 |
21.12.2007
PÄÄKIRJASTO METSON JA LEHTILUKUSALIN AUKIOLOAJAT MUUTTUVAT
1.1.08 alkaen Metso avataan arkiaamuisin ja lauantaisin klo 10.
Lauantain aukioloa jatketaan klo 16:een asti.
Lehtilukusalin (os. Puutarhakatu 1) uusi lauantain aukioloaika on myös klo 10–16.
Metsossa asioi päivän aikana keskimäärin 3500 asiakasta.
Aukioloaikoja on muutettu asiakkaiden kirjastonkäyttötottumusten mukaiseksi.
Arkiaamuisin ensimmäisen puolen tunnin aikana Metsossa kävijöiden määrä on ollut vähäinen
verrattuna muihin aukiolotunteihin.
Vastaavasti lauantaisin on ollut tarvetta siirtää aukioloaikaa iltapäivään painottuvaksi.
Muuten kirjaston toimipaikat noudattavat entisiä aukioloaikoja.
Lisätietoja: osastonjohtaja Anu Hakari p. 040 844 1786 tai tiedotussihteeri Raili Sihvonen
p. 0400 581 510. Sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi

19.12.2007
JOULU JA UUSI VUOSI KAUPUNGINKIRJASTOSSA
Kirjastojen aukioloajoissa on muutoksia joulun ja uudenvuoden aikaan.
Sunnuntaina 23.12. lehtilukusali (Puutarhakatu 1) on avoinna klo 11-17. Pääkirjasto Metso on suljettu.
24.12. - 26.12. kaikki kirjastojen toimipaikat ovat suljettuina.
Sunnuntaina 30.12. lehtilukusali (Puutarhakatu 1) on avoinna klo 11-17.
Pääkirjasto Metso on suljettu. Uudenvuodenaattona 31.12. pääkirjasto Metso on avoinna klo 9.30 – 15.00. ja lehtilukusali
(Puutarhakatu 1) klo 9.00 – 15.00.
Lähikirjastot ovat uudenvuodenaattona avoinna klo 15 asti, ja kirjastoautot ovat reittiajossa klo 15 asti.
Lamminpään kirjasto on suljettu 27.-31.12. välisen ajan.
Lisätietoja poikkeavista aukioloajoista www.tampere.fi/kirjasto/aatot.htm

17.12.2007
KIRJASTOAUTOILLE KOLME UUTTA PYSÄKKIÄ
Tampereen kaupunginkirjaston kirjastoautojen aikatauluihin tulee muutoksia 1.1.08 alkaen.
Kirjastoautojen reiteille on perustettu kolme uutta pysäkkiä:
Kalkunvuori, Juoksuhaudankatu 2, Petsamo, Mutkakatu 38, ja Vuohenojan palvelutalo, Messukyläntie 26.
Nurmiin on perustettu runsaan käytön vuoksi toinen pysäkkiaika.
Maanantain alkuiltapäivään sijoitettu pysäkkiaika klo 16.30-16.50 on kohdennettu palvelutalojen asukkaille,
ikäihmisille ja lapsille.
Kaukajärven alueen väliaikaisista pysäkeistä toimivat edelleen Haihara,
Haiharankatu 11, Hikivuori, Hikivuorenkatu 16, ja Annalassa Metsäniitty,
Pitkäniitynkatu 1. Lähinnä kirjastoa olevat pysäkit: Keskisenkatu, Riipuksenkatu ja Vanha-Juvankatu lakkautetaan.
Villilän pysäkki siirretään Villilänniemestä Ratakistonkatu 23:een keskemmälle asutusaluetta.
Pysäkin paikka vaihtuu osittain myös liikenteellisistä syistä.
Multisillassa Palokallion ja Tohlopissa Tohlopinkadun pysäkit lopetetaan vähäisen käytön vuoksi.
Nekalan kirjaston peruskorjauksen ajaksi perustetut pysäkit toimivat edelleen kevätkauden ajan.
Tarkemmat tiedot aikatauluista löytyvät kirjastoautosta ja kirjastoista jaettavasta esitteestä sekä
kirjaston kotisivuilta osoitteessa www.tampere.fi/kirjasto/autot/
Lisätietoja: osastonjohtaja Pirjo Mansikkamäki p. 040 774 7033 tai
sähköpostilla etunimi.sukunimi@tampere.fi

10.12.2007
NOBEL-ILTAPÄIVÄ
Unohda joulukiireet hetkeksi ja tule viettämään Nobel-iltapäivää su 16.12.
klo 12-15 pääkirjasto Metsoon ls. 1. Tilaisuudessa kerrotaan kansantajuisesti tämän vuoden fysiikan,
kemian ja lääketieteen Nobel-voittajien tutkimusten aihepiireistä ja niiden merkityksestä.
klo 12-13 Jättimäisellä magnetoresistanssilla kääpiökokoista elektroniikkaa
Professori Tapio Rantala
klo 13-14 Pintatieteen tutkimuksella syvällistä tietoa katalyysistä
Professori Mika Valden
klo 14-15 Poistogeeniset tautimallit - geeni pois, tietoa tilalle
Professori Seppo Parkkila
Luennoille on vapaa pääsy! Järj. Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen kaupunginkirjasto.
TIERNAPOJAT
Tesoman kirjastossa ma 17.12. klo 11.00 Nekalan koulun 6C-musiikkiluokka esittää Tiernapojat-kuvaelman.
NÄYTTELYT
Messukylän kirjastossa 3.12.2007-5.1.2008 Näköiskuvia näkymättömästä - Minkä värinen on enkeli?
Näyttelyn taiteilijat ovat kuvanneet enkeleitä, mysteereitä ja ihmisen pyrkimystä tavoittaa tavoittamaton.
Järj. Tampereen taidemuseo
TAMPEREEN KAUPUNGINKIRJASTON JOULUN AUKIOLOAJAT
Su 23.12. pääkirjasto Metson kaikki osastot ovat suljettuina. Lehtilukusali on avoinna
klo 11-17.
24.-26.12. kaikki kirjaston toimipaikat ovat suljettuina.
Tiedot poikkeavista aukioloajoista löytyvät osoitteesta www.tampere.fi/kirjasto/aatot.htm

3.12.2007
JOULUMUSIIKKIA KIRJASTOISSA
Pellervon kirjastossa ma 10.12. klo 10 Nekalan koulun 5B-musiikkiluokka esittää joulumusiikkia.
Järj. Tampereen kaupunginkirjasto ja Kulttuuripalvelut.
Sampolan kirjastossa ti 11.12. klo 13.30 Sampo-Pellervon koulun 4B-musiikkiluokka esittää joulumusiikkia.
Järj. Tampereen kaupunginkirjasto ja Kulttuuripalvelut.
Messukylän kirjastossa ti 11.12. klo 12.15 Nekalan koulun 5B-musiikkiluokka esittää joulumusiikkia.
Järj. Tampereen kaupunginkirjasto ja Kulttuuripalvelut.
Kaukajärven kirjastossa to 13.12. klo 12 Pohjois-Hervannan koulun 4C-luokka esittää joulumusiikkia.
Järj. Tampereen kaupunginkirjasto ja Kulttuuripalvelut
TIERNAPOJAT
Kämmenniemen kirjastossa ma 10.12. klo 14 Sampolan koulun 8E –musiikkiluokka esittää Tiernapojat-kuvaelman.
Järj. Tampereen kaupunginkirjasto ja Kulttuuripalvelut.
Peltolammin kirjastossa ti 11.12. klo 12.00 Nekalan koulun 6C-musiikkiluokka esittää Tiernapojat-kuvaelman.
Järj. Tampereen kaupunginkirjasto ja Kulttuuripalvelut.
APUA DIGISOVITTIMEN HANKINTAAN
Hervannan kirjaston lukusalissa ti 11.12. klo 17-19 opastetaan digisovittimen hankinnassa.
Tilaisuudessa eTuvan asiantuntijat opastavat sovittimen hankinnassa ja
asentamisessa sekä vastaavat digi-tv:tä koskeviin kysymyksiin.
Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista! Järj. Tampereen kaupunginkirjasto ja eTupa.
RUNOILTA SAMPOLAN KIRJASTOSSA
Sampolan kirjasto kietoutuu runoihin torstaina 13.12. klo 18-20.
Runotiskillä nuoret kirjoittajat laativat runoja asiakkaiden toivomista aiheista.
Lempirunonurkkauksessa asiakkaat voivat lukea omia mielirunojaan tai sanataidekoululaiset
lukevat asiakkaiden ja omia mielirunojaan. Runosalongissa
Vilja-Tuulia Huotarinen, Markku Toivonen ja Viita-akatemian sanataidekoululaiset lukevat omia runojaan.
Vapaa pääsy. Järj. Viita-akatemian sanataidekoululaiset, Tampereen kaupunginkirjasto ja Kulttuuripalvelut.
LAPSILLE
Sampolan kirjastossa Minna Männikkö esittää Täti Taikakynän tarinoita tiistaina 11.12. klo 10.00.
Hervannan elokuvateatterissa lauantaina 8.12 2007 klo 13 Astrid Lindgren -juhla venäjänkielisille lapsille.
Järj. Tampereen kaupunginkirjasto ja Venäläinen klubi.
NÄYTTELYT
Sampolan kirjastossa 26.11. 2007 - 7.1. 2008 Kurkistus kaupunginosiin
2. Valokuvia 2000-luvun alkuvuosilta. Järj. Tampere-seuran kuvajaosto.
Hervannan kirjastossa 17.-31.12. Alina Cienkon maalauksia.
Messukylän kirjastossa 1.12.07-7.1.08 Messukylän koulun 2 B -luokan oppilaiden valmistamia jouluisia peikkoja.

26.11.2007
ITSENÄISYYSPÄIVÄN MUSIIKKIA
Pellervon kirjastossa ma 3.12. klo 10-11 Sampo-Pellervon koulun
4B-musiikkiluokka esittää kansanmusiikkia Itsenäisyyspäivän kunniaksi.
Järj. Tampereen kaupunginkirjasto ja Kulttuuripalvelut
NÄYTTELYT
Härmälän kirjastossa 22.11-31.12. Terttu S-L Virtasen akvarelleja "Retkellä kotimaassa"
Pääkirjasto Metsossa 4.12. - 30.12. "Joulu joutui jo taas pohjolaan" Joulukorttien ja joululehtien näyttely.
Järj. Tampereen sydän ry, Orvo Bogdanoff ja yhteistyökumppanit.
Tesoman kirjastossa 26.11.-15.12. Riikka Vonka "Luontokuvia". Valokuvanäyttely
KIRJASTON POIKKEAVAT AUKIOLOT ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ
Tampereen kaupunginkirjaston aukioloajoissa on muutoksia itsenäisyyspäivän aikaan.
Itsenäisyyspäivän aattona ke 5.12 kirjastot
suljetaan viimeistään klo 18, tarkemmat kirjastokohtaiset aukioloajat osoitteessa
www.tampere.fi/kirjasto. Kirjastoautot ovat reittiajossa klo 18.00 asti.
Itsenäisyyspäivänä 6.12. kaikki kirjaston toimipaikat ovat suljettuina.
Perjantaina 7.12. kaikki toimipaikat ovat avoinna tavalliseen tapaan,
poikkeuksena Lamminpään kirjasto on suljettuna

20.11.2007
LAPSILLE
Koivistonkylän kirjastossa ke 28.11. klo 10.00 esiintyy taikuri Timo Tiikkainen.
Koivistonkylän kirjastossa to 29.11. klo 13.00 Nekalan koulun 6C-musiikkiluokka esittää Tiernapojat-kuvaelman.
Järj. Tampereen kaupunginkirjasto ja kulttuuripalvelut.
NÄYTTELYT
Messukylän kirjastossa 5.-30.11. Roy Pashurin asetelmia, maisemia, muotokuvia ja paperiveistoksia.
Hervannan kirjastossa 19.11.-3.12. Tuula-Maria Kangaslammen julistenäyttely
MUUTOS TAPAHTUMIIN
Tampereen kaupunginkirjaston Syksyn tapahtumat 2007 -esitteessä oleva
Kiinalaisen runouden ilta ma 26.11. klo 18.00 on siirretty pidettäväksi 28.1.08.

13.11.2007
KAUKAJÄRVEN KIRJASTO AVATAAN
Peruskorjaus- ja laajennustöiden takia viime syksystä asti suljettuna ollut Kaukajärven kirjasto avataan asiakkaille keskiviikkona 21.11.07 kello 16.
Avajaispäivänä kirjasto on poikkeuksellisesti auki illalla kello 20:een asti.
Kaukajärven kirjasto, joka viettää ensi vuonna toimintansa 30-vuotisjuhlia, palvelee Kaukajärven,
Haiharan, Viialan ja Hankkion sekä osittain Lukonmäen alueiden asukkaita.
Kirjasto oli jo pitkään palvelualueensa väestömäärään nähden Tampereen kaupunginkirjaston ahtain kirjasto.
Laajennustöiden yhteydessä kirjaston vanha osa, noin 400 m² on peruskorjattu, ja lisätilaa on rakennettu
noin 300 m², joten kirjaston käyttöön saatiin avarat ja valoisat tilat. Uusien tilojen ansiosta kirjahyllyjen
määrää voitiin lisätä, ja kirjat ja muu aineisto ovat nyt hyvin esillä.
Korjaustöiden yhteydessä kirjaston toimintoja ja palveluja ajanmukaistettiin.
Asiakastietokoneiden määrää on lisätty, ja lainausautomaatilla asiakkaat voivat itse halutessaan hoitaa
lainauksen itsepalveluna. Kirjaston viiden hengen henkilökunta sai laajennustöiden yhteydessä uudistetut työ- ja
sosiaalitilat, ja käyttöön saatiin myös pieni kokoustila.
Tilaajana ja rakennuttaja on ollut Tampereen kaupungin tilakeskus.
Arkkitehtuuritoimisto Seppo Kangasniemi Oy on vastannut peruskorjauksen ja laajennustöiden sekä
sisustuksen suunnittelusta. Pääurakoitsijana on toiminut Rakennusurakointi Vidgren Oy.
Kirjaston korjaustyöt maksoivat noin 1,3 miljoonaa euroa. Kirjaston sisätiloissa on nähtävillä taiteilija
Petri Kiviniemen taideteoksia, muun muassa katossa lentävät kaksi kirkkaanpunaista lentokonetta.
Kaukajärven kirjaston lähimpänä yhteistyökumppanina on Hervannan kirjasto,
joka kaupunginkirjaston alueorganisaation mukaisesti toimii kaakkoisen alueen aluekirjastona.
Uudistuneet toimitilat mahdollistavat jatkossa Kaukajärven kirjaston toimimisen oman palvelualueensa
kulttuurikeskuksena. Kirjasto tekee yhteistyötä koulujen, päiväkotien,
yhdistysten ja muiden alueen toimijoiden kanssa.
Kaukajärven kirjasto, os. Käätykatu 6 palvelee asiakkaitaan uudistetuilla aukioloajoilla:
ma–to klo 11–19, pe klo 11–18 ja la klo 11–15.
Myös puhelinnumerot ovat muuttuneet:
lainaus ja tietopalvelu p. (03) 5653 4210 ja
kirjastonjohtaja p. (03) 5653 4211
Lisätietoja:
Kaukajärven kirjastonjohtaja
Ulla Mustila p. (03) 5653 4211 tai ulla.mustila@tampere.fi
ja aluekirjastonjohtaja Ulla-Maija Vanha-aho p. 040-773 8803 tai ulla-maija.vanha-aho@tampere.fi
KIINALAINEN KEITTOTAITO
Pääkirjasto Metsossa ma 19.11. klo 18.30 ls.1 lehtori Cuihong Jin-Muranen kertoo kiinalaisesta
ruokakulttuurista sekä vertailee suomalaista ja kiinalaista ruokakulttuuria. Vapaa pääsy.
Järj. Tampereen kaupunginkirjasto
SUOMI 90
Isänmaallisia lauluja Pellervon kirjastossa os. Uimalankatu 5 ma 19.11. klo 12.00-13.00.
Pirjo Äikäs laulaa ja laulattaa. Vapaa pääsy. Järj. Tampereen kaupunginkirjasto ja kulttuuritoimi.
PELI-ILTA NUORILLE
Sampolan kirjaston tietotorilla to 22.11. klo 18-20 nuoret pelaavat nettipelejä mediakasvatuksen opiskelija
Teemu Kammosen opastamana. Ilmoittautuminen tietotorille p. (03) 5657 8696. Järj. Tampereen kaupunginkirjasto
LAPSILLE
Pellervon kirjastossa ti 20.11. klo 10.30 nukketeatteri Nirunaru esittää näytelmän Edisonin taikalamppu.
Pääkirjasto Metsossa la 24.11. klo 13.00 ls. 1 nukketeatteri ANNOS esittää näytelmän Sirkustyttö.
Tesoman kirjastossa la 24.11. klo 13.00 nukketeatteri Nirunaru esittää näytelmän Edisonin taikalamppu.
NÄYTTELYT
Pääkirjasto Metsossa 19.11.-2.12. ”Siltoja, siltoja, siltoja!” Valokuvanäyttely. Järj. Lea & Esko Räntilä.
Peltolammin kirjastossa 5.11.-21.12. Reproduktioita – Raimo Maanaviljan öljyvärimaalauksia

6.11.2007
FILOSOFIAN ILTA
Kiina-aiheiset Filosofian illat jatkuvat ma 12.11. klo 18.00 pääkirjasto Metsossa ls.1.
Kirjailija, sinologi Pertti Seppälä puhuu taolaisuudesta. Vapaa pääsy. Järj. Tampereen kaupunginkirjasto
POHJOISMAINEN KIRJASTOVIIKKO
Messukylän kirjastossa ma 12.11. klo 18.00 lehtori Maija-Liisa Mattila luennoi Astrid Lindgrenistä.
Vapaa pääsy. Järj. Pohjola-Norden ja Tampereen kaupunginkirjasto.
ASTRID LINDGREN -JUHLAVIIKKO
Astrid Lindgrenin syntymästä 100 vuotta 14.11.2007. Pellervon kirjastossa vietettävän juhlaviikon aikana tarjolla ohjelmaa
lapsille Astrid Lindgrenin satujen ja tarinoiden pohjalta.
Kirjastossa on myös esillä Pellervon koulun oppilaiden töitä Lindgrenin saduista.
ti 13.11. klo 10.15 Kuvaleikkituokio ”Tunnetko sadun?” 5-7 –vuotiaille
ke 14.11. klo 10.15 satutunti, jonka pitävät Sammon keskuslukion ilmaisutaidon opiskelijat.
to 15.11. klo 10.15 Kuvaleikkituokio ”Tunnetko sadun?” 5-7 –vuotiaille
pe 16.11. klo 10.15 Kuvaleikkituokio ”Tunnetko sadun?” 5-7 –vuotiaille
la 17.11. klo 11.00 satutunti, joka on omistettu Astrid Lindgrenin saduille
Ryhmien toivotaan ilmoittautuvan etukäteen kuvaleikkeihin ja satutunneille p. (03) 5653 4260.
Tervetuloa Pellervon kirjastoon, os. Uimalankatu 5! Järj. Tampereen kaupunginkirjasto
VAIKUTA SÄHKÖISESTI!
Sampolan kirjastossa to 15.11. klo 11.00-13.00 ja 17.30-19.30
kuntalaisille suunnattujen sähköisten osallistumiskanavien esittelyä,
mm. Valma-valmistelufoorumi, Netti-Alvari ja Mansetori.
Kahvitarjoilu, jaossa esitteitä, kortteja ja muuta infoa –
mukana ovat myös apulaispormestarit:
klo 11-12 Riitta Ollila, terveyden ja toimintakyvyn ylläpitäminen
klo 12-13 Sirkkaliisa Virtanen, lasten ja nuorten kasvun tukeminen
klo 12-13 ja 17.30-18.30 Tarja Jokinen, yhdyskuntapalvelut
klo 17.30-18.30 Irja Tulonen, osaamis- ja elinkeinopalvelut sekä elämänlaatu- ja sivistyspalvelut
Järj. Tampereen kaupungin konsernihallinnon kuntademokratiayksikkö ja Tampereen kaupunginkirjasto
NÄYTTELYT
Sampolan kirjastossa 5.-10.11. Tampereen työväenopiston tuftauskurssilaisten näyttely
"Nukkapintaa tuftaten", jossa esillä pieniä seinävaatteita ja tietoa tuftauksesta.
Tesoman kirjastossa 12.11.-24.11. Eino Jaatisen valokuvanäyttely
Pääkirjasto Metson lasten ja nuorten osastolla 7.11.-17.11.
lasten piirtämiä onnittelukortteja 10-vuotiaalle Kirjastokissa Kirjatille

30.10.2007
MUUTOKSIA AUKIOLOAJOISSA
Pyhäinpäivän aattona 2.11. Tampereen kaupunginkirjastossa järjestetään henkilökunnan koulutuspäivä,
mikä aiheuttaa muutoksia aukioloaikoihin. Pääkirjasto Metson lainaavat osastot ovat avoinna klo 9.30 – 18.00,
suljettuina ovat käsikirjasto ja Pirkanmaa-kokoelma.
Lehtilukusali Puutarhakadulla on avoinna klo 9.00 – 18.00.
Lähikirjastoista palvelevat Sampolan ja Tesoman kirjastot klo 11 – 15 ja Hervannan kirjasto klo 10 – 15.
Muut lähikirjastot ovat suljettuina.
Kirjastoauto Muumipeikko ajaa reitillä klo 9.00 – 13.40 ja kirjastoauto Roosa klo 9.00 – 11.30.
Kaikki kaupunginkirjaston toimipaikat ovat suljettuina pyhäinpäivänä 3.11. ja sitä seuraavana sunnuntaina 4.11. Maanantaina 5.11.
kaikki toimipaikat palvelevat jälleen tavalliseen tapaan.
KIINALAINEN KIRJALLISUUS
Kiina-illat jatkuvat ma 5.11. klo 18.00 pääkirjasto Metsossa ls. 1. Kirjastotoimenjohtaja Tuula Haavisto ja kirjastonhoitaja
Liisa Junno esittelevät Kiina-aiheista kirjallisuutta ja antavat hyviä lukuvinkkejä aikuisille.
Vapaa pääsy! Järj. Tampereen kaupunginkirjasto.
LAPSILLE
Pääkirjasto Metsossa ls. 1 to 8.11. klo 18.00 Nukketeatteri Taiga-Matto esittää näytelmän Iloinen klovni.
Lamminpään kirjastossa la 10.11. klo 13.00 Teatteri Helmen esitys Juulia Juurakko.
NÄYTTELYT
Messukylän kirjastossa 29.10.-29.11. Aarresaari: merirosvot Elli-Pelli ja
Palmu-Pete sekä papukaija Paavo Sulkapää aarteineen.
Järj. Päiväkoti Aarrearkun 3-5-vuotiaiden Papukaijojen ryhmä.
Pääkirjasto Metsossa 5. – 18.11. Vuosinäyttely 2007. Järj. Suomen valokuvaajain liitto ry.

23.10.2007
FILOSOFIAN ILLAT
Filosofian illat jatkuvat Tampereen kaupunginkirjastossa.
Tämän syksyn teemana on Kiinalainen ajattelu.
Seuraavana aiheena ”Näkökulmia keisarilliseen Kiinaan” pääkirjasto Metsossa ma 29.10. klo 18.00 ls. 1,
luennoitsijana sinologi VTM Jyrki Kallio. Keskustelua johdattelee tutkija Tuukka Tomperi. Vapaa pääsy.
Järj. Filosofinen aikakauslehti niin & näin ja Tampereen kaupunginkirjasto.
LAPSILLE
Hervannan elokuvateatterissa la 27.10. klo 13.00 Taiga-Matto ja Iloinen klovni.
Lentävänniemen kirjastossa ke 31.10. klo 14.00 esiintyy taikuri Sir Richard.

17.10.2007
TERVEYTTÄ KIINALAISITTAIN
Kouluttaja ja tietokirjailija FT Helena Hallenbergin luennon aiheena Kiinalainen ruoka, terveys ja itsehoito maanantaina 22.10. klo 18.30 pääkirjasto Metsossa ls. 1. Järj. Tampereen kaupunginkirjasto
POISTOKIRJOJEN MYYNTI
Kaupunginkirjaston poistokirjojen suuri myyntitori tiistaina 23.10 klo 9.30 – 18.00 pääkirjasto Metson ala-aulassa. Järj. Tampereen kaupunginkirjasto
PELI-ILTA NUORILLE
Sampolan kirjaston tietotorilla järjestetään peli-ilta nuorille torstaina 25.10. klo 18-20. Peli-illassa pelataan internet-selaimella pelattavia nettipelejä ja pohditaan laajemmin pelien tarjoamia merkityksiä. Ohjaajana mediakasvatuksen opiskelija Teemu Kammonen. Osallistujien alaikäraja 12 v. Ilmoittautumiset Sampolan kirjaston tietotorille p. (03) 5657 8696. Järj. Tampereen kaupunginkirjasto.
KIRJAILIJA SEPPO JOKINEN KIRJASTOAUTOSSA
Kirjailija Seppo Jokinen vierailee perjantaina 26.10. kirjastoauto Muumipeikossa kertomassa kirjailijantyöstään.
Jokisen voi tavata seuraavilla pysäkeillä:
Pappila, Eetunkatu klo 16.20 -16.35
Atanväylä, Nikinväylä 36-40 klo 16.50 -17.05
Liinakko, Liinakonkatu 10-11 klo 17.10 -17.30
Leinola, Mikkolankatu 12-14 klo 17.45 -18.15
Haihara, Haiharankatu 11 klo 18.30 -18.55
Palvaanniemi, Vuohensillankatu klo 19.05 -19.30.
Vierailu on järjestetty kaupungin koillisosaan, jossa ei ole omaa kiinteää kirjastoa.
Vierailun ohessa voi hoitaa kaikki tavanomaiset kirjastopalvelut. Järj. Tampereen kaupunginkirjasto.
Seppo Jokisen dekkarit kuuluvat kirjastoautojen asiakkaiden suosikkilukemistoon.
Jokinen kertoo pysäkeillä itsestään kirjailijana, kirjailijantyöstään ja kirjojen luomisprosessista.
Joka pysäkillä on oma teemansa, joista kokonaisuutena välittyy Jokisen kirjailijakuva.
Vierailu liittyy kirjastoissa vietettävään Agricola-juhlavuoteen.
Juhlavuonna korostetaan erityisesti kirjastoautojen arvoa ja merkitystä kirjastopalveluiden
viemisestä syrjäisille alueille. Tampereella tämä tarkoittaa lähiöitä ja kaupunkialueita,
joissa ei ole omaa kirjastoa tai se on pitkän matkan päässä.
Lisätietoja tapahtumasta osastonjohtaja Pirjo Mansikkamäki p. 040 7747 033 tai pirjo.mansikkamaki@tampere.fi
NÄYTTELYT
Pääkirjasto Metsossa 22.10. – 2.11. Agricola-juhlavuoden näyttely Kirja kotona ja kylillä.
Opetustaulujen muotoon rakennetussa näyttelyssä tutustutaan Mikael Agricolan hahmon johdattamana suomenkielisen kirjan historiaan.
Suomenkielisen kirjan vaiheet esitetään kirjapainotaidon syntyajoilta 1500-luvulta kansansivistyksen vaiheen kautta kohti teollistuvaa
yhteiskuntaa aina nykyaikaan asti. Järj. Suomen Kirjainstituutti ja Tampereen kaupunginkirjasto.
LAPSILLE
Härmälän kirjastossa maanantaina 22.10. klo 10.00 lastenkonsertti esiintyjänä Tohtori Orff ja Herra Dalcroze.
Peltolammin kirjastossa maanantaina 22.10. klo 12.00 lastenkonsertti esiintyjänä Tohtori Orff ja Herra Dalcroze.
Koivistonkylän kirjastossa maanantaina 22.10. klo 13.30 lastenkonsertti esiintyjänä Tohtori Orff ja Herra Dalcroze.

9.10.2007
KIRJA-KONTRA
Syksyn viimeinen Kari Rydmanin isännöimä kirjavisailu Kirja-Kontra maanantaina 15.10. klo 18.00 Metsossa
ls. 1. Järj. Tampereen kaupunginkirjasto.
LAPSILLE
Messukylän kirjastossa tiistaina 16.10. klo 10.00 Minna Männistön Täti Taikakynä tarinoi.
Pääkirjasto Metson satuhuoneessa lauantaina 20.10. klo 13.00 nukketeatteri Nirunaru esittää näytelmän Laiska-Lassi ja kultainen sammakko.
Tesoman kirjastossa lauantaina 20.10. klo 13.00 esiintyy lastenmusiikkiyhtye Pulputinpannu.
NÄYTTELYT
Pääkirjasto Metsossa 8.10. - 21.10. Energiansäästöviikko NYT -näyttely, josta saa helppoja,
energiaa ja rahaa säästäviä vinkkejä arkielämään. Valtakunnallisen Energiansäästöviikon tavoitteena on
kannustaa suomalaisia energian järkevään käyttöön. Tänä vuonna teemana on On-Off –suhde eli laitteet ja
valot sammutetaan, kun niitä ei tarvita. Tampereella Energiansäästöviikolla kiinnitetään huomiota erityisesti
lämmitykseen, koska puolet kotitalouksien energiankäytöstä kuluu lämmitykseen. Huonelämpötilan alentaminen yhdellä asteella
säästää lämmityskuluissa viisi prosenttia. Näyttelyn järj. Ekokumppanit Oy ja Ympäristökeskus Moreenia
Hervannan kirjastossa 15.10. – 27.10. Tyylitellyt maisemat. Juhani Vuorisen maalauksia.

