Tulppaaneilla koulun piha kauniiksi

Klassillisen koulun rehtori Marketta Kauhanen sai vetoavalla anomuksellaan kolmisen sataa kukkasipulia istutettavaksi Klassillisen koulun pihalle. Kauppapuutarhaliitto jakoi anomusten perusteella sata kukkasipulipakettia, joita istutettiin valtakunnallisena istutuspäivänä 10. syyskuuta 2010 eri puolille maata.

- Aivan hurjaa iloa, oli rehtorin reaktio, kun hän sai tietää Clasun saaneen kukkasipulit. Perusteluna hakemuksessaan rehtori käytti tarvetta kaunistaa arvokasta kulttuuriympäristöä, joka varsinkin
keväisin on karu. Koska Klassillisen koulun oppilaat siirtyvät palveluverkkouudistuksen mukaisesti lähivuosina toisiin kouluihin, hän toivoi oppilaille jotain kaunista ja keväistä iloa, niin kauan kuin
Clasu pysyy vielä juurillaan.

Sillä välin, kun muu koulu vietti perinteistä liikuntapäivää, 9. b -luokka, rehtori Marketta Kauhanen sekä opettajat Pia Heinikainen ja Katariina Ruonala istuttivat viher- ja kunnossapitoyksikön puutarhureiden Sirpa Mikkosen ja Merja Leppäsen ohjauksessa kukkasipuleita koulun pihaan. Viileä ja aurinkoinen syysilma oli otollinen kukkien istuttamiseen.

Etualalla Mika Mäki ja Joni Laakkonen


Rehtori Marketta Kauhanen kertoo hoitaneensa jonkinlaista puutarhaa jo 25 vuotta ja omien sanojensa mukaan rakastaa puutarhanhoitoa. Rehtori osallistui mielellään itsekin kukkien istuttamiseen. Ensisijaisesti hän toivoo kukkien ilahduttavan oppilaita.
- Kukat ovat oppilaiden iloksi. Keväällä, ennen kuin puihin tulee lehdet, tulppaanit kaunistavat jo pihaa.
Myös opettajat Pia Heinikainen ja Katariina Ruonala osallistuivat mielellään pihatöihin.
- Kukkasipulien istuttaminen on mieluisaa puuhaa. Saimme näin luokan kanssa mukavan, yhteisen ulkona puuhastelupäivän. Keväällä sitten odotellaan jännityksellä, milloin oma kädenjälkemme nousee näkyväksi Clasun pihaan, kertoo istuttajien luokanvalvoja Pia Heinikainen.

Mika Mäki, taustalla puutarhuri Sirpa Mikkonen

9. b -luokan ahkerat istuttajat hoitivat työnsä mallikkaasti. Yolanda Korpela, Mika Mäki ja Liisa Hokkanen olivat yhtä mieltä siitä, että kukat kaunistavat koulun pihaa.
- On mukava, että tulee muutakin katseltavaa kuin vain vihreät kasvit. Kukat ovat kauniita ja tuovat väriä koulun pihaan, toteavat Yolanda ja Liisa.
Mika tunnustaa, ettei tule juurikaan kiinnittäneeksi istutuksiin huomiota, mutta uskoo monien kyllä huomaavan kukat ja nauttivan niistä. Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että istutustyö oli mukavan rentoa ja sopivaa puuhastelua liikuntapäivän ohjelmaksi.
Puutarhuri Sirpa Mikkonen oli iloinen siitä, että oppilaat osallistuivat pihan kaunistamiseen. Hän pitää työstään, joka on monipuolista.
- Työni on monipuolista eikä aina pelkkää piipertämistä. Roskien, lasinsirujen ja tupakantumppien siivoamisesta en tietenkään pidä.
Hän toivoo vielä, etteivät ihmiset kävelisi kukkien ja muiden istutusten päälle julkisilla paikoilla.
- Ihmiset tykkäävät istutuksista, mutta jotkut eivät vain huomaa niitä ja kävelevät päälle.

Istutuspäivä oli kaikin puolin onnistunut. Oppilaat vaikuttivat innokkailta, ja huomasimme opettajienkin
keskuudessa pientä puutarhaintoilua.

Niklas Tammilehto ja Eero Löytönen

Puutarhuri Sirpa Mikkosen helpot istutusohjeet kukkasipuleille:

1. Valitse sopiva, aurinkoinen paikka, jossa on kuohkea maa.
2. Laita sipulin päälle kolme kertaa sen korkeuden verran multaa.
3. Kastele.
4. Ihaile tulosta!

Teksti: Klassillisen koulun 9 a - luokan oppilaat, Tessa Airila ja Essi Ellman

Kuvat: Tessa Airila