Verkoston rakentuminen
Tampereen työväenopisto on järjestänyt aikuisopettajien lukiohjaustapaamisia vuodesta 2002.
Verkosto laajeni moniammatilliseksi 2004 Sampolan kirjaston lukiprojektin myötä.
Mukana on nuorten ja aikuisten parissa työskenteleviä opettajia,
erityisopettajia, puheterapeutteja, psykologeja, opinto-ohjaajia, rehtoreita, projektityöntekijöitä, kirjastoalan ammattilaisia sekä kuntouttamis-,
kehittämis- ja suunnittelutehtävissä toimivia.
Tiedotus-, keskustelu- ja kehittämisfoorumi
Aikuisten lukipulmat koskettavat monia tahoja.
Lukiverkostossa on mukana ammattiopistoja ja aikuiskoulutuskeskuksia, ammattikorkeakoulu,
aikuislukio, yliopiston opetuksen kehittämisyksikkö, vapaan sivistystyön oppilaitoksia, sosiaali- ja terveystoimen ammattilaisia,
informaatioalan ammattilaisia jne. Verkostossa tieto välittyy s-postin, puheluiden ja tapaamisten kautta, näin syntyy yhteyksiä eri suuntiin.
Yhteisiä kysymyksiä
Tiedon tarve näkyy monella suunnalla ja kaikilla koulutusasteilla.
Kilpailuttaminen ja priorisoinnit heikentävät oppimisvaikeuksista kärsivien tietä elinikäisen oppimisen poluilla.
Kun oppilaitoksissa otetaan käyttöön ryhmätestit, ns. lukiseulat, kuinka toimitaan sen jälkeen?
Aikuisten erityisopetuksen tarve on ilmeinen, mistä resurssit?
Miksi verkosto?
Verkoston kautta eri ammattiryhmien asiantuntemus saadaan konkreettisesti esille.
Myös käytännön tietotaito ja erilaiset kokemukset tulevat näkyville.
Millainen haaste aikuinen erilainen oppija on opettajalle? Kokemusten jakaminen on tärkeää.
Kaikkia toimijoita yhdistää halu päästä tavoitteeseen: auttaa aikuista erilaista oppijaa.
Verkostotapaamisten teemoja
30.3.2009 Äänikirjat lukipulmaisen apuna
1.10.2008 Miten ohjata oppimisen taitoihin
1.4.2005
4.2.2005
27.8.2004
Ilmoittautuminen
Ilmoittautumaan pääset tästä.