2.10.2007
KIRJA-KONTRA!
Säveltäjä Kari Rydmanin vetämä Kirja-Kontra jatkuu Metsossa ls. 1 maanantaina 8.10. klo 18.00.
Kirjallisuuden ammattilaisista ja harrastajista koottu raati jäljittää oikeaa kirjaa Rydmanin esittämien
tekstinäytteiden perusteella.
Vapaa pääsy. Järj. Tampereen kaupunginkirjasto
ASIAKKAAN PÄIVÄ
Sampolan kirjastossa vietetään perinteistä asiakkaan päivää perjantaina 12.10.
Ohjelmassa Kauko Kulmalan haitarimusiikkia klo 10.55 – 11.15,
poistokirjojen myyntiä, kahvitarjoilua ja ennen kaikkea leppoisaa lähikirjaston tunnelmaa.
Järj. Tampereen kaupunginkirjasto
LUKUPIIRI AIKUISILLE
Tampereen kaupunginkirjasto aloittaa lukupiiritoiminnan Sampolan kirjastossa tiistaina 9.10. klo 18.00. Lukupiiri on kirjallisuudesta kiinnostuneiden aikuisten ihmisten kohtaamispaikka. Jokaisella tapaamiskerralla valitaan uusi kirja luettavaksi koko ryhmälle. Lukupiirissä syvennetään tietoa kirjallisuudesta sekä saadaan uusia lukuelämyksiä. Lisätietoja lukupiirin toiminnasta saa Sampolan kirjaston neuvonnasta p. 03 – 5657 8694 tai kirjasto.sampola@tampere.fi
Järj. Tampereen kaupunginkirjasto
TÄMÄN LAURI VIIDAN RUNON HALUAISIN KUULLA
Tampereen kaupunginkirjastossa vietetään Lauri Viita -iltaa suomalaisen kirjallisuuden päivänä.
Professori Yrjö Varpio kertoo Lauri Viidan kirjailijantyöstä otsikolla ”Kieli on sopii sanoa” sekä
näyttelijät Ahti Jokinen ja Juhani Niemelä lausuvat yleisön toivomia Viidan runoja Metsossa,
ls. 1 keskiviikkona 10.10. klo 18.00.
Runotoiveita voi toimittaa joko etukäteen Maarit Helenille sähköpostiosoitteella
maarit.helen@tampere.fi tai paikan päällä tilaisuudessa.
Vapaa pääsy. Järj. Lauri Viita –seura ja Tampereen kaupunginkirjasto.
ELÄMÄN VUODENAJAT
Irja Rane ja Leena Pyylampi vievät kuulijan aikamatkalle lapsuudesta vanhuuteen hengellisten laulujen, virsien ja runojen myötä tiistaina 9.10. klo 13 – 14 Metsossa, ls. 1. Myös yhteislaulua, oma virsikirja mukaan. Tapahtuma kuuluu Ikäihmisten Elonpolkuja-toimintaviikon tapahtumiin.
Vapaa pääsy. Järj. Tampereen kaupunginkirjasto ja Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut.
LAPSILLE
Pellervon kirjastossa teatteri Helmen esitys Äkäpussi ja vesihiisi tiistaina 9.10. klo 10.30.
Sampolan kirjastossa Emilia Pokkisen esitys Hompsutaheikkaa lauantaina 13.10. klo 15.00.
NÄYTTELYT
Metsossa 8.10. - 21.10. Energiansäästöviikko NYT. Järj. Ekokumppanit Oy ja Ympäristötietokeskus Moreenia
Messukylän kirjastossa 1.10. - 2.11. Kirja kotona ja kylillä - Agricola-juhlavuoden näyttely. Järj. Suomen Kirjainstituutti ja Tampereen kaupunginkirjasto

25.9.2007
YLEISÖN TOIVEUUSINTANA KIRJA-KONTRA!
Muutama vuosi sitten pääkirjastossa järjestetty hilpeä kirjavisailu Kirja-Kontra on jäänyt yleisön mieliin.
Yhä uudelleen toivottu Kirja-Kontra alkaa säveltäjä Kari Rydmanin isännöimänä ma 1.10. klo 18.00 pääkirjasto Metsossa ls. 1.
Mukana on myös yleisöpaneeli, joka koostuu kirjaviisaista tamperelaisista.
Paneelilaiset joutuvat selvittämään Rydmanin vinkkien perusteella mitä kirjaa kulloinkin etsitään.
Tarjolla on kirpeää huumoria ja hieman musiikkiakin.
Kaksi seuraavaa Kirja-Kontraa järjestetään ma 8.10. sekä 15.10. Vapaa pääsy, järj. Tampereen kaupunginkirjasto.
KIRJAVINKKAUSTA AIKUISILLE
Syksy on uusien kirjojen aikaa. Kirjastonhoitajat Katariina Ahtiainen ja Merja Uotila antavat hyviä
lukuvinkkejä ti 2.10. klo 18.00 Hervannan kirjastossa.
Tarjolla on vasta ilmestyneitä uutuuksia sekä vanhempaa hyvää luettavaa.
Vapaa pääsy, järj. Tampereen kaupunginkirjasto.
TAMPEREEN PÄIVÄ
Su 30.9. vietetään Tampereen päivää. Pääkirjasto Metso on avoinna klo 11.00-17.00, klo 12.00 Lastenorkesteri Pulputinpannun konsertti ala-aulassa sekä kirjallinen matinea klo 13.00-15.00 ls. 1. Matinessa kirjailija Sanna Ravin aiheena on "Historian aukot" ja professori Aarre Heino puhuu aiheesta Itsenäinen Suomi - itsenäinen sivistys? Kirjaston kahvila on avoinna koko päivän.
Pellervon kirjasto on avoinna klo 10.00-15.00, poistokirjojen myyntia, klo 15.00 Leena Pyylammin esitys Laulava pupujussi.
Sampolan kirjasto on avoinna klo 12.00-16.00, koko päivän tietotorilla Langaton Tampere-esittelyä, klo 11.45. Kauko Kulmalan pieni haitarikonsertti, klo 12.15 Tiina-raitin esittelykierros kulttuurikoordinaattori Ulla Majamaan kanssa.
Vapaa pääsy, järj. Tampereen kaupunginkirjasto.
PLAN-SATUTUNTI
Pääkirjasto Metsossa to 4.10. klo 10.00-10.45. Plan Suomi Säätiön Tampereen vapaaehtoisten järjestämä satutunti. Vanhemmille tarjolla tietoa Plan-säätiön toiminnasta, lapsille satuja ja askartelua. Järj. Plan Säätiö ja kaupunginkirjasto.
NÄYTTELYT
Lentävänniemessä 2.10.-23.11. "Kummimatkalla Perussa", valokuvia, kortteja, kuvakertomus sekä tietoa kummijärjestöstä. Järj. Tuula Inkeri Nyman.
Messukylän kirjastossa 17.9. alkaen "Kuusi soi", esillä Harri Tammiston rakentamia soittimia.

18.9.2007
FILOSOFIAN ILTOJEN TEEMANA ON KIINA
Kirjaston Filosofian illat liittyvät Tampereen kaupungin Kiina-vuoteen.
Filosofian illoissa kolme eturivin suomalaista Kiinan asiantuntijaa johdattaa kiinalaisen perinteen,
kulttuurin ja ajattelun tärkeimmille lähteille. Puheenjohtajana toimii FM Tuukka Tomperi.
Ohjelma
* Ma 24.9. klo 18.00, ls. 1
Sinologi, tutkija Tauno-Olavi Huotari: ”Kiinalainen ajattelu ja kungfutselaisuus”
* Ma 29.10. klo 18.00, ls. 1
Valt. maist., sinologi Jyrki Kallio: ”Näkökulmia keisarilliseen Kiinaan”
* Ma 12.11. klo 18.00, ls. 1
Kirjailija, sinologi Pertti Seppälä: ”Taolaisuus”
Kiinalaisen ajattelun merkittävimmät varhaiset klassikot ovat Kongfuzi ja Laozi.
He elivät samaan aikaan, jolloin eurooppalainen filosofia kehittyi kreikkalaisessa kulttuuripiirissä.
Jo tämä antaa hyvän syyn perehtyä kiinalaisen ajattelun perinteisiin.
Nämä perinteet ovat säilyttäneet elinvoimansa läpi vuosisatojen historiallisten muutosten keskellä.
Lisätietoja: tuukka.tomperi@uta.fi
Vapaa pääsy, tervetuloa! Järj. Tampereen kaupunginkirjasto ja filosofinen aikakauslehti niin & näin.
NÄYTTELYT
Pääkirjasto Metsossa 24.9.-7.10. ”Laitakatujen rosoiset tarinat”,
tangonuottien alkuperäispainoksia 1900-luvun alkupuolelta Buenos Airesista ja Montevideosta.
Järj. Tampereen Tangoklubi ry.
LAPSILLE
Hervannan kirjastossa la 29.9. klo 12.30 Soiva Siili: lastenkonsertti.
Terälahdessa pe 28.9. klo 9.00 Tomu Poppi & Romu Rokki, laululeikkiseikkailu.

12.9.2007
PELI-ILTOJA NUORILLE SAMPOLAN TIETOTORILLA
Syksyn aikana järjestetään kolmena torstai-iltana mediakasvatuksellisia nettipeli-iltoja lapsille ja nuorille Sampolan kirjaston tietotorilla.
Illat ovat 20.9. klo 18-20, 25.10. klo 18-20 ja 22.11. klo 18-20.
Tiedotusopin opiskelija Teemu Kammosen isännöimissä illoissa pelataan selaimella pelattavia nettipelejä ja
tutkaillaan pelien tarjoamia merkityksiä. Peli-illat on tarkoitettu 12-14-vuotiaille
mutta yli 14-vuotiaat ovat yhtä tervetulleita. Alaikäraja (12 v.) tarkistetaan kirjastokortista.
Lisätietoja: Teemu Kammonen, puh. 050 402 0821, teemu.kammonen@uta.fi, tai Sampolan kirjasto/Marjaana Meriläinen, puh. (03) 5657 8698.
Peli-iltoihin on vapaa pääsy! Järj. Tampereen kaupunginkirjasto.
LAPSILLE
Pellervon kirjastossa ma 17.9. klo 12.00-13.00 Pirjo Äikäs laulaa ja laulattaa perheen pienimpiä.
Pääkirjasto Metsossa la 22.9. klo 13.00 ls.1 Teatteri Capelle: Kissan kiemurat.
Kämmenneimen kirjastossa ke 19.9. klo 10.00 Tomu Poppi & Romu Rokki: Laululeikkiseikkailu.
Kaikkiin on vapaa pääsy! Järj. Tampereen kaupunginkirjasto.

4.9.2007
Kiinaa ja Rydmania kirjastoissa syksyllä
Tampereen kaupunginkirjastossa vietetään tapahtumarikasta syksyä.
Kirjasto on mukana kaupungin Kiina-vuoden vietossa järjestämällä pääkirjastoon neljä kirjallista iltaa,
joiden aihepiirit vaihtelevat kiinalaisesta terveydenhoidosta ja keittiöstä kiinalaiseen runouteen ja
kirjallisuuteen. Luennoitsijoina ovat mm. tietokirjailija, FT Helena Hallenberg ja lehtori Cuihong Jin-Muranen.
Kiintoisia lukuvinkkejä kiinalaisesta kirjallisuudesta tarjoavat kirjastotoimenjohtaja Tuula Haavisto ja kirjastonhoitaja Liisa Junno.
Kiina-teema näkyy myös kirjaston Filosofian illoissa.
Syksyn kolmessa illassa aiheina ovat kungfutselaisuus, taolaisuus ja keisarillinen Kiina.
Luennoitsijoina on kolme tunnettua sinologia, tutkija Tauno-Olavi Huotari,
VTM Jyrki Kallio ja kirjailija Pertti Seppälä. Tilaisuuksien puheenjohtaja ja keskustelun vetäjä on
FM Tuukka Tomperi. Ensimmäinen filosofian ilta on ma 24.9. alkaen klo 18.00 pääkirjasto Metsossa, luentosalissa 1.
Kaikkien kirjanystävien iloksi järjestetään pääkirjastossa kolme Kirja-Kontraa.
Säveltäjä ja kulttuuripersoona Kari Rydman isännöi uudistunutta Kirja-Kontraa,
jonka sisältö ja kokoonpano selviävät ensimmäisessä illassa ma 1.10. klo 18.00 pääkirjaston luentosalissa 1.
Rydmanin tuntien tarjolla on kirjallista viisautta ja vähän musiikkiakin.
Runoilija Lauri Viitaa juhlistetaan pääkirjastossa ke 10.10. vietettävässä Viita-illassa.
Ohjelmassa on professori Yrjö Varpion luento Lauri Viidan kirjailijantyöstä sekä yleisön toivomia
runoja Viidan tuotannosta. Runoja esittävät näyttelijät Ahti Jokinen ja Juhani Niemelä.
Sampolan kirjastossa vietetään perinteistä Asiakkaan päivää pe12.10.
Tarjolla on haitarimusiikkia, poistokirjoja ostettavaksi sekä perinteiset pullakahvit.
Messukylän kirjastossa on su 11.11. Kallen kahvit sekä ma 12.11.
Astrid Lindgren-ilta Pohjoismaisen kirjastoviikon kunniaksi.
Hervannan kirjastosta voi saada hyviä lukuvinkkejä ti 2.10.,
kun kirjastonhoitajat Katariina Ahtiainen ja Merja Uotila alkavat vinkkaamaan klo 18.00.
Tapahtumakalenteri: www.tampere.fi/kirjasto/tiedotus
Lisätietoja: Ritva Hokka-Ahti, puh. 0400 581 510.

29.8.2007
Kirjastoissa siirrytään syksyn aukioloaikoihin
Tampereen kaupunginkirjaston kaikki toimipaikat siirtyvät syksyn aukioloihin la 1.9.2007.
Tämä merkitsee aukioloaikojen pitenemistä arkiviikoilla sekä kirjastojen avautumista myös lauantaipäiviksi,
Kämmenniemen ja Lamminpään kirjastoja lukuunottamatta. Sunnuntaisin ovat avoinna pääkirjasto Metson käsikirjasto,
Pirkanmaa-kokoelma ja luentosalit sekä Lehtilukusali (os. Puutarhakatu 1).
Kirjastojen aukioloaikoihin ei ole juurikaan tullut muutoksia.
Härmälän kirjaston perjantain aukiolo on nyt klo 11.00-15.00 (aiemmin klo 13.00-17.00).
Sampolan kirjasto avautuu joka päivä klo 11.00, kun se aiemmin avautui lauantaisin klo 10.00.
Aukioloajat päätettiin nyt 31.12.2007 saakka.
Kevään aukioloista päätetään vuodenvaihteessa, kun on nähty syksyn lainausluvut ja kirjastojen käyttö.
Kirjastojen aukioloja pyritään muokkaamaan joustavasti käyttäjien tarpeisiin.
Syksyn aukiolot -->
NÄYTTELYITÄ TAMPEREEN KAUPUNGINKIRJASTOSSA
Pääkirjasto Metson Pirkanmaa-kokoelman tiloissa 3.9.-30.9. "Käkisaaren isäntä" Valokuvanäyttely Väinö Linnasta. Kuvat WSOYn arkistosta. Järj. kaupunginkirjasto.
Hervannan kirjastossa 3.9.-8.9. "Beijingin monet kasvot" -valokuvanäyttely, järj. Finn-Sino ry.
Hervannassa 10.9.-26.9. "Maahanmuuttajien käsitöitä", järj. Kulttuurien koti -projekti.
Sampolassa 3.9.-28.9. "Puuta ja muuta", järj. Reijo Huhtamäki.

