|
07.05.2012 kello 14:49
Hämeenpuistosta on valmistunut äänitaideteosten kokoelma, jota kuuntelemalla voi lähteä kävelylle puiston äänimaisemiin. Teokset on tallennettu mp3-soittimille, joita voi lainata pääkirjastosta. Mukaan saa myös lehtisen, joka sisältää kartan ja tietoa teoksista.
Teokset on tuotettu Tampereen ammattikorkeakoulun Kuvataiteen koulutusohjelman äänitaidekurssilla 2012. Tekijöinä ovat opiskelijat Hanna Tullila, Aleksei Melnik, Timo Piikkilä, Sirkku Niskanen, Laura Lehtinen, Jemina Lindholm, Inga Weber ja Niko Skorpio.
Hämeenpuiston lisäksi myös Aleksanterin kirkkopuisto on osa äänikävelykierrosta. Teoksia ovat mm. ”Adrift – Kymmenentuhatta kilometriä”, ”Lauri Viitaa Hämeenpuistossa” ja ”Vaari”. Teos ”Pikkuriikkisten matkassa” tuo lapsille ja lapsenmielisille fantasiamaailman Hämeenpuistoon.
Äänikävelylle tai pelkästään kuuntelemaan pääsee lainaamalla pääkirjasto Metson tietopalvelusta mp3-soittimen. Soittimen laina-aika on 24 tuntia, joten myös ”Akvaariot” –yöääniteoksen kuuntelu onnistuu oikeaan aikaan. Äänikävelylle lähtevä saa mukaansa kartan ja tietoa äänitteiden sisällöstä.
”Hämeenpuiston äänitaidetöitä kuunnellessa on mahdollista yhdistää kuulijan nykytilanne äänitaiteilijan tuottamaan äänikerrontaan. Tästä yhdistelmästä kuuntelija voi luoda jotain henkilökohtaista ja ainutkertaista”, sanoo ääniopettaja Ari Koivumäki TAMK:ista.
Jaa:
|