Tampereen kouluissa kiinnitetään tänä lukuvuonna erityistä huomiota kouluyhteisön turvallisuuteen ja hyvinvointiin. Kouluissa vietetään helmi-maaliskuussa turvakampanjaa, jolloin teemat ovat näkyvästi esillä. Myös kodit halutaan mukaan talkoisiin.
Turvallisessa ja hyvinvoivassa kouluyhteisössä kukaan ei jää yksin.
Turvallisuuden tunne kasvaa yhteisöllisyyden ja välittämisen kokemuksia vahvistamalla.
- On pohdittava, miten me kaikki aikuiset lasten ja nuorten ympärillä voimme luoda turvallisuutta ja tukea heidän hyvää ja tasapainoista kasvamistaan, sanoo perusopetuksen kehityspäällikkö Veli-Matti Kanerva.
Koiviston koulun välituntivalvojalla on aina yllään, turvaliivi, joka lisää valvonnan näkyvyyttä. Myös liikuntatuntien turvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota.
Erilaisiin häiriötilanteisiin halutaan kouluissa puuttua tehokkaasti. Koulun henkilöstön kokemat uhkaavat tilanteet ovat yleistyneet myös Tampereella. Syksyllä 2007 tehdyn selvityksen mukaan hankalimmaksi ongelmaksi paljastui oppilaiden epäasiallinen kielenkäyttö: aikuisten nimittely ja uhkailu on kouluissa arkipäivää. Opettajat joutuvat työssään myös fyysisiin vaaratilanteisiin.
Kodit mukaan turvatalkoisiin
Lielahden koulun apulaisrehtori Tuija Viitasaaren mukaan oppilaiden kokemaa yhteisöllisyyttä voidaan vahvistaa, kun osallistumismahdollisuuksia koulussa lisätään. Koulun hyvä yhteishenki syntyy muun muassa hyvästä luokkahengestä sekä oppilaskunnan ja tukioppilaiden toiminnasta. Myös opintojenohjaus tuo turvaa ja tavoitteellisuutta koulutyöhön.
- Koulu ei voi toimia tässä yksin, vaan tarvitsemme jatkuvaa yhteistyötä lasten huoltajien, vanhempainyhdistyksen, koulupsykologin, kuraattorin, terveydenhuollon, sosiaalitoimen, poliisin ja erilaisten järjestöjen kanssa, toteaa kampanjaa valmistelleen koulujen turvatyöryhmän puheenjohtajana toimiva Viitasaari. Turvallisuuteen ja hyvinvointiin liittyvät asiat otetaan huomioon myös erityisopetuksessa ja oppilashuollossa.
Koteja rohkaistaan osallistumaan turvatalkoisiin pitkäjänteisellä kasvatustyöllä ja varmistamalla, että omalla lapsella on taito ja halu välittää toisista. Isollekin koululaiselle on tärkeää, että vanhempi on kiinnostunut hänestä ja hänen tekemisistään, koulunkäynnistään ja harrastuksistaan ja keskustelee hänen kanssaan.
Lukuvuoden aikana kouluissa tarkastetaan ja päivitetään myös paloturvallisuus- ja pelastussuunnitelmat, toimintaohjeet kriisitilanteissa ja kiusaamistapauksissa sekä päihteiden käytön ehkäisyohjelma. Huomiota kiinnitetään myös muun muassa turvalliseen liikkumiseen ja internetin käyttöön. Koulujen henkilökunnalle on järjestetään turvallisuuteen liittyvää koulutusta.