22.8.2007
LASTEN SYKSY KIRJASTOISSA
Tampereen kaupunginkirjastossa on vilkas ja tapahtumarikas Lasten syksy.
Jokaisessa kirjastossa on vähintään yksi esitys lapsille, useissa kirjastoissa kaksi tai enemmän.
Kaikkiaan järjestetään 18 esitystä lähikirjastoissa, pääkirjastossa 7 esitystä.
Tarjolla on nukketeatteria, teatteriesityksiä, konsertteja, taikuriesityksiä ja laululeikkiseikkailua.
esiintyjänimiä ovat mm. Tohtori Orff ja Herra Dalcroze -yhtye, Tomi Poppi & Romu Rokki,
Nukketeatterit Sytkyt, Nirunaru sekä Taiga-Matto sekä Minna Männistö, jonka Täti Taikakynä tarinoi lapsille.
www.tampere.fi/kirjasto/tiedotus/nukketea.htm
Myös satutunnit käynnistyvät syyskuun ensimmäisellä viikolla.
Satutunteja pidetään aamupäivisin kaikkiaan 10 kirjastossa eri puolilla kaupunkia.
Hervannan kirjastossa alkaa Lukutoukkakerho venäjänkielisille lapsille myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
www.tampere.fi/kirjasto/tiedotus/satu.htm
Lisätietoja: Leena Karjarinta, puh. 5656 4010 (myös Ritva Hokka-Ahti, puh. 0400 581 510).
NÄYTTELYT KIRJASTOISSA
Pääkirjasto Metsossa 13.8.-25.8. Bejingin monet kasvot -valokuvanäyttely, järj. Finn-Sino ry.
Hervannan kirjastossa 20.8.-1.9. Silja Peterin ja Ulla Dysterin "Värit elämään", akryyli- ja öljyvärimaalauksia.
Härmälässä 13.8 - 13.10. Kuvia Härmälän historiasta, Tampere -Seuran valokuvanäyttely.

31.7.2007
”Alussa oli sana” – runon ja musiikin ilta pääkirjastossa
Pääkirjasto Metsossa Tapahtumien yönä to 9.8. klo 19.00-21.00 ls. 1 muusikko ja säveltäjä Pirjo Bergström esittää omia sävellyksiään
eri runoilijoiden teksteihin. Bergström myös kertoo teoksiensa taustoista ja synnystä otsikolla
"Alussa oli sana - Runosta lauluksi". Vapaa pääsy, järj. Tampereen kaupunginkirjasto.
Näyttelyt kirjastoissa
Pääkirjasto Metsossa 30.7.-11.8. ”In vitro veritas abularum - Lasissa on tarinoiden kirjo”, Anne Aallon lasitaidetta. Anne Aalto on kurulainen lasitaiteilija, joka on keksinyt uuden tavan muotoilla lasia, crack-tekniikan. Pääkirjasto Metsoon Aalto on tuonut sarjan ihmeellisiä lasiolentoja, lasista ja erilaisista materiaaleista tehtyjä tauluja sekä crack-tekniikalla toteutettuja koriste-esineitä. Aaltoa pidetään poikkeavana lasitaitelijana, jonka tuotantoa on ollut esillä monissa näyttelyissä, seuraavaksi Tanskassa.
Yhteydenotot: Anne Aalto, puh. 050 547 0746.
Hervannan kirjastossa on esillä 10.8. asti hervantalaisen Tatu Lahnajärven Eläinmaalauksia, öljyväritöitä.
Hervannan kirjaston nuortenosastolla 6.-25.8. esillä "Tavoittele unelmaa". Ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston ja YK:n väestörahasto UNFPA:n yhdessä tuottama näyttely on erityisesti suunnattu nuorille.
Kahdeksan kehitysmaan nuoret kertovat kuvin ja lyhyin tekstein elämästään, unelmistaan ja tavoitteistaan.
Järj. Pirkanmaan Eurooppa-tiedotus, Ulkoasiainministeriö.
Peltolammilla 8.8.-31.10. Irma Virtasen akvarelleja "Ilmaisua etsimässä".

26.6.2007
UUSINTAPUHELIN LOPPUU
Tampereen kaupunginkirjaston lainojen uusimisessa tapahtuu muutoksia.
Pitkään käytössä ollut maksullinen uusintapuhelin (puh. 0600 92226) poistetaan käytöstä 1.7.2007.
Lainojen uusiminen ei vaikeudu uusintapuhelimen poistumisen myötä, vaan asiakkaille on tarjolla monia eri mahdollisuuksia.
Piki-verkkokirjastossa voi osoitteessa www.tampere.fi/kirjasto/piki uusia lainansa milloin tahansa.
Verkkouusintaa varten asiakas tarvitsee oman tunnusluvun, jonka saa kirjastosta.
Lainat voi myös uusia kirjastojen asiakaspalvelutiskillä virkailijan toimesta tai soittamalla kirjastoon aukioloaikana.
PUHELINNUMEROITA
Kämmenniemen kirjaston uusi puhelinnumero on 5653 4212. Numero on käytössä jo nyt.
NÄYTTELYT
Lentävänniemen kirjastossa 25.6.-12.7. Valokuvanäyttely "Tavoittele unelmaa".
Kahdeksan kehitysmaan nuorta kertoo kuvin ja lyhyin tekstein elämästään, unelmistaan ja tavoitteistaan.
Hervannan kirjastossa 25.6.-13.7. Jari Salmisen keramiikkaa, reliefejä, veistoksia, dreijattua kivitavaraa.
Sampolan kirjastossa 2.7.-10.8. Pirkanmaan aluetaidemuseon kiertonäyttely "Portti puutarhaan".
Puutarha on ihmisen ja luonnon yhteistyö. Se voi olla suuri ja upea tai kodikas ja käytännöllinen, joskus jopa hassunkurinen. Portti puutarhaan -näyttelyssä kohdataan kummatkin: vaelletaan öisissä eksoottisissa puutarhoissa ja rakennetaan linnunpelätti marjapensaiden suojaksi. Näyttelyn taiteilijoita ovat muun muassa Tuula Lehtinen, Kimmo Kaivanto ja Raimo Kanerva.

20.6.2007
LAINOJEN UUSINTAPUHELIN SULKEUTUU HEINÄKUUN ALUSSA
Tampereen kaupunginkirjaston lainojen uusimisessa tapahtuu muutoksia. Pitkään käytössä ollut maksullinen uusintapuhelin (puh. 0600 92226) poistetaan käytöstä 1.7.2007.
Syynä on puhelimen käytön vähäisyys verrattuna sen vaatimaan työvoimaan.
Puhelin on ollut käytettävissä pääkirjasto Metson aukioloaikoina. Vuonna 2006 puhelimessa uusittiin lainoja noin 10 kertaa tunnissa,
ja puhelinta on päivystänyt jatkuvasti yksi työntekijä vuorollaan.
Nyt asiakkaat ovat valtaosin siirtyneet uusimaan lainojaan maksuttomasti ja omatoimisesti verkon kautta.
Uusintapuhelimen käyttöluvut ovatkin tämän vuoden alkupuoliskolla edelleen vähentyneet.
Lainojen uusiminen ei vaikeudu uusintapuhelimen poistumisen myötä, vaan asiakkaille on tarjolla monia eri mahdollisuuksia.
Piki-verkkokirjastossa voi osoitteessa www.tampere.fi/kirjasto/piki uusia lainansa milloin tahansa.
Verkkouusintaa varten asiakas tarvitsee oman tunnusluvun, jonka saa kirjastosta.
Lainat voi myös uusia kirjastojen asiakaspalvelutiskillä virkailijan toimesta tai soittamalla kirjastoon aukioloaikana.
Asiakkaiden on hyvä muistaa, että lainan voi uusia korkeintaan viisi kertaa peräjälkeen.
Sen jälkeen laina on tuotava kirjastoon. Tällä käytännöllä halutaan varmistaa, että lainattu aineisto ei jää lopullisesti yhdelle asiakkaalle.
Uusintapuhelimessa työskentelevät ovat jo vuosia pitäneet päiväkirjaa kuulemistaan kommenteista.
Tässä yksi hauska tapaus juttuvinkiksi:
”Englantia puhuva asiakas uusii lainojaan ja luettelee kirjastokorttinsa numeroa.
Virkailija on itsekin ilahtunut sujuvasta englanninkielen taidostaan ja loihee lausumaan:
”And your name is…” aikoen lausua nimen. Nimi ilmestyy tietokoneen näytölle. Pitkä, ilmeisesti intialainen nimi.
”…your name is…aha…öhö…” ”Yes, it is”, kuittaa asiakas ilmeisen ymmärtäväisenä virkailijapolon tuskailuun”.
Lisätietoja: toimistoesimies Anu Virtanen, puh. 040 7743 706.

5.6.2007
TAMPEREEN SÄVEL, KUORO- JA YHTYELAULUFESTIVAALIT
Pääkirjasto Metson luentosalissa 1 esiintyy perjantaina 8.6. klo 13.00 virolainen lapsikuoro Do-re-mi, lauantaina 9.6. klo 12.00 vääksyläinen kamarikuoro Cantus Aquae ja klo 13.00 tamperelainen Mieskuoro Laulajat. Vapaa pääsy, tervetuloa!
SAMOPLAN TIETOTORI
Tietotori on suljettuna 11. - 13.6. ilmastointiremontin vuoksi.
NÄYTTELYT
Lamminpään kirjastossa 1.6. -29.6. "Perillä", Katriina Toimi-Porkkalan puupiirroksia
Messukylän kirjastossa 4.6. - 31.8. Merja Makkosen akvarelleja.
Pääkirjasto Metsossa 11.6. - 21.6. valokuvanäyttely Villit orkideat Suomen luonnossa. Järj. Riitta Angervuo.
Villit orkideat Suomen luonnossa -
näyttely Tampereen pääkirjasto Metsossa 11.6. –21.6.2007
Villit luonnon orkideat ja niiden kaunis maailma on kuljettanut meitä viisi kesää ympäri Suomea.
Matkaa kukkien kuvaamiseen on kertynyt kymmeniä tuhansia kilometrejä ja kuviakin on yli 10 000.
Pisimmät kuvausmatkat ovat ulottuneet Ahvenanmaan saaristoon, Norjan ja Suomen tuntureille, Sveitsin rinneniityille ja Ranskan Alpeille.
Kämmeköiden kuvaaminen on ollut valokuvauksemme pääteema, ja muutenkin olemme perehtyneet niiden biologiaan ja ekologiaan.
Kuvauskohteita etsiessämme olemme rämpineet upottavia soita, kompuroineet louhikkoisia metsiä ja kiivenneet jyrkkiä tunturin rinteitä.
Oman mausteensa kuvausmatkoille ovat antaneet metsän eläimet kuten käärmeet ja hirvet.
Pienimmistä pahimpia ovat olleet Ahvenanmaan punkit, hyttyset ja paarmat.
Paljon käyttämämme makrokuvaus on paljastanut orkidean näkymättömän kauneuden ja sen kukan mielikuvitusta ruokkivat yksityiskohdat.
Näyttelyssä on esillä myös kuvia kämmeköiden kasvuympäristöistä. Ne kertovat, että osaa upeista ja isoista kämmeköistä ei voi olla huomaamatta,
mutta osa taas kätkeytyy pieninä ja huomaamattomina ruohikon ja sammalen suojaan.
Kämmeköiden viehätys on kukan muotojen moninaisuudessa ja värisävyjen kirjossa.
Suurin osa kämmeköistämme on punaisia tai punavalkoisia: punavärit loistavat herkän vaaleanpunaisesta aina tumman verenpunaiseen.
Usein kämmekät vaativat kalkkipitoista maaperää kasvaakseen, mutta osa lajeista viihtyy happamassakin maaperässä.
Kasvupaikat vaihtelevat meren ulkosaarista metsiin ja soille, rehevistä lehdoista karuille puurajan yläpuolisille tunturikankaille.
Kukkivaksi kasviksi kehittyminen vie tavallisesti 5-15 vuotta. Tikankonttiyksilö saattaa elää yli satavuotiaaksi.
Suomessa kasvaa kaikkiaan vain noin 35 kämmekkälajia, useat aivan esiintymisalueensa äärirajoilla.
Pirkanmaalla on tavattu vain noin puolet Suomen lajeista. Koko maailmassa kämmeköitä on eri arvioiden mukaan 15 000 – 35 000 lajia.
Monet kämmekkälajit ovat uhanalaisia kasvuympäristön muutosten vuoksi. Maatalous, asutus, teollisuus,
metsänhakkuut ja soiden ojitus ovat tärkeimpiä muutostekijöitä. Harvalukuisuutensa vuoksi suurin osa kämmeköistä on rauhoitettu koko maassa.
Tutkijoita on askarruttanut kämmeköiden oikullinen lisääntyminen ja elämänrytmi.
Monet kämmekät jättävät kukinnan joinakin vuosina väliin, tietyt yksilöt kukkivat kasvupaikallaan vain kerran,
toiset eivät nouse maanpinnalle vuosikausiin.
Lajien määrittäminen on usein vaikeaa, koska muista kasveista poiketen kämmekät risteytyvät keskenään helposti.
Kasvitieteilijätkin ovat epävarmoja punakukkaisten liuskakämmeköiden nimeämisestä. Tutkijat arvelevat,
että geenitutkimuksen edistyessä kämmeköiden lajimäärityksiin saadaan lähitulevaisuudessa paljon uutta tietoa.
Kuvasadosta olemme järjestäneet kaksi laajaa näyttelyä.
Vuonna 2005 Seitsemisen luontokeskuksessa olivat esillä lähes kaikki Suomen kämmekkälajit.
Inarissa vuonna 2006 saamelaiskeskus Siidassa oli edellisvuotta laajempi näyttely.
Jälkimmäisen näki yli 10 000 kävijää viidestäkymmenestä maasta ympäri maailmaa.
Pääkirjasto Metson näyttelyn uusimmat kämmekät on kuvattu viime kesänä.
Dokumentoivan kasvikuvauksen ohella olemme tähän näyttelyyn valmistaneet myös muutaman taiteellisemman teoksen,
joissa kasvuympäristöstään irrotettu kämmekkä ilmentää entistä paremmin luonnonorkidean esteettisyyttä.
Riitta Angervuo
riitta.angervuo@kolumbus.fi,
050-5477197
Aarre Leskinen
aarre.leskinen@elisanet.fi
041-5035933

22.5.2007
MUUMIPEIKKO, ROOSA JA NETTI-NYSSE KESKUSTORILLA
Kyläpäivä 29.5.2007
Kyläpäivää Tampereella
vietetään tiistaina 29.5.2007 klo 12.00 –
17.00 Keskustorilla. Kirjastoautot Muumipeikko ja Roosa ja Netti-Nysse
pysäköivät Viistokadun varteen.
Kirjastoautoihin voivat tutustua nekin kaupunkilaiset, jotka
eivät asu kirjastoautojen reittien varrella. Kirjastoautojen
oma tunnelma, yhteisöllisyys ja läheisyys asiakkaiden
kanssa halutaan välittää myös
keskustan asukkaille. Kirjastoautojen kaikki palvelut ovat
käytettävissä, myös aineistojen
lainaus ja palautus. Tarjolla on hanurimusiikkia, kirjavinkkausta,
tietokilpailu lapsille ja aikuisille ja poistokirjamyyntiä.
Tarkempi ohjelma:
Kirjastotoimenjohtaja Tuula Haavisto avaa
kyläpäivän klo 12.00.
Kauko Kulmala soittaa hanuria klo 12.00, 14.00 ja 16.00.
Netti-Nyssessä kirjastonhoitajat Katariina Ahtiainen ja Merja
Uotila antavat lukuvinkkejä aikuisille klo 12.30, 13.00 ja
15.30.
Runorouva Meri Miikkulaisen runotuokiot kirjastoautossa lapsille klo
12.30 ja 14.30.
Tietokilpailuja aikuisille ja lapsille. Osallistujien kesken arvotaan
kirjapalkintoja.
Poistokirjoja myynnissä koko tapahtuman ajan tarjoushintaan:
aikuisten kirjat 1 euro, lasten kirjat 0,50, lehdet 0,10 euroa.
Kirjastoautot kuljettavat Agricolan perintöä.
Kirjastoautot on valittu Agricola2007-juhlavuoden sananviejiksi
korostamaan kirjastoautojen arvoa oman kielen ja mielen
ylläpitäjänä. Kirjastoautot tukevat
myös yhteisöllisyyttä.
Pysäkeillä asukkaat tapaavat toisiaan, kuulumisia
vaihdetaan tuttujen ja virkailijoiden kanssa.
Kyläpäivä on osa Euroopan
naapuripäivää.
29.5. kirjastoautot eivät ole normaalissa reittiajossa.
Lisätietoja:
Kirjastoautot: Pirjo Mansikkamäki puh. 040 774 7033
Netti-Nysse: Raili Sihvonen, puh. 040 590 8496
KIRJASTOT
KESÄAIKAAN
Kirjastojen ja kirjastoautojen kesäaukiolot tulevat voimaan
1.6. Esitteitä kesän aukiolloista saa kirjastoista ja
osoitteesta www.tampere.fi/kirjasto/ajat.htm
NÄYTTELYT
Pääkirjasto Metsossa 28.5. - 10.6. "Silkkisadut ja 7
runoa". Silkkimaalauksia. Järj. Outi Pekuri.

22.5.2007
KIRJASTOAUTOT KESÄAIKAAN
Kirjastoautot siirtyvät kesäaikaan 4.6.2007 alkaen.
Kesäaikataulut kaupunkialueella ja
Teisko-Aitolahti–alueella ovat voimassa 4.6. –
31.8.2007. Kirjastoautot ovat kesätauolla juhannuksesta alkaen
viisi viikkoa eli ajoja ei ole 25.6. – 27.7.2007
välisenä aikana. Eräpäivät
siirtyvät tauon yli. Kesällä ei
käydä kouluilla eikä
päiväkodeilla. Kesäaikatauluja saa
kirjastoautoista ja kaikista kirjastoista, puhelimitse (03) 5656 4042
sekä osoitteesta
www.tampere.fi/kirjasto/autot/aikataulut.htm.
Kaupunkialueen aikatauluun on tullut kolme uutta
pysäkkiä Nekalan kirjaston alueelle, koska kirjasto
suljetaan kesäkuun alussa remontin vuoksi.
Pysäkit ovat Nekalan koululla torstaisin klo 13.35-13.55,
Nekalankulman pysäköintialueella keskiviikkoisin klo
13.30-13.50 ja Kuokka-
maantie 7-9 kohdalla torstaisin klo 18.00-18.20. Neljäs
pysäkki Nekalan palvelukeskuksella Muotialantie 38 toimii
edelleen torstaisin klo 14.25-14.45.
Muita muutoksia on tehty asiakkaiden toivomusten tai pysäkkien
käytön perusteella. Villilään
perustettiin pysäkki. Kaukajärven alueen
väliaikaisista pysäkeistä lopetettiin
Juvankadun pysäkki ja perustettiin tilalle pysyvä
pysäkki Vanhalle Juvantielle.
Armonkallion pysäkin lähellä on auton ajoa
ja pysäköintiä haittaavia
työmaakoppeja, joten kirjastoauto ajaa Soukkapuistoon.
Turtolan pysäkki lopetettiin vähäisen
käytön vuoksi.
Lapinniemen pysäkkiaika on muutettu asiakaspalautteen vuoksi
ilta-ajaksi
ja Palokallion pysäkin aika on muutettu
iltapäiväajaksi.
Muut muutokset ovat pysäkkien kellonaikoihin tehtyjä
muutoksia, koska Muumipeikon reiteillä on oltava ilmastoinnin
puuttumisen takia 10 minuutin vilvoitteluaika tunnissa.
Lisätietoja:
osastonjohtaja Pirjo Mansikkamäki
puh. 040 774 7033
pirjo.mansikkamaki@tampere.fi

18.5.2007
NEKALAN KIRJASTO ON SULJETTUNA MAANANTAISTA 28.5. ALKAEN
Nekalan koulun perusparannustöiden yhteydessä
kirjasto saa uudet tilat ensimmäisestä kerroksesta.
Kirjaston sisäänkäynti säilyy
vanhassa paikassa Ahlmanintien puoleisessa
päädyssä. Uusi kirjasto avataan ensi
keväänä heti kun koulun länsisiiven
remontti on valmis ja kalustus, kirjat ja tekniikka saatu paikoilleen.
Kirjastoautot ja Netti-Nysse palvelevat nekalalaisia niin,
että kirjastoautoilla on kolme uutta
pysäkkiä Nekalan alueella. Pysäkit ovat 4.6.
alkaen:
keskiviikkoisin klo 13.30 - 13.50 Nekalankulman
pysäköintialueella
torstaisin klo 13.35 - 13.55 Nekalan koululla
torstaisin klo 18.00 - 18.20 Kuokkamaantie 7-9 kohdalla.
Ennestään on pysäkki Nekalan
palvelukeskuksella,
Muotialantie 38, torstaisin klo 14.25 - 14.45.
Kirjastoauton pysäkki- ja aikataulutiedot saa kirjastosta,
Internetistä osoitteesta www.tampere.fi/kirjasto/autot
Nettiyhteyksiä on tarjolla Netti-Nyssessä, Starkin
parkkipaikalla 8.8. alkaen keskiviikkoisin klo 15 - 17. Netti-Nysse on
Tampereen kaupungin Internet-bussi, jossa opiskellaan tietokoneen
käytön perustaitoja, rohkaistaan ja opastetaan
tutustumaan tietokoneeseen ja Internetiin. Netti-Nyssen aikataulut
löytyvät verkosta:
www.tampere.fi/kirjasto/nettinysse/ajankoht.htm
Lisätietoja aikatauluista ja tietokoneiden
käytöstä puh. 03 5656 4043.
Nekalan kirjastosta lainatut aineistot saa palauttaa maksutta
pääkirjasto Metsoon, kirjastoautoihin ja kaikkiin
Tampereen kaupungin lähikirjastoihin. Lainoja voi uusia
Piki-verkkokirjastossa. Uusinnassa tarvittavan vaadittavan tunnusluvun
saa kirjastoista.

15.5.2007
LUKUTOUKKA -KUNNIAKIRJA IKURIN KOULULLE
Kirjastoauto-osastolla on jo perinteeksi muodostunut tapa palkita
koululuokkia kirjastoauton aktiivisesta
käytöstä. Tänä lukuvuonna
2006-2007 kunniakirja ja Lukutoukka-kiertopalkinto luovutetaan Ikurin
koululle 29.5. klo 18 alkavassa koulun kevätjuhlassa. Koulu on
aktiivisesti tukenut lukuharrastusta ja se näkyy myös
lainausmäärissä. Monet onnittelut!
NÄYTTELYT
Pääkirjasto Metsossa 14.5.-27.5. tunteiden
värit
Järj. Venäläinen klubi ry
Messukylän kirjastossa 27.4. - 28.5.
"Kevättä lastenkirjoissa". Järj. Takahuhdin
koulun 2A ja 2B.
Messukylän kirjastossa 5. - 31.5. Portti puutarhaan,
Tampereen
taidemuseon kiertonäyttely.
Sampolan kirjastossa 23.4. - 26.5. Kurkistus kaupunginosiin 1.
Järj. Tampere-seuran kuvajaosto.
Sampolan kirjastossa 2. - 31.5. Kalligrafiaa. Järj.
Työväenopiston kalligrafiakurssi.
Sampolan kirjastossa 7.5. - 4.6. lastenosastolla Pinssejä,
pinssejä, pinssejä... Järj. Jukka Nummelin.

24.4.2007
Vapun aukiolot
Kaikki kirjastojen toimipaikat ovat avoinna vapunaattona 30.4. klo
15:een, myös kirjastoautot ovat reittiajossa klo 15:een.
Vappuna 1.5. kaikki toimipaikat ovat suljettuna.
Sata ystävää eli parjatun
ylistys
Diplomisäveltäjä Fridrich Brukin kirjallinen
ilta pääkirjasto Metsossa 2.5.2007 klo 18.00
luentosalissa 1. Järj. Fridrich Bruk ja Tampereen
kaupunginkirjasto
Naisen elämää Afganistanissa
Maanantaina 7.5. klo 18.00 pääkirjasto Metson
luentosalissa 1 Afganistanin naisten elämää
käsittelevän ilta. Unifemin
järjestökoordinaattori Maria Ahlqvist on juuri
palannut Afganistanista ja kertoo tilaisuudessa tuoreimmat tiedot
maasta. Naisten elämä Afganistanissa on edelleen
täynnä monenlaista kamppailua. Suomen Unifem on
tukenut afganistanilaisia naisia rakentamalla naistenkeskuksia, joissa
paikalliset naiset voivat opiskella ja saada neuvontaa. Maria Ahlqvist
alustaa afganistanilaisen elokuvan Enemies of Happiness, joka kertoo
erään nuoren naisen yhteiskunnallisesta
osallistumisesta sekä hänen
työssään kohtaamista vaikeuksista.
Järj. Suomen Unifem ja Tampereen kaupunginkirjasto.
Vapaa pääsy, tervetuloa!
Lisätietoja Raisa Räsänen
raisa.rasanen@gmail.com
Kirjan ja Ruusun päivä tiistaina 8.5.
Pellervon kirjastossa kevätluuta luutii klo 10.00-19.00
Poistokirjanmyynti (Uimalankatu 5)
Hervannan kirjaston edessä klo 11.00-18.00
Suuri kirjanmyyntitapahtuma
Kauko Kulmala esittää Viljo Vesterisen
haitarimusiikkia.
klo 12.00-12.30 ja 13.30-13.30
Lentävänniemen kirjasto klo 18.00
Kevyttä klassista pianolla
Esiintyjänä Tatjana Heikkilä.
Pääkirjasto Metso, ls. 2 klo 18.00
Pirkanmaan kirjallisuuskilpailu 2007 palkintojenjako.
NÄYTTELYT
Pääkirjasto Metsossa
30.4. - 13.5. "Kuukkelin vuosi"
Järj. Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys
Hervannan kirjastossa
Musiikkiosaston vitriinissä
käsityönäyttely 2. - 30.5.. Järj.
Monet-Taidot Yhdessä Selviytymisen Tuki ry
Näyttelytilassa 2. - 19.5. Hervannan Taideyhdistyksen
Taidenäyttely
Ulkovitriinissä 16.5. - 15.8. Hervannan lasten
kesätöiden näyttely.

4.4.2007
KIRJATTI -VERKKOSIVUT ERI KIELILLÄ
Useiden Pirkanmaan kirjastojen yhdessä tekemät
suomenkieliset kirjastokissa Kirjatin sivut
täyttävät tänä vuonna 10
vuotta. Sivut on tarkoitettu 6-12-vuotiaille lapsille. Lapset
osallistuvat sivujen sisältöjen tuottamiseen
lähettämällä omia
kirja-arvostelujaan, runojaan ja kysymyksiään
kirjastokissalle. Kirjatti tarjoaa linkkejä, joiden kautta
löytyy lapsille sopivia internetsivuja. Kirjatti-sivujen
tavoitteena on lasten lukuinnostuksen herättäminen ja
lukuharrastuksen lisääminen. Kirjastokissa
myös opettaa lapsille
kirjastonkäyttöön liittyviä
käytännön asioita ja kirjaston
merkitystä ja toimintaa. Kirjatin sivuja toimittaa Tampereen
kaupunginkirjastossa lasten ja nuorten osastolla kirjastonhoitaja Tuija
Mäki.
Kirjastokissa Kirjatin seikkailuja kirjaston verkkosivuilla voi nyt
seurata neljällä kielellä: suomeksi,
englanniksi, ruotsiksi ja venäjäksi. Sivut sopivat
hyvin eri kieliryhmien ja maahanmuuttajalasten opetukseen. Kirjatin
lauluja ei ole käännetty, joten niitä voi
kuunnella ainoastaan suomen kielellä. Lisätietoja
lasten ja nuorten osastolat, puh. 5656 4010.
www.tampere.fi/kirjasto/kissa
www.tampere.fi/kirjasto/kissa/english
www.tampere.fi/kirjasto/kissa/svenska
www.tampere.fi/kirjasto/kissa/russian
KIRJALLISIA MAKUPALOJA - KEITTIÖT JA KULTTUURI
Aikuisille tarjotaan "Kirjallisia makupaloja" tiistaina 10.4. klo 18.30
pääkirjasto Metson ls. 1. Vinkkejä
kiinnostavista romaaneista, joissa
käsitellään vieraita
keittiöitä ja kulttuureja, antavat kirjastonhoitajat
Katariina Ahtiainen ja Merja Uotila. Esillä paljon
kiinnostavaa kirjallisuutta ja hyviä lukuromaaneja.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy, järj. Tampereen
kaupunginkirjasto.
KIRJANMYYJÄISET SAMPOLASSA
Sampolan kirjastossa myydään poistokirjoja la 14.4.
klo 10.00-15.00. Tarjolla hyvää luettavaa edulliseen
hintaan, myös lastenkirjoja!
Järj. Tampereen kaupunginkirjasto.
NÄYTTELYT
Pääkirjasto Metsossa 16.4.-29.4. "Suomen
Esperantoliitto 100 vuotta",
järj. Suomen Esperantoliitto ry.
Hervannan kirjastossa 14.4. saakka valokuvaaja Eila Sihvosen
muistonäyttely "Kuvia Hervannasta vuosien varrelta".
Lisätietoja näyttelystä: kirjastonjohtaja
Liisa Hakanen, puh. 040 733 8803.
Nekalan kirjastossa 28.4. saakka "Vesileikki", Anu Arvosen maisema-,
luonto- ja eläinaiheisia maalauksia.

