| |
Syitä kirjailijaksi ryhtymiselleen Markku Turunen pohdiskelee
seuraavasti: "Itseilmaisun halu, pätemisentarve, tietynlainen
sivullisuus ja lukemisharrastus johtivat kirjoittamaan runoja
ja pieniä kertomuksia. Menestymiset kirjoituskilpailuissa
vahvistivat harrastusta ja veivät sitä kohti ammattimaista
kirjoittamista. Kuitenkin vasta 1998 Tampereelle muutettuani
jätin kokonaan kirjastonhoitajan työni ja rupesin
ns. vapaaksi kirjailijaksi."
Markku Turusen esikoisteos Valmiissa maailmassa (1982) on
ironinen satiiri tulevaisuudesta. Huumorin laadusta saa kuvan
seuraavasta esimerkistä, jossa Turusen kertojaminä
perustelee yliopisto-opintojaan: "Valitsin pääaineekseni
psykologian, sillä halusin saada selville mikä minua
vaivasi. Sivuaineikseni valitsin yhteiskunnallisia aineita
siltä varalta ettei vika olisikaan ollut minussa vaan
yhteiskunnassa." Lopulta kertoja päätyy päivystäjäksi
mielenterveyskioskiin.
Juoksupoika ja kyyhkynen (1984) on "moniulotteinen tutkielma
ihmisen rajallisuudesta ja peloista. Tarinasta olisi voinut
tulla kuinka synkeä tahansa, mutta Turunen pehmentää
pessimismiään komiikalla, sen kaikilla sävyasteilla
kirkkaasta ja sovittavasta huumorista patamustaan ironiaan.
Napakka tyyli tekee romaanista nautittavan lukuelämyksen."
(Seppo Järvinen, Kansan Lehti 23.4.1985)
Romaani Taivaan pikajuna (1986) "on joutuisasti juoksevaa,
notkeasti etenevää tekstiä, joka ei tunne pidäkkeitä.
Turunen kirjoittaa kevyen irtonaisesti, humoristisesti. Mutta
myös syvälle syihin ja seurauksiin nähden.
Hänen tyylinsä on ilmavaa, ja hän sanoo usein
enemmän kuin sanat aluksi paljastavatkaan. Koomisen
taju tuntuu olevan hänellä veressä." (AL 6.1.1987,
Harry Sundqvist)
Lapsen suhde isäänsä ja isättömyys
on Kongonsaaren (1995) yksi aihe. "-- moniulotteinen romaani:
realistinen, humoristinen, myyttinen. Se liikkuu luonnon ja
sivistyksen raja-alueilla, maa- ja vesiluonnon yhtymäkohdassa."
(Vesa Karonen, HS 14.11.1995)
Ruudun takaa (2003) on satiirinen romaani televisiosarjan
kirjoittamisesta. Markku Turunen on tehnyt tv-käsikirjoituksia
vuodesta 1991 lähtien.
Merkittavimpänä teoksenaan tähän asti
Markku Turunen pitää romaania Kuikka Koponen (1998).
Kirjoittamisprosessista ja sitä edeltävistä
vaiheista Turunen kertoo: "Jo lapsena kuulin tarinoita kuuluisasta
1800-luvulla eläneestä savolaisesta silmänkääntäjästä
ja kansanparantajasta Kuikka Koposesta, ja siitä pitäen
on tämä poikkeuksellinen mies kiehtonut mieltäni.
Tunnetut tosiasiat Kuikasta rajoittuvat kirkonkirjatietoihin,
mutta säilynyt tarinaperinne on sitäkin runsaampaa.
En muista tarkkaan, milloin ensimmäisen kerran ajattelin
Kuikkaa romaanihenkilönä, mutta kypsyttelin aihetta
useita vuosia ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan romaania Kuikka-Koponen.
