Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin kirjasto

HAKUOHJEITA

Käytä tiedonhakuihin ensisijaisesti hakulomakkeen sanahakua.
Haun monipuolistamiseksi kannattaa käyttää myös selattavia listoja.
Parhaan tuloksen saat kun haet monella tavalla!

1. HAKULOMAKKEET

Tutkimuskirjallisuuden hakuun ja lasten- ja nuortenkirjallisuuden hakuun on omat hakulomakkeensa. Tutkimuskirjallisuuden hakulomakkeessa on myös valinta koko tietokannasta hakua varten. Tällöin esimerkiksi asiasanalla nonsense hakemalla saat esiin viitteitä sekä nuorisokirjallisuuden että tutkimuskirjallisuuden kokoelmista.

HAKULOMAKE  tutkimuskirjallisuuden tai koko tietokannasta hakua varten

HAKULOMAKE  lasten- ja nuortenkirjallisuuden hakua varten

Sanahaku
Järjestelmä etsii hakusanaa kaikkialta kirjan tiedoista, myös tiivistelmästä. Sanahakukenttään voi kirjoittaa minkä tahansa sanan tai tekijän, kirjan, julkaisijan tai julkaisusarjan nimen. Tarvittaessa käytä katkaisumerkkinä tähteä (*).

Esim. katkaistu sanahaku opetus* tuo esiin viitteet, joissa sana opetus esiintyy joko yksin tai yhdyssanan osana, esim. kirjallisuuden opetus ja opetusmenetelmät. Haku tuo esiin myös viitteet, joissa sanaa on käytetty tiivistelmässä tai se sisältyy julkaisutietoihin (esim. opetushallitus). Katkaisu voi olla sanan alussa tai lopussa.

Sanahaku kunnas tuo viitteet, joissa Kirsi Kunnas tai Mauri Kunnas ovat joko tekijöinä tai tutkimuksen kohteena. Etunimen avulla hakua saa täsmennetyksi. Halutessasi pelkät tutkimuskohteet tai vain tiettyyn teokseen kohdistuvan tutkimuksen, siirry asiasanalistaan ja valitse sopiva asiasana tai asiasanaketju, esim. kunnas, kirsi : tiitiäisen satupuu

Tekijä
Kirjoita kenttään tutkimuksen tekijän nimi, esim. kuivasmäki, riitta. Pilkutuksella ja kirjainten koolla ei ole merkitystä.

Nimeke
Kirjoita teoksen koko nimi tai nimen ensimmäinen sana, esim. teos aaveita ja enkeleitä, lapsia ja sankareita tai pelkkä aaveita (ilman katkaisumerkkiä).

Katkaisumerkin käyttö tuo esiin kaikki sellaiset nimekkeet ja osakohteiden nimekkeet, joissa sana esiintyy. Esim. hakusana lapsi* tuo esiin myös artikkelin Lukuisia kuvia lapsille. Jos haluat myös viitteet, joissa esiintyy monikkomuotoinen sana lasten, yhdistä seuraavasti: lapsi* TAI lasten*.

Operaattorit JA, TAI ja EI toimivat kaikissa yllämainituissa kentissä.

Käytä tarvittaessa rajausta julkaisuvuoden, aineistotyypin tai kielen mukaan. Aineistotyyppejä on käytössä kaksi: kirja ja opinnäytetyö. Esim. valitsemalla aineistotyypiksi opinnäytetyön ja jättämällä muut kentät tyhjiksi saat esiin kaikki kokoelmissa olevat pro gradu-  ja lisensiaatintyöt

2. SELATTAVAT LISTAT

Voit selata tietokannassa olevaa kirjallisuutta erilaisten listojen avulla (asiasanat, tekijät, kustantajat jne). Huomaa, että tutkimuskirjallisuuden listat ja nuorisokirjallisuuden listat tuovat hakutavasta riippuen eri vastaukset.

Asiasanat
Valitsemalla listasta tietyn asiasanan tai asiasanaketjun pääset suoraan etsimiisi viitteisiin. Huomaa, että tutkimuskirjallisuuden listat ja nuorisokirjallisuuden listat tuovat hakutavasta riippuen eri vastaukset.

Tekijä
Selattava lista tuo esiin tietokannassa olevat henkilö- että yhteisötekijät, mm. kirjoittajat, kuvittajat, toimittajat, kääntäjät ja julkaisijat. Listasta pääset linkillä suoraan kaikkiin niihin tietokannassa oleviin julkaisuihin, joissa tekijä esiintyy tekijäkentässä. Julkaisijoita ja julkaisusarjoja kannattaa hakea sanahaun avulla. Huomaa, että tutkimuskirjallisuuden listat ja nuorisokirjallisuuden listat tuovat hakutavasta riippuen eri vastaukset.

Kustantaja
Kustantajalistan avulla pääset suoraan valitsemasi kustantajan julkaisemiin viitteisiin. Huomaa, että tutkimuskirjallisuuden listat ja nuorisokirjallisuuden listat tuovat hakutavasta riippuen eri vastaukset.

Luokitus
Luokan mukaan selattava lista auttaa etsimään tiettyyn aihepiiriin ryhmiteltyjä julkaisuja. Esimerkiksi luokka 86.31 viittaa ruotsinkielisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historiaan ja tutkimukseen. Luokan mukaiset haut tulee tehdä selattavan listan avulla (ei sanahaulla). Luokituksena on instituutin käyttämä sovellettu YKL (Yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmä); sovellusten pääpaino on luokassa 86+. 

Esimerkkejä luokituksesta:

84.2 Suomenkielinen kertomakirjallisuus
84.31 Ruotsinkielinen kertomakirjallisuus
85.12 Suomenkieliset sadut
85.131 Ruotsinkieliset sadut
85.22 Suomenkieliset kuvakirjat
85.231 Ruotsinkieliset kuvakirjat

86.11 Nuorisokirjallisuuden yleisesitykset, sekasisältöiset artikkelikokoelmat sekä nuorisokirjallisuuden historia
86.12 Eri lajit ja aihepiirit yleensä 
86.121 Fantasiakirjallisuus (jakaantuu edelleen alaluokkiin)
86.122 Realistinen kirjallisuus (jakaantuu edelleen alaluokkiin)
86.126 Tietokirjat
86.129 Eri aihepiirit

88.207 Suomenkieliset aapiset
88.2072 Suomenkieliset lukukirjat
89.3107 Ruotsinkieliset aapiset

Luokkatunnuksen perässä oleva K tarkoittaa käsikirjastokappaletta, joka ei ole lainattavissa.

Ohjeet päivitetty kesäkuussa 2006.
 

Hakulomake tutkimuskirjallisuuden hakuun

Hakulomake nuorisokirjallisuuden hakuun

Kirjaston hakusivu

Hakemisto

Etusivu