.
Myös korkeita bussimaksuja murehdittiin. Apulaispormestari Timo Hanhilahti lupasi, että kouluverkkomuutosten vaikutukset käydään läpi myös joukkoliikenteen kannalta ja poikittaisliikenteen kehittämiseen kiinnitetään huomiota. Myös sitä mietitään, voisiko nuorten bussilipun pienimmän kertalatausmaksun laskea kymmeneen euroon, jos bussikortin lataa netissä.
Huolta koettiin myös siitä, kuinka lapset ja nuoret pärjäävät, jos vanhemmilla on talouteen, päihteisiin tai mielenterveyteen liittyviä ongelmia.
Tilaisuudessa nuorten kysymyksiin vastasivat pormestari Timo P. Nieminen sekä apulaispormestarit Perttu Pesä, Kristiina Järvelä, Anna-Kaisa Ikonen ja Timo Hanhilahti. Tapahtuman järjesti Tampereen kaupungin nuorisopalvelut.
Pormestarien kyselytuntiin osallistui maaliskuussa kaikkiaan noin 50 nuorta tamperelaisista yläkouluista.