Työ oli siihenastisista laajin ja haasteellisin. Rakensin
melko laajan eeppisen kokonaisuuden, tein paljon pohjustustyötä,
kolusin arkistoja ja tutkin kirjallisuutta. Etsin käsiini
luultavasti kaikki Kuikasta kerrotut ja muistiin merkityt
tarinat, uudestaan ja uudestaan samat anekdootit pienille
arkistolapuille huolellisesti kirjoitettuina, magnetofoninauhakeloille
tallennettuina, lehtijuttuina, vanhoihin kaskukokoelmiin suttuisella
fraktuuralla painettuina, Seppo Putkosen animaatioelokuvaan
piirrettyinä ja tarinoituina, puhelimella tavoittamieni
vanhojen ihmisten muistista esiin houkuteltuina, sinne tänne
kauno- ja muuhun kirjallisuuteen siroteltuina sekä Aini
Rössin Kuikka-monografiaan ja SKS:n julkaisemaan lastenkirjaan
edustavasti koottuina. Lisäksi luin runsaasti muutakin
noituutta ja kansanparantamista käsittelevää
materiaalia. Tutkin historiaa laajemminkin, mutta en työskennellyt
tiedemiehen tavoin objektiivisesti, vaan etsin polttoainetta
mielikuvitukselleni ja tavoittaakseni tuttuja kaikuja 1800-luvun
itäsuomalaisesta elämänmenosta ja mentaliteetista.
Kuikka Koponen oli käännekohta kirjailijantyössäni,
paitsi laajuutensa ja minulle uuden tekemisen tavan takia,
myös siksi, että sen myötä jättäydyin
kokonaan kirjallisten töitten varaan. Kuikka poiki myös
musiikkinäytelmän Savonlinnan kaupunginteatterille
1999."
"Turusen kuvaamana Koponen edustaa kansantaiat tuntevaa
metsäläistä, joka toisaalta ymmärtää
modernin lääketieteen ja ihmisluonteen päälle.
Kansantarinoiden perusteella Koposesta olisi voinut tehdä
omahyväisen huijarin, mutta romaanissa hänen työnsä
ovat hyvänsuopeita. Turusen visio on lempeimmillään
ja nerokkaimmillaan siinä, miten rahvaanomaisen faustinen
hahmo Koposesta muodostuu." (Markku Soikkeli teoksessa Kotimaisia
nykykertojia 3 / toim. Kari-Otso Nevaluoma, 2000, s. 230)
Nykyisistä luovan työnsä lähtökohdista
Turunen sanoo: "Nuorempana kirjoittaminen ja kirjallisuus
tuppasivat täyttämään koko elämän,
nykyään kirjoittaminen on yhä enemmän
"vain" työtä, jota tehdään ajallaan ja
josta on syytä välillä irrottautua. Paradoksaalista
kyllä itse kirjoittaminen, konkreettinen lauseitten rakentaminen,
on tullut samalla entistäkin tärkeämmäksi
ja intohimoisemmaksi. Ehkä kirjoittamiselle ei tarvitse
enää hakea tarkoitusta sen itsensä ulkopuolelta.
Halu kertoa tarina voimakkaasti ja täsmällisesti;
siinä on jotakin mihin tarttua, ja se riittää."
Itselleen tärkeistä kirjailijoista ja kirjoista
Turunen kertoo: "Lapsena ja nuorena luetut kirjat, makoisimmillaan
spontaanisti kirjaston hyllyiltä kansikuvan tai takakansitekstin
perusteella löytyneinä, ovat olleet kaikkein tärkeimpiä.
Silloin identiteetin muovautuminen on ollut voimakkaimmillaan.
Varhaisimmat: Nuorten toivekirjasto, Aaro Hongan kirjat, koulun
lukukirjojen sadut ja runot, Huckleberry Finn, muumit ...
