Pirkanmaalaista kaunokirjallisuutta Tampereen kaupunginkirjaston etusivulle
A B - G H I - K L M - N O - P R - S T - Ö

Tätä sivua ei enää ylläpidetä. Tiedot siirretty Kirjasampoon

Pirkanmaalaisia nykykirjailijoita
  Tietoja kirjailijasta Tuotanto Pääsivulle

Aila Johanna Sinisalo

synt. 22.06.1958 Sodankylässä 
asuu Tampereella 
perhesuhteet: avomies ja aikuinen tytär 
opinnot: HuK 
ammatti: kirjailija 
sivutoimet: televisio-käsikirjoittaja 

palkinnot: Finlandia-palkinto v. 2000 
Tampereen kaupungin luovan kirjallisen työn palkinto 2003 
Pirkanmaan taidetoimikunnan vuoden 2005 taidepalkinto

harrastukset: vuoristovaellus, astro- ja gastronomia, sarjakuvat 

Tamperelainen Johanna Sinisalo on 1980-luvulta lähtien julkaissut tieteis-, fantasia- ja kauhunovelleja sekä kirjoittanut artikkeleita kokoomateoksiin populaarikulttuurista, mm. sarjakuvasta ja scifistä. 2000-luvulla hän on julkaissut kolme romaania, joista esikoinen, Finlandia-palkinnolla v. 2000 palkittu Ennen päivänlaskua ei voi, on käännetty ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi, latviaksi, tšekiksi, japaniksi, puolaksi, saksaksi ja vuonna 2006 venäjäksi ja espanjaksi. 


 

Johanna Sinisalo katsoo, että kirjoittaminen on tapa hahmottaa todellisuutta toisin ja välittää näitä hahmotustapoja muille. Hänelle itselleen ovat kirjallisuuden antamat elämykset olleet pienestä saakka hyvin tärkeitä, ja ehkä siksi hän haluaa pyrkiä tuottamaan kokemuksia ja välittämään elämyksiä myös muille. 

Johanna Sinisalolle tärkeitä kirjailijoita ovat olleet Tove Jansson, Astrid Lindgren, L. M. Montgomery, Ray Bradbury, Volter Kilpi, Vladimir Nabokov, Michel Tournier, Margaret Atwood. 
Johanna Sinisalo on palkittu useana vuonna Turun Science Fiction -seuran myöntämällä Atorox-palkinnolla vuoden parhaasta suomalaisesta science fiction- tai fantasianovellista. Ensimmäisen Atoroxinsa Johanna Sinisalo sai jo v. 1986 ja hän onkin ollut tunnustettu science fiction- ja fantasiakirjallisuuspiireissä jo vuosien ajan. Johanna Sinisalo on sanonut scifistä, että se pyrkii heijastamaan jonkin nykyongelman vieraaseen aikaan tai paikkaan, samalla se abstrahoi probleeman ja antaa lukijalle mahdollisuuden tarkastella sitä ilman todellisuuden tuomaa painolastia. (KU 5.12.2000, Arja-Anneli Tuominen) 
Romaanituotantoaan Sinisalo ei laske enää fantasian tai science fictionin piiriin.

Kysyttäessä merkittävintä teosta omasta tuotannostaan Johanna Sinisalo vastaa: "Romaanituotantoni käsittää vasta kaksi teosta, joten en mielelläni laittaisi niitä mihinkään järjestykseen. Sekä Ennen päivänlaskua ei voi (Tammi 2000) että Sankarit (Tammi 2003) ovat minulle molemmat hyvin merkittäviä ja varsin eri syistä." 

Kuva: Kirjankansi

Esikoisromaani Ennen päivänlaskua ei voi sai vuoden 2000 Finlandia-palkinnon. Romaani otettiin yleisesti hyvin innostuneesti vastaan. Finlandia-palkinnon valitsi viime kädessä Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden professori Auli Viikari, joka sanoo, että kirja vaikutti häneen kuin adrenaliiniruiske. Auli Viikari: "Sinisalo nyrjäyttää maailman uuteen asentoon, jäsentää sen vauhdikkaasti uudelleen ja tutkii nimenomaan meidän omaa todellisuuttamme uusista näkökulmista ja uudenlaisin keinoin. -- [Kirja on] yhteiskuntakriittinen romaani ruotiessaan taloudellista ja seksuaalista vallankäyttöä, se on fantasia ja jännityskertomus ja se on myös tutkimusraportti peikon levinneisyydestä, fysiologiasta ja psykologiasta." (TS 5.12.2000, Kimmo Lilja). 

Sankarit (2003) kirjasta on sanottu: "Sinisalo muuttaa ja mullistaa kansantaruston pyhän kirjan [Kalevalan] kenties omien mutta ainakin aikansa tarpeiden mukaiseksi. Nyt Väinämöinen rokkaa. Seppo Ilmarinen takoo bändissä rumpuja, kunnes antautuu tietokoneneroksi. -- Sinisalo pystyy näyttämään, miten kansalliset arkkityypit ovat nyt (ja iankaikkisesti) käteviä ja päteviä uusien ilmiöiden taustoittajia ja niiden tulkinnan apuvälineitä." (HS 23.10.2003, Antti Majander) 
Sinisalo itse sanoo Sankarit-kirjaansa sisältyvästä yhdestä ideasta: "Ehkä kirjani on yritys näyttää se, kuinka kansalliseksi omaisuudeksi muuttuminen syö henkilön identiteetin." (TS 6.11.2003, Tuomo Karhu) 

Pirkanmaalaisuuden merkitystä Sinisalo kommentoi: "Suomen kulttuurielämä tuntuu keskittyvän jatkuