Logo

    LAINAUS

    Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin kirjasto on erikoiskirjasto, jonka Onnet-tietokanta (PrettyLib) on käytettävissä myös internetin kautta. Kirjaston kirjat ovat avokokoelmana tutkijoiden ja muiden asiakkaiden vapaassa käytössä. Lasten- ja nuortenkirjojen arkistokappaleita lukuun ottamatta useimmat kirjoista ovat lainattavissa. Arkistokappaleita voi lukea ja tutkia instituutin tiloissa. Kirjoja lainataan myös kirjastojen välisinä kaukolainoina.

    Kirjastossa siirryttiin syksyllä 2008 atk-lainaukseen. Lainaajaksi kirjautuminen vaatii voimassa olevan kirjastokortin ja henkilöllisyystodistuksen. Asiakastiedot tulee pitää ajan tasalla. Asiakas näkee omat lainatietonsa myös internetistä omilla tunnuksillaan. Tiedot päivittyvät nettiin pienellä viiveellä. Internetin kautta kirjoja ei voi uusia tai varata.

    Kirjojen laina-aika on neljä viikkoa. Lainoja voidaan uusia enintään kuusi kertaa, minkä jälkeen kirjat tulee palauttaa kirjastoon. Kirjat voi lainata uudelleen, ellei niistä ole varauksia. Uusiminen tapahtuu sähköpostitse, puhelimitse tai kirjastossa käymällä. Lainat voi palauttaa palautuskärryyn myös toimiston aukioloaikoina, vaikka kirjasto olisi kiinni.

    Lainaus, varaus ja erääntyneiden lainojen ensimmäinen palautuskehotus ovat maksuttomia. Myöhästyneitten kirjojen palautuskehotukset lähetetään kirjeitse kotiosoitteeseen tai sähköpostitse. Toinen palautuskehotus lähetetään aina kirjeitse. Mukana seuraava lasku (7 €) tulee maksaa vaikka lainat palautettaisiinkin. Palauttamattomat lainat korvataan todellisen uudelleenhankintahinnan mukaan, minkä lisäksi peritään 25 euron käsittelymaksu ja toimistomaksu. Samoin korvataan vahingoittuneet tai tahriintuneet kirjat. Mikäli kirjoja ei palauteta toisen palautuskehotuksen jälkeen, lainojen perintä siirtyy perintätoimistolle. Perinnästä aiheutuneet kustannukset maksaa asiakas kokonaisuudessaan. (SNI 9/2008)
     

    KAUKOPALVELU

    Kirjalainat
    1 kirja 7 EUR

    TIEDONHAUT

    Maksulliset tiedonhaut 7-20 EUR tai sopimuksen mukaan.

    KOPIOT SNI:SSÄ
    A4 20 snt
    A3 40 snt

    Kopioiden toimittaminen postitse tai faksilla
    1-10 sivua 7 EUR
    11-20 sivua 9 EUR
    21 sivua tai enemmän 5 EUR + 20 snt jokaiselta sivulta

    OPINTOKÄYNNIT
    Kirjaston lyhyt perusesittely (10-20 min.) ryhmille maksuton.
     

    LUENNOT
    Luennot sopimuksen mukaan alkaen 50 EUR.
     
     

    Sivun alkuun

    Kirjasto

    Kirjaston hakusivu

    Kirjanäyttelyt

    Hakemisto