Myöhemmin: Camus, Kafka, Meri, Bulgakov, Hemingway, Salama,
Gogol, japanilaiset tankat, Kivi, Linna, Viita, Parnasso ja
moderni runous, Kalevalakin varsin varhain ... Nuoruuteeni
kuului myös muutaman vuoden äärivasemmistolainen
vaihe tiukasti ohjelmoituine lukemistoineen, brechteineen
ja muineen, josta tosin jo jotkut neuvostokirjailijatkin johdattelivat
pois päin, minulle läheisimpänä ehkä
Vasili Šukšin. Nykyään olen palannut Dostojevskin
suuriin romaaneihin, Jotunin tiukat novellit ilahduttavat
yhä, samoin Lehtosen äksy ehdottomuus, Faulknerin
luja romaanitaide saa jatkuvan kunnioitukseni ja kiinnostukseni.
Celinen räävittömän kolkko komiikka tyydyttää
kyynisyyttäni, Singer lohduttaa minua lempeällä
vilpittömyydellään, Solženitsynin rohkeus muistuttaa
kirjallisuuden yhteiskunnallisesta merkityksestä, Flannery
O'Connerin mustan huumorin ja ankaran uskonnollisuuden yhdistelmä
on ainutlaatuista ... Mieleeni virtaa niin paljon uusia nimiä,
että parempi lopettaa tähän, kesken kaiken
ja mielivaltaisesti."
Suhdettaan pirkanmaalaisuuteen Markku Turunen selvittää:
"Opiskelin 70-luvun lopulla Tampereen yliopistossa ja nyt
olen elänyt täällä vuodesta 1998 lähtien.
Viihdyn täällä enkä ole aikeissa muuttaa
pois. Kotikaupunkini on kuitenkin lapsuuteni ja nuoruuteni
Savonlinna, eikä sen asemaa edes Tampere pysty uhkaamaan.
Lapsuuteni kaupunkia ei tietenkään ole enää
olemassakaan, ja nykyiseen Savonlinnaan muuttaminen luultavasti
vain rikkoisi lumouksen. Joten parempi tyytyä kertomaan
tarinoita fiktiivisestä paikasta nimeltä Savonlinna,
ja se sujuu oikein hyvin täällä Pirkanmaalla."
Esimerkiksi romaanissaan Vettä kevyempää (2001)
kirjailija sijoittaakin tapahtumat Savonlinnan vaiheille.
Veijariromaani "sisältää komedian ja farssin
aineksia, mutta yhä vahvemmin esiin pyrkii haikeus, nostalgia.
Markku Turunen on onnellisimmillaan lapsuuden vesillä."
(TS 31.10.2001, Matti Peltonen)
|
 |
Markku Turusen tuotanto:
Romaanit ja novellikokoelmat
Valmiissa maailmassa (1982)
Juoksupoika ja kyyhkynen (1984)
Taivaan pikajuna (1986)
Sinä tai sun henkes (1988)
Isäni on bluesmies (nuortenkirja, 1991)
Kaikki rakkauteni (novelleja, 1991)
Kongonsaari (1995)
Kuikka Koponen (1998)
Vettä kevyempää (2001)
Ruudun takaa (2003, äänikirjana 2004)
Tikanpoika (2004, äänikirjana 2005)
Hyvä Joel (2006)
Näytelmät:
Valheitten vangit (Joensuun kaupunginteatteri 1993)
Kuikka Koponen (musiikkinäytelmä, säv. Matti
Puurtinen, Savonlinnan kaupunginteatteri 1999)
"Näin unta kesästä kerran..." (musiikkinäytelmä
Joel Lehtosesta, säv. Matti Puurtinen, Savonlinnan kaupunginteatteri
2002)
Kuunnelma:
Jäi kurmitsat henkiin (Radioteatteri 1984)
TV-käsikirjoitukset:
Köyhät pojat, Sinä tai sun henkes -romaanin
pohjalta yhdessä Jussi Niilekselän kanssa (TV 2
1991)
Elämän suola -työryhmän jäsen (TV
2 1996)
Vaimonsa mies -työryhmän jäsen (TV 2 2001)
Salatut elämät, dialogikäsikirjoituksia (MTV
3 1999-2001)
Esseitä: Löytötavaraa (2007)
Teosten saatavuus PIKI-verkkokirjastossa
|