20.3.2007
FILOSOFIAN ILTA
Teatteri-aiheiset Filosofian illat jatkuvat. Ohjaaja, tutkija Mikko
Kanninen luennoi aiheesta ”Esteettisiä ulottuvuuksia
- ajatuksia poliittisesta nykyteatterista Herbert Marcusea
lukiessa”.
Tilaisuus alkaa ma 2.4. klo 18.00 pääkirjasto
Metsossa ls. 1. Keskustelua johdattelee FM Tuukka Tomperi.
Järj. Filosofinen aikakauslehti niin & näin
ja kaupunginkirjasto.
PELLERVON PÄIVÄ
Perinteistä Pellervon päivää
juhlitaan ma 2.4. Pellervon kirjastossa. Juhlan kunniaksi palkitaan
alueen kouluista valittu lukevin luokka. Palkintotilaisuus alkaa klo
10.00, os. Sammonkeskuslukio talo, Uimalankatu 5. Tilaisuudessa
esiintyy myös taikuri Sir Richard, noin klo 10.30.
Tänä vuonna Lukevimman luokan palkinnon saa Pellervon
koulussa toimiva Kalevanpuiston 7C –luokka. Luokan oppilaat
ovat opettajansa Ulla Ojalammen kanssa käyttäneet
koko kouluajan säännöllisesti kirjastoa.
Kirjojen maailma on tullut lapsille tutuksi ja läheiseksi.
Palkinnoksi luokka saa kirjoja ja muuta hyvää
sekä tietysti kunniakirjan.
Lukevimman luokan palkitsemisella halutaan kannustaa lapsia lukemaan ja
käyttämään kirjaston palveluita.
Pellervon kirjasto on erityisesti lasten suosiossa, kun yli 30 %
lainoista on lasten ja nuorten kirjalainoja. Alueen koululuokat,
päiväkotiryhmät ja
iltapäiväkerhot vierailevat
säännöllisesti kirjastossa.
Lisätietoja:
kirjastonjohtaja Päivi Laakkonen
puh. 5654 4560, 5654 4561, paivi.laakkonen@tampere.fi
LUKINEUVOLA TARJOAA
Tampereen Lukineuvolan järjestää
kevään aikana iltatilaisuuksia, jotka on tarkoitettu
lukiongelmaisille, heidän läheisilleen sekä
eri alojen opetustyötä tekeville.
Ensimmäisessä illassa kirjastonhoitaja Katariina
Ahtiainen opastaa retkelle kirjallisuuden pariin. Hän antaa
vinkkejä romaaneista, äänikirjoista ja
oppimista käsittelevistä tietokirjoista, joista voisi
olla iloa ja hyötyä lukiasioissa. Tilaisuus on
Sampolan kirjaston neuvotteluhuoneessa ke 4.4. klo 18.00.
Lisätietoja: lukineuvola@tampere.fi.
NÄYTTELYT
”Kansalliskirjasto - kansakunnan tie tietoon”
-näyttely pääkirjasto Metson
käsikirjastossa 16.3.-9.5. Kävijöille jaossa
maksutta kortteja, kirjanmerkkejä ja esitteitä.
Hervannassa 14.4. saakka Eila Sihvosen muistonäyttely
”Kuvia Hervannasta vuosien varrelta”.
Sampolassa 4.4. saakka ”Haaveilun
hämäryys”, runoutta, valokuvia ja
kuvataidetta, järj. Toukokuu - luovuuden tuki ry.
Tesomalla 2.4.-21.4. Kirsimarja Nummen luontoaiheisia öljy- ja
akryylimaalauksia.

20.3.2007
DIGI-TV TUTUKSI
Valtakunnallisen digi-tv-kampanjan tilaisuus
pääkirjasto Metsossa to 22.3. klo 17.00.
Asiantuntijat vastaavat digi-tv:tä koskeviin kysymyksiin ja
antavat neuvoja digisovittimen hankinnasta ja asennuksesta.
Osanottajien kesken arvotaan kaksi digisovitinta!
Järj. Helsingin kaupunginkirjasto, opm ja liikenne- ja
viestintäministeriön TV2007 –ryhmä
sekä Tampereen kaupunginkirjasto.
LAPSILLE
Nekalassa to 22.3. klo 10.15 Teatteri 2000: Amani-aasi ja muita
afrikkalaisia tarinoita.
Koivistonkylässä pe 23.3. klo 10.00
Ovara-työryhmä: Ovara ja huokailevan luolan salaisuus.
Hervannassa la 24.3. Soolonukketeatteri Tikapuut: Masha ja karhu.
Esitys klo 13 suomeksi, klo 14 venäjäksi.
NÄYTTELYT
Pääkirjasto Metsossa 26.3.-15.4. Rauhanjulisteita -
Posters for Peace, järj. Tampereen Soroptimistiklubi.
Messukylän kirjastossa 14.4. saakka Pienet eläimet,
järj. Ankkarin esioppilaat.
Peltolammin kirjastossa 19.3.-31.7. näyttely "Peltolammi ja
lähiympäristö" valokuvia Peltolammilta.
Järj. Tampere-seura ry/valokuvajaosto.

13.3.2007
Oma kieli, oma mieli - Lukuviikko kirjastoissa 19.3.
– 25.3.
Suomessa on iloittu lukemisen ihanuudesta Lukuviikolla, joka on
järjestetty keväisin viikolla 12. Kirjastoissa
tämän vuoden Lukuviikolla on paljon erilaisia
tilaisuuksia, satutunteja ja kirjailijavierailuita.
Pääkirjasto Metsossa on myös Digi-tv
–ilta, jossa annetaan hyviä neuvoja digisovittimen
hankinnasta ja asennuksesta.
Tänä vuonna Lukuviikko on omistettu Mikael
Agricolalle, jonka 450-juhlavuosi näkyy erityisesti
kirjastoautoissa. Osa Suomen kirjastoautoista on muuttunut
Agricola-busseiksi, niin myös Tampereen kaksi autoa!
Lukuviikko verkossa: www.lukukeskus.fi/lukukampanjat/
Seuraavassa viikon ohjelmatarjontaa Tampereen kirjastoissa:
Maanantai
19.3.
Musiikkiteatteri eriPARIa: Olle Perkesteri eli Pelle Orkesteri klo
12.15 Peltolammin kirjastossa
Internet-bussi Netti-Nysse opastaa klo 13.00-18.00 Pellervon kirjaston
edessä - TILAISUUS ON PERUTTU
Kevyttä klassista pianolla, esiintyjänä
Tatjana Heikkilä klo 17.30 Tesoman kirjastossa
Kevään valoa – runoilta, runoilijat Risto
Ahti, Kari Aronpuro, Kirsi Kunnas, Juha Siro, Markku Toivonen ja
Kristiina Wallin klo 18.00 pääkirjasto Metso, ls. 1
Tiistai 20.3.
Satutunnit
Härmälän kirjastossa klo 10.00-11.00
Kämmenniemen kirjastossa klo 10.00-11.00
Hervannan kirjastossa klo 18.00-19.00
Teatteri 2000: Amani-aasi ja muita afrikkalaisia tarinoita klo 11.00
Pellervon kirjastossa
BookStudio
Kirjailijavieras Päivi Alasalmea haastattelee kirjailija
Markku Turunen klo 18.00 Sampolan kirjastossa
Jazzia ja swingiä kirjastossa
Ewa Kaarela laulu, Jenttu Nowak piano klo 18.00 Hervannan kirjasto
Keskiviikko 21.3.
Satutunnit
Koivistonkylän kirjastossa klo 10.00-10.45
Messukylän kirjastossa klo 10.00-11.00
Tesoman kirjastossa klo 10.00-10.45
Hervannan kirjastossa klo 18.00-19.00 Satuja venäjäksi
Teatteri 2000: Amani-aasi ja muita afrikkalaisia tarinoita klo 10.00
Lentävänniemen kirjastossa; klo 18
pääkirjasto Metson satuhuoneessa
Lukineuvola-teltta (lukion aulassa), apua ja neuvoja
lukihäiriöihin klo 13.00-18.00 Pellervon kirjastossa
Agricola-bussi
klo 9.00-12.00 Kirjailija Tuula Kallioniemi vierailee kirjastoauto
Muumipeikossa
Torstai 22.3.
Satutunnit
Lentävänniemen kirjastossa klo 9.30-10.30
Pääkirjasto Metson satuhuoneessa to klo 10.00-10.45
Teatteri 2000: Amani-aasi ja muita afrikkalaisia tarinoita klo 10.15
Nekalan kirjastossa
Digi-tv tulee!
Tilaisuudessa mahdollisuus tutustua digisovittimen hankintaan ja
asentamiseen. Järj. Helsingin kaupunginkirjasto,
Opetusministeriö, Liikenne- ja
viestintäministeriön TV2007 –ryhmä
klo 17.00 pääkirjasto Metso ls. 1
Perjantai 23.3.
Satutunti Peltolammin kirjastossa klo 10.00-10.45
Lauantai 24.3.
Satutunti Pellervon kirjastossa klo 11.15-12.00
Soolonukketeatteri Tikapuut: Masha ja karhu
klo 13.00 suomeksi, klo 14.00 venäjäksi Hervannan
kirjasto (elokuvateatterissa)

06.3.2007
SAAMELAISKIRJAILIJAT TARINOIVAT KIRJASTOISSA
Tampereen elokuvajuhlien teemana oleva saamelaisuus näkyy
myös kirjastoissa. Pääkirjasto Metsossa
vierailee neljä tunnettua saamelaiskirjailijaa ja Hervannan
kirjastossa kuullaan kummitusjuttuja Saamenmaasta.
Pääkirjastossa kirjailijat Inger-Mari
Aikio-Arianaick, Siiri Magga-Miettunen, Rauna Paadar-Leivo ja Inghilda
Tapio esittävät runoja, tarinoita ja kertomuksia
tuotannostaan. Tilaisuus on pe 9.3. klo 15.00 ls. 2.
Hervannan kirjaston lastenosastolla to 8.3. klo 18.00 kirjailija Rauna
Paadar-Leivo kertoo lapsille jännitys- ja kummitustarinoita.
Kirjailija lupaa, että saamelaisesta perinteestä
kumpuavista tarinoista ei jännitys lopu.
Rauna Paadar-Leivo on tunnettu saamelainen kirjailija. Hän on
syntynyt Inarissa 1942. Paadar-Leivo on kirjoittanut seitsemän
lastenkirjaa saamelaisesta mytologiasta, näytelmiä ja
kuunnelmia sekä yhden aikuisten romaanin. Hän on
saanut Inarin kunnan kulttuuripalkinnon v. 2000 sekä palkittu
Norjassa lastenkirjailijana. Paadar-Leivon teoksia on julkaistu
kaikilla pohjoismaisilla kielillä, mukaan luettuna
Fär-saaret, Grönlanti ja Saamenmaa.
Tällä hetkellä hän kirjoittaa
saamenkielistä rikosromaania.
Inger-Mari Aikio-Arianaick, s. 1961, on radiotoimittaja, joka on
julkaissut neljä runoteosta pohjoissaamen kielellä.
Teos "Maimmis dasa" oli ehdokkaana vuonna 2004 sekä
Pohjoismaiden neuvoston että Saamelaisneuvoston
kirjallisuuspalkinnon saajaksi.
Siiri Magga-Miettunen, s. 1941, on pitkän uran opettajana
tehnyt saamelaiskirjailija. Hän on julkaissut saamenkielisen
aapisen "Abbes" vuonna 1968. Hän on myös
lehtikirjoittaja, toimittanut kouluradiosarjaa "Linnunrata" ja
osallistunut "Hyvä Suomi" -kirjasarjan toimittamiseen.
Magga-Miettunen on julkaissut teoksen "Siirin kirja" lapsuutensa
maisemista Kutturan kylästä.
LAPSILLE
Amani-aasi ja muita afrikkalaisia tarinoita
Sampolassa ti 6.3. klo 10.00
Härmälässä ke 7.3. klo 15.00
Hervannassa to 8.3. klo 10.00
Terälahdessa pe 9.3. klo 9.00
Tesomalla la 10.3. klo 13.00.
Peltolammilla ti 13.3. klo 9.30
Lamminpäässä ke 14.3. klo 10.00
Messukylässä ti 27.3. klo 10.00

27.2.2007
Eduskunnan satavuotisnäyttely esillä
pääkirjasto Metsossa
Eduskunnan satavuotisnäyttely on esillä
pääkirjasto Metsossa 5.3.-24.3.2007 ja sen avaa
apulaispormestari Irja Tulonen maanantaina 5.3.2007 kello 13.00.
Näyttely on eduskunnan satavuotisjuhlien suurin
kansalaistapahtuma ja se kiertää Suomea yli 20
paikkakunnalla.
Näyttely esittelee eduskuntauudistusta 1906-1907 sekä
suomalaisen yhteiskunnan kehitystä sadan vuoden aikana.
Eduskunnan satavuotisjuhlien teema Oikeus ääneen
– luottamus lakiin. Sata vuotta suomalaista kansanvaltaa
toimii myös näyttelyn teemana.
Näyttely on jaettu neljään
eduskuntauudistusta ja kansanedustuslaitosta taustoittavaan
info-paneeliin sekä 9 erillistä teemaa
esittelevään näyttelypaneeliin.
Teemakokonaisuudet esittelevät esimerkiksi suomalaisen
hyvinvointiyhteiskunnan rakentumista, luontoa, Suomen
kansainvälisiä yhteyksiä, demokratiaa
turvallisuuden perustana, suomalaista osaamista ja koulutusta,
kulttuuria sekä kansanedustuslaitoksen roolia näiden
muotoutumisessa sadan vuoden aikana.
Näyttely on kotimaankiertoa varten tuotettu sekä
suomeksi että ruotsiksi. Tämän
lisäksi näyttely kiertää
myös Suomen suurlähetystöissä ja
kansallisissa parlamenteissa ulkomailla.
Näyttelyt lähikirjastoissa
Messukylän kirjastossa 26.2.-24.3. Kurkistus kaupunginosiin 1,
Tampere- Seuran kuvajaoston uusia valokuvia vuosilta 2000 –
2004.

22.2.2007
Väinö Linnaa
etsimässä
Suomen kirjallisuuden emeritusprofessori Yrjö Varpio alustaa
pääkirjasto Metsossa ma 26.2. aiheesta
”Tutkimusretki tuntemattomaan Väinö
Linnaan”. Tilaisuus alkaa klo 18.30 luentosalissa 1, ja
siihen on vapaa pääsy. Tilaisuuden
järjestää Tampereen kaupunginkirjasto.
Emeritusprofessori Yrjö Varpio teos
”Väinö Linnan
elämä” ilmestyi v. 2006. Teos on
tähän asti kattavin esitys kansalliskirjailijan
elämästä. Se tarjoaa
elävän kuvan kirjailijan lapsuusvuosista ja
nuoruudesta, ponnisteluista kohti kirjailijan uraa sekä
myöhemmistä vaiheista tunnettuna kansakunnan
herättelijänä ja yhteiskunnallisena
keskustelijana.
Ensimmäistä kertaa tutkimuksen
käytettävissä olleet Aladár
Valmarin päiväkirjamerkinnät avaavat
näkymiä nuorten tamperelaisten kirjailijoiden
elämään 1940-50 -luvuilla. Silloin Tampereen
kirjallisessa elämässä vaikutti
Mäkelän piiri, jossa aloittelevat kirjailijat
saattoivat olla tavata, keskustella ja rakentaa omaa
kirjailijaidentiteettiään. Mäkelän
piirin vaikutus näkyi koko tuon ajan kansallisessa
kirjallisuudessa.
Emeritusprofessori Varpio pohtii myös Linnan
kirjailijaidentiteettiä ja hänen teostensa
yhteiskunnallisuutta, kun kirjailijaa ympäröi
julkisuus ja kirjojen vastaanottoon liittyvät monenlaiset
odotukset. Esiin nousevat viimeisen romaaniyrityksen
epäonnistuminen sekä Linnan siirtyminen
yhteiskunnalliseksi keskustelijaksi.
Yrjö Varpio (s. 1939) on toiminut Tampereen yliopiston Suomen
kirjallisuuden professorina vuosina 1980-2002. Hän on
julkaissut lukuisia teoksia Suomen kirjallisuushistoriasta
sekä ollut mm. teoksen ”Suomen kirjallisuushistoria
1-3” päätoimittaja. Erityisesti Varpio on
perehtynyt tamperelaiskirjallisuuteen. Hän kuului
Väinö Linnan ystäväpiiriin yli 20
vuoden ajan.

20.2.2007
Maksuton wlan-verkko kaikissa kirjastoissa
Asiakkaiden tiedonhankinta ja verkkoasiointi käyvät
nyt entistäkin sujuvammin kirjastoissa. Tampereella
pääkirjasto Metsossa ja kaikissa
lähikirjastoissa on avattu käyttöön
langaton wlan-verkko. Asiakkaat voivat kirjaston tiloissa
käyttää maksutta wlan-alueella toimivia
kannettavia tietokoneita, joko omia tai kirjaston.
Kirjastosta saa käyttäjätunnuksen, joka
toimii ko. kirjaston verkossa yhden päivän ajan.
Käyttöpäivien
määrässä ei ole rajoituksia.
Käyttäjätunnuksella voi
käyttää joko kirjaston kannettavaa
tietokonetta tai asiakkaan mukanaan tuomaa konetta.
Kaikkiaan 11 kirjastossa on asiakkaiden
käytettävissä kirjaston oma kannettava
tietokone internetyhteyksin. Tietokonetta voi
käyttää seuraavissa kirjastoissa:
pääkirjasto Metso, Hervanta,
Härmälä, Koivistonkylä,
Kämmenniemi, Lentävänniemi,
Messukylä, Pellervo, Peltolammi, Sampola ja Tesoma.
Lisäksi asiakkaat voivat käyttää
omia wlan-verkossa toimivia tietokoneitaan
Lamminpään, Nekalan ja Terälahden
kirjastoissa. Näissä kirjastoissa ei ole kirjaston
omaa kannettavaa konetta.
Asiakkaiden taholta on tullut runsaasti toiveita maksuttomasta
langattomasta wlan-verkosta. Asiakkailla on yhä
enemmän käytössä omia kannettavia
tietokoneita, joissa on wlan-kortti. Julkisissa tiloissa wlan-verkon
käyttö ei yleensä ole mahdollista.
Kirjasto on mobiiliin internetin käyttöön
sopiva tila. Yleensä löytyy rauhallinen nurkka tai
istuinpaikka, kirjastotilat ovat avoinna suhteellisen
pitkään ja kavereitakin voi tavata ohessa.
Asiakkaiden omilla kannettavilla työasemilla on
käytössä tarvittavat tutut ohjelmat
sekä omat tiedostojen tallennuspaikat. Kirjaston
internet-työasemat ovat yhä enemmän vain
pikaisessa käytössä,
sähköpostin katselussa tai tiedonhaussa.
Lisätietoja:
Maija Kanerva kirjastotoimen apulaisjohtaja
Tampereen kaupunginkirjasto - Pirkanmaan maakuntakirjasto
tel. +358(0)400-831796
email maija.kanerva@tampere.fi

13.2.2007
Filosofian illat pääkirjasto Metsossa
keväällä 2007
Aiheena Teatteri
Tämän kevään neljän
Filosofian illan aiheena pääkirjasto Metsossa on
Teatteri. Illoissa pohditaan, mitä teatteri on, miten teatteri
vaikuttaa ja mihin teatteri on menossa. Mikä on teatterin
suhde aikaansa, yhteiskuntaan ja politiikkaan? Kevään
illoissa teatterista puhuvat teatterin tekijät ja tutkijat,
luennoitsijoina mm. ohjaaja, tutkija Pauliina Hulkko
ja kuvataiteilija, teatterintekijä Terike Haapoja.
Teatteri on vanhimpia inhimillisen kulttuurin muotoja. Sitä
voi pitää monien keskeisten taiteenlajien
alkumuotona. Filosofiassa teatteri on noussut kiinnostuksen kohteeksi
monella aikakaudella, antiikista romantiikkaan ja poliittisista
ajattelijoista nykyfilosofiaan. Teatteri on ollut myös
näkyvä poliittinen kommentaattori, usein peilaamalla
yhteiskuntaa etäännyttäen tapahtumat toisiin
aikoihin ja paikkoihin.
Pääkirjasto Metson Filosofian illat ovat kaikille
avoimia tilaisuuksia. Puheenjohtajana ja keskustelun
vetäjänä toimii tutkija, filosofi Tuukka
Tomperi.
* Ma 19.2. klo 18:00, ls. 1
Ohjaaja, tutkija Pauliina Hulkko:
”Teatteri. Yksi ehdotus mahdolliseksi maailmaksi”
* Ma 2.4. klo 18:00, ls. 1
Ohjaaja, tutkija Mikko Kanninen:
”Esteettisiä ulottuvuuksia. Ajatuksia poliittisesta
nyky-teatterista Herbert Marcusea lukiessa”
* Ma 23. 4. klo 18:00, ls. 1
Kuvataiteilija, teatterintekijä Terike Haapoja:
”Teatterin rajamailla – installaatiosta,
ajallisuudesta ja luonnon esillepanosta”
* Ma 14.5. klo 18:00, ls. 1
Filosofi, päätoimittaja Jarkko S. Tuusvuori:
”Nietzsche tragedian
näyttämöllä”
Lisätietoja Tuukka Tomperilta, puh. 040 568 2118,
tuukka.tomperi@uta.fi
Vapaa pääsy, tervetuloa! Järj. Tampereen
kaupunginkirjasto ja filosofinen aikakauslehti niin &
näin.

12.2.2007
KISSASOUVI
Pirkanmaan kirjastokissan Kirjatin cd-levyn
julkistamistilaisuus ma 19.2. kello 15.00 Tampereen
pääkirjasto Metson luentosalissa 1.
Tilaisuudessa nähdään
musiikkinäytelmä Kissasouvi levyn
synnystä. ”Aamun aurinko vilkuttaa, kissan koppaan
kurkistaa..” Tästä alkaa Kissasouvi,
Kirjattikissan
touhukas keväinen päivä
kotimökissä ja puutarhassa. Puutarhassa kokee
yllättävän seikkailun, jossa… sen
saa kuulla, kunhan
Pappi ja lukkariyhtye pääsee laulamisen alkuun ja Leena
Maasilta kertoo koko tarinan. Pianon
koskettimilla tanssivat Jukka Taskisen tassut.
Kissasouvi nimi pohjautuu Tyrvään murteessa
käytettyyn souvi sanaan,
joka tarkoittaa urakkaa ja puuhaa. Souvia tehdään
mielellään. Kirjatti taas on kirjastokissa, joka
etsii puutarhan hoitoohjeita
kirjaston kirjoista. Allimummun kissapiparien ohjeen se
löytää netistä. Kirjatin lukuisiin
seikkailuihin
pääsee tutustumaan lähemmin osoitteessa www.tampere.fi/kirjasto/kissa/mukavat.
Samasta
osoitteesta löytyvät myös laulujen sanat,
nuotit ja leikkiohjeet.
Pappi ja lukkari-yhtyeen kissalaulut ja tarinan ovat sanoittaneet ja
säveltäneet serkukset Päivi Nurmi
ja Leena Mäkelä. He ovat molemmat
kotoisin Vammalasta Pirkanmaalta. Leena Mäkelä
työskentelee
Juupajoen seurakunnan kanttorina. Päivi Nurmi on Paimion
seurakunnan pappi, joka vastaa mm.
perhekirkoista. Yhtyeen pianisti Jukka Taskinen vaihtoi v. 2006
Juupajoen kunnan
kirjastonjohtajuuden Virtain seurakunnan papiksi. Pappi ja lukkariyhtye
on tehnyt myös mm.
kaikulauluja perhekirkkoon.
Pappi ja lukkari-yhtye
kehräilee kiitoksia kaikille Kirjattikissan
Piiritanssiin liittyneille. Erityiskiitos
Tampereen kaupunginkirjastolle, Juupajoen kunnankirjastolle ja
opetusministeriölle Kissasouvin
käynnistämisestä ja
edistämisestä.
Pappi & Lukkari
Leena Mäkelä: sävellys, jousi,
puhallin- ja
laulusovitukset, laulu, kitara, djembe, palikat
Päivi Nurmi: sanoitus, laulu, rytmimunat, palikat,
ruokomarakassi, triangeli
Jukka Taskinen: pianosovitukset, piano, kantele, laulu
Otso Mäkelä: laulu, viulu, taputukset, sammakko,
lintupilli, lusikat
Pyry Mäkelä: laulu, sello, kellopeli, kantele
Helmi Nurmi: laulu, klarinetti, kantele, ruokohelistin
Pauli Nurmi: laulu, taskutrumpetti, lintupilli, vispilät ja
kulho, mattopiiska
Lassi Taskinen: laulu, kantele, taputukset, lintupilli, puukauhat
Lisätietoja:
Leena Mäkelä leena.makela@kotiportti.fi
Kirjastonhoitaja Tuija Mäki, puh. 5656 4010
tuija.maki@tampere.fi

5.2.2007
NÄYTTELYT PÄÄKIRJASTOSSA
Onnellinen Arabia – Arabia Felix
pääkirjasto Metsossa 12.2. – 25.2.2007 -
valokuvanäyttely.
Järj. Lauri Dammert.
Lehdistötiedote:
Valokuva - ja esineistönäyttely Omanin
sulttaanikunnasta avataan 12. 02. 2007 kello 18.00 Tampereen
pääkirjastossa Metsossa. Avajaisissa
pitää Tanskassa asuva palestiinalaissyntyinen
valtiotieteen tohtori ja lehtimies Hussein Shehadeh luennon ja
keskustelunalustuksen ”The Arabs and Europe – Why
Mutual Misunderstanding”. Luento tulkataan tarvittaessa
suomeksi. Näyttelyn valokuvat on tehnyt Suomessa syntynyt
mutta yli 30 vuotta ulkomailla toiminut, vastikään
Tampereelle muuttanut valokuvaaja ja graafikko Lauri Dammert.
Tilaisuudessa tarjoillaan omanilaista pikkupurtavaa ja
yleisöllä on mahdollisuus maistaa
arabialaistyylistä kahvia ja minttuteetä. Luennon
jälkeen on mahdollisuus keskusteluun ja kysymyksiin.
Näyttely ja luento järjestetään
Tampereen kaupungin kulttuuritoimen tuella ja
yhteistyössä UniPointin kanssa.
NÄYTTELYT LÄHIKIRJASTOISSA
Sampolan kirjastossa 3.2.-3.3. Maria Laurikka
"Seisakkeet", akvarellimaalauksia.
Tesomalla 19.2. - 10.3.2007 Kaija Mannerin
näyttely "Kukkasista enkeleihin", kukkatauluja, enkeliaiheita
ja asetelmia, akvarelleja ja guasseja.
LAPSILLE
Pääkirjasto Metson satuhuoneessa ke 14.2. klo 18.00
Nukketeatteri Nirunarun "Brumbo ja tähdet"
Hervannan kirjastossa la 17.2. klo 13.00 Teatteri Kaksi Veijaria:
Pitkäjalkainen mies.
Tesomalla la 17.2. klo 13.00 Nukketeatteri Marrasmaakarit:
Saapasjalkakissa.

30.1.2007
Amani-aasi ja muuta mukavaa kirjastoissa
Tampereen kaupunginkirjasto tarjoaa lapsille monipuolisen ja
tapahtumarikkaan kevään. Kaikkiaan kirjastoissa on
tarjolla 31 teatteriesitystä ja muuta mukavaa ohjelmaa.
Esiintyjäjoukko vaihtelee lastenteattereista taikureihin ja
muusikoihin. Kirjasto on tehnyt yhteistyötä Teatteri
2000:n kanssa, ja tuloksena on näytelmän "Amani-aasi"
kiertue kaikissa kirjastoissa. Näytelmän pohjana
olevan eläintarinan kirjoittaja Wilson Kirwa vierailee
myöhemmin jossakin "Amani-aasin" kirjastoesityksessä
Tampereella.
Pääkirjasto Metsossa on kerran kuukaudessa
keskiviikkoisin lastentapahtuma. Tänä vuonna
esiintyjiä ovat mm. Työryhmä Prototyypit,
Konservatorion Kanteleryhmä ja Nukketeatteri Nirunaru. Taikuri
Sir Richard esittää lauantaina 14.4. taikatemppujaan
koko perheelle.
Lähikirjastoissa on kaikkiaan 26 esitystä
kevään aikana. "Amani-aasi" kiertää
kaikki kirjastot, jonka lisäksi jokaisessa kirjastossa on
toinenkin esitys. Kirjastossa uusia esiintyjänimiä
ovat mm. Nukketeatteri Marrasmaakarit,
Ovara-työryhmä, Teatteri Kaksi Veijaria ja
Soolonukketeatteri Tikapuut. Ennestään tuttuja
esiintyjiä ovat mm. taikuri Timo Tiikkainen, Nukketeatteri
Rooma ja Musiikkiteatteri eriPARIa.
Eikä kannata unohtaa kirjastojen maanmainioita satutunteja.
Kaikkiaan 9 lähikirjastossa sekä
pääkirjasto Metsossa pidetään joka
viikko satutunti, joissa "satutäti" lukee klassikkoja ja
uudempiakin satuja. Hervannassa on satutunti myös
venäjän kielellä keskiviikkoisin klo 18.00.
Satutunteja on pidetty Tampereella jo 20-luvulta saakka, ja ne ovat
edelleen hyvin suosittuja. Lisätiedot kevään
lasten ohjelmasta saa kirjastojen ilmoitustauluilta sekä
painetusta esitteestä, sekä verkosta: www.tampere.fi/kirjasto/tiedotus/
NÄYTTELYT
Hervannan kirjastossa 1.2.-17.2. Mirva Soinion
värikkäitä fantasiasilkkitauluja "Uusi aika".
Tesoman kirjastossa valokuvanäyttely "Muistoja sotalapsuudesta
1939-1945", järj. Pirkanmaan Sotalapset ry.
Näyttelyssä on kuvia lapsista, jotka siirrettiin
sodan jaloista Tanskaan ja Ruotsiin. Lisäksi esillä
on lyhyitä tekstejä lasten kokemuksista.

23.1.2007
Netti-Nysse ja kirjastoauto palvelevat
kaukajärveläisiä
Kaukajärven kirjasto on suljettuna laajennuksen ja
perusparannustöiden vuoksi lokakuuhun 2007 saakka.
Sinä aikana Netti-Nysse ja kirjastoauto tarjoavat
kirjastopalveluita alueella. Vuoden vaihteessa kirjastoautolle
lisättiin Kaukajärvelle yksi uusi pysäkki,
joten yhteensä alueella on nyt kuusi
pysäkkiä. Kirjastoauton pysäkki- ja
aikataulutiedot saa kirjastoista, internetistä osoitteesta www.tampere.fi/kirjasto/autot/
sekä puh. 5656 4046.
Netti-Nysse on Tampereen kaupunginkirjaston internet-bussi, jossa
opiskellaan tietokoneen käytön perustaitoja.
Netti-Nyssen tehtävänä on rohkaista ja
opastaa ihmisiä tutustumaan tietokoneeseen ja internetiin.
Talven ja kevään aikana
kaukajärveläisillä on hyvät
mahdollisuudet käyttää Netti-Nyssen
palveluita. Netti-Nyssessä on avoimet ovet yhteensä
17 kertaa Kaukajärven terveysaseman vieressä olevalla
kirjastoautopysäkillä (Osuuskunnankadun ja
Keskisenkadun risteyksessä). Asiakkaiden
käytössä on 10 tietokonetta, joita voi
käyttää korvauksetta esimerkiksi
tiedonhakuun, sähköpostin lukemiseen, omien tekstien
kirjoittamiseen tai laskujen maksamiseen. Paikalla on aina kaksi
internet-ohjaajaa, jotka opastavat tarvittaessa tietokoneiden
käytössä. Perusopastus on maksutonta
yksityishenkilöille.
Netti-Nysse tarjoaa jatkossakin kursseja Kaukajärven alueella.
Kevään aikana järjestetään
tietokoneen käytön peruskursseja, joilla opetellaan
internetin ja sähköpostin
käyttöä. Myöhemmin
pidetään kertauskursseja näistä
aiheista sekä maksuttomien Internet-puheluiden (Skype) kurssi.
Kurssit Kaukajärven pysäkillä alkavat
helmikuussa.
Netti-Nyssen aikataulut löytyvät verkosta:
www.tampere.fi/kirjasto/nettinysse/ajankoht.htm
Lisätietoja aikatauluista ja tietokoneiden
käytöstä puh. 5656 4043.

18.1.2007
Kirjastossa vuonna 2006 uusia tuulia ja korkeita
käyttölukuja
Kirjasto on edelleen kaupungin suosituin kulttuuripalvelu. Vaikka
kirjastonkäyttö ja
lainausmäärät hiukan laskivatkin vuonna
2006, käyttivät tamperelaiset yhä
innokkaasti kirjastojaan. Viime vuonna 2,9 miljoonaa asiakasta
kävi kirjastossa, lisäksi tamperelaiset asioivat
kirjaston verkkosivuilla yli kaksi miljoonaa kertaa.
Kaiken kaikkiaan lainojen määrä oli huikeat
5,1 miljoonaa. Lainat kuitenkin vähenivät
kirjastoissa hieman, 1,9 %. Jokainen tamperelainen lainasi
keskimäärin 25 kirjaa,
äänitettä tai muuta kirjastoaineistoa.
Valtakunnallinen keskiarvo oli noin 20. Kirjat pitivät
edelleen pintansa muun aineiston joukossa. Niitä lainattiin
3,6 miljoonaa kappaletta.
Asiakkaat käyttivät kirjastotiloja
”Keskivertotamperelainen” kävi
kirjastossaan 14 kertaa vuoden aikana. Sen lisäksi
hän asioi kirjastossa verkon kautta10,3 kertaa. Suunta on
ollut jo parin vuoden ajan sama: verkkokäynnit kasvavat
maltillisesti, ja fyysiset käynnit
vähenevät. Pirkanmaan yhteisen PIKI-verkkokirjaston
sivuilla asioitiin 4,4 miljoonaa kertaa. Asukasluvun perusteella
tamperelaisten osuus verkkokäynneistä oli 2,1
miljoonaa käyntiä. Asiakkaat kuitenkin haluavat
edelleen käydä ”oikeassa”
kirjastossa. Kirjaston merkitys kulttuuritilana ei ole
vähentynyt.
Koko Tampereen väestöstä lainaajia oli 47,2
%. Monissa perheissä on käytössä
yhteinen kirjastokortti, joten todellinen
asiakasmäärä on suurempi. Kaikista
lainaajista alle 15-vuotiaita oli 12,7 %. Kirjasto tarjoaa
myös runsaasti palveluita, joiden
käyttämiseen ei tarvita kirjastokorttia, kuten
internetin selaaminen, lehtiä lukeminen sekä
ylipäätään.
Seutuvarauksia ja sähköisiä
ilmoituksia
Vuoden lopussa PIKI-yhteisjärjestelmässä oli
mukana 22 pirkanmaalaista kunnan- tai kaupunginkirjastoa. Aineiston
seutuvaraus otettiin käyttöön vuoden 2006
alkupuolella. PIKI-järjestelmään kuuluvien
kirjastojen välillä varatun aineiston eli
seutuvarausten määrä kasvoi tasaisesti
vuoden aikana. Nyt järjestelmän piirissä
kuljetetaan jo yli 2.000 kappaletta varattua aineistoa kuukaudessa.
Toinen uusi käyttöön otettu palvelu oli
varausten noutoilmoitus tekstiviestinä tai
sähköpostina. Palvelusta tuli heti suosittu.
Tekstiviesteinä lähetettiin PIKI-kirjastoista viime
vuonna yli 75.000 varausilmoitusta.
Kaukajärven kirjaston tiloissa alkoi marraskuussa
peruskorjaus- ja laajennustyö, joka valmistuu
syksyllä 2007. Liikennelaitoksen matkakortti alkoi toimia
kirjastokorttina huhtikuussa. Pirkanmaan Nelli -tiedonhakuportaali
avautui helmikuussa. Pääkirjastossa avattiin kauan
suljettuna ollut palautusluukku uudessa paikassa Mustanlahdenkadun
puolella. Lisäksi opiskelijat ja muut kauan kirjastossa
viipyvät saivat pääkirjastoon paljon
toivotun oman eväidensyöntipaikan!
Uusi kirjastotoimenjohtaja aloitti marraskuussa
YTM Tuula Haavisto aloitti kirjastotoimenjohtajana keskellä
koko kaupunkia ravistelevaa organisaatiouudistusta ja Tiltu-mallin
sisäänajoa. Tuula Haavistolla on aikaisemmista
kirjastoalan konsulttitehtävistään runsaasti
kokemusta uusien ajatusten tuomisesta organisaatioihin. Hän
onkin ryhtynyt ripeästi toimiin kaupunginkirjaston
tärkeimpien tavoitteiden selkiyttämiseksi
sekä uuden toimintakulttuurin rakentamiseksi. Tuula
Haavistolla on myös kansainvälisten
tehtävien tuomaa näkökulmaa ja innostusta
laajoihin kulttuurihankkeisiin.
Lisätietoja: kirjastotoimenjohtaja Tuula Haavisto
puh. 0400 985 991
tuula.haavisto@tampere.fi

15.1.2007
KIRJOITTAJAT KILPASILLE PIRKANMAAN KIRJOITUSKILPAILUUN
Pirkanmaan omien tähtikirjoittajien etsintä
käynnistyy tammikuun puolessa välissä, kun
Pirkanmaan kirjoituskilpailu alkaa. Kuluneiden vuosien aikana
kilpailussa on palkittu lähes jokainen tunnettu
pirkanmaalainen kirjailija tai kirjoitusammattilainen. Kilpailusta
saakin lisäpotkua omille kirjallisille tavoitteille.
Nykyisistä kirjailijoista ainakin Olli Jalonen,
Mirkka Rekola, Seppo Jokinen
ja Päivi Alasalmi ovat osallistuneet
kilpailuun.
Kilpailussa on kaksi sarjaa, proosa ja lyriikka, joihin voi
lähettää korkeintaan 10 sivua
tekstiä. Kilpailu on avoin kaikille Pirkanmaalla asuville,
opiskeleville ja työskenteleville kirjoittajille, jotka
eivät ole julkaisseet esikoisteosta tai omakustannetta.
Antologioihin osallistuminen ei ole este, mutta antologiassa
julkaistulla tekstillä ei kilpailuun voi osallistua.
Työt tulee lähettää
viimeistään helmikuun 28.
päivänä Tampereen kaupunginkirjastoon.
Palkinnot jaetaan Kirjan ja ruusun päivänä
8.5.2007. Palkintosumma on 4 200 euroa. Palkintolautakuntaan kuuluvat
runoilija Kristiina Wallin, äidinkielen ja
kirjallisuuden lehtori Oili Sainila, toimittaja Pasi
Heikura ja toimittaja Matti Wacklin.
Käytännön järjestelyistä
vastaa Tampereen kaupunginkirjasto.
Pirkanmaan kirjoituskilpailu järjestetään
tänä vuonna 56. kerran. Kilpailu sai alkunsa
kirjastoneuvos Mikko Mäkelän
aloitteesta 1950-luvun alussa. Kilpailun syntyyn liittyi tiiviisti Lauri
Viidan ja muiden aloittelevien kirjailijoiden osallistuminen
ns. Mäkelän piiriin. Kilpailu perustettiinkin alun
perin piiriläisten tarpeisiin. Pirkanmaan kirjoituskilpailu on
säilyttänyt vuosien saatossa elinvoimansa ja
lunastanut paikkansa yhtenä merkittävimmistä
paikallisista kirjoituskilpailuista. Viime vuonna kilpailuun osallistui
kaikkiaan 334 kilpailutyötä. Kilpailun kahteen
sarjaan, proosaan ja lyriikkaan, tuli kumpaankin 167 tekstiä.
Lisätietoja, aiemmin palkitut tekstit ja tarkemmat
säännöt Internetissä:
www.tampere.fi/kirjasto/tiedotus/pkkilp.htm
Kilpailuohjeet (pdf)
Lisätietoja:
Ritva Hokka-Ahti
palkintolautakunnan sihteeri,
kirjaston tiedotussihteeri
puh. 0400 581 510

9.1.2007
PIKI-kirjastoille uusi lehtiPIKI-liittymä
sekä aluetietokanta Pirkitan uusittu
käyttöliittymä
Pirkanmaan kirjastojen yhteisjärjestelmä PIKI
parantaa palveluitaan. lehtiPIKI-liittymä ja uusittu
aluetietokanta Pirkitan käyttöliittymä
julkistetaan ti 16.1.2007 klo 14.00 Tampereen
pääkirjasto Metsoon luentosalissa 1. Molemmat ovat
heti asiakkaiden käytettävissä.
Uusi lehtiPIKI-hakuliittymä on helppo tapa etsiä
tietoa sanoma- ja aikakauslehdistä PIKI-kirjastoissa.
Lehdistähän on tullut yhä
tärkeämpiä tiedonlähteitä.
Lehdissä tieto on uutta ja erikoislehdistä
löytyy hyvin tarkkaa tietoa.
lehtiPIKI-liittymällä voi hakea tietoa tuhansista
lehtinimekkeistä, vuosikerroista tai niiden
yksittäisistä numeroista sijaintipaikkatietoineen.
Lehtiä voi hakea pikahaulla lehden nimen, vuosikerran tai
numeron perusteella ja lisäksi tarkemmalla haulla artikkelin
tekijän, asiasanan, kielen tai julkaisumaan mukaan
PIKI-kirjastoittain. Lehtiaineistoa voi varata
PIKI-järjestelmässä seutulainoina
kirjastojen välillä.
Lehtien ja yksittäisten lehtinumeroiden tiedonhaku on
tähän asti ollut vaikeaa PIKI-verkkokirjastossa.
Osaksi syynä on ollut useissa
PIKI-yhteisjärjestelmään
liittyneissä kirjastoissa ennen PIKIin liittymistä
eri tavoin luetteloidut lehtien numerot ja vuosikerrat. Tietokantaan
viennissä on käytetty lukematon
määrä kirjavia
välimerkkejä: kaksoispistettä,
kautta-viivaa, pilkkua, pistettä jne. Vasta
PallasPro-kirjastojärjestelmän kausijulkaisujen
hankintaohjelma on yhtenäistänyt lehtiaineiston
luettelointitavat.
lehtiPIKI-hakutuloksen kautta voi haun laajentaa
Pirkitta-aluetietokantaan sekä Nelli-tietokannan SFX-hakuun.
Pirkitta-tietokanta
Pirkanmaan aluetietokanta Pirkittaan on tehty uusi
käyttöliittymä, joka muistuttaa
PIKI-verkkokirjaston hakuliittymää. Uusi
käyttöliittymä tekee tiedonhausta
entistä helpompaa. Käytössä ovat
mm. PIKI-verkkokirjaston puolelta tutut ns. sumea haku, hakuvinkit,
lajitteluominaisuudet ja linkitys Nelli-tietokannan SFX-hakuun.
Pirkitta-aluetietokannasta löytyy noin 35.000
viitettä Pirkanmaan aluetta
käsittelevästä aineistosta kuten kirjoista,
lehtiartikkeleista, kartoista, mikrofilmeistä, tallenteista ja
verkkosivuista. Lisäksi tietokannassa on digitoituja
arkkiveisuja ja kirjoja. Kattavasti tietoa on vuodesta 1972 alkaen,
jolloin Tampereen kaupunginkirjasto sai Pirkanmaan
maakuntakirjasto-oikeudet. Pirkanmaan maakuntakirjastoalueeseen kuuluu
Tampereen lisäksi 27 kuntaa vuoden 2007 alusta.
Lisätietoja: apulaisjohtaja Maija Kanerva
puh. 0400 831 796, maija.kanerva@tampere.fi
PIKI-tietoa verkossa: www.tampere.fi/kirjasto/piki
Pirkitta verkossa: www.tampere.fi/kirjasto/pirkitta

Tiedotteet 2009
Tiedotteet 2008
Tiedotteet 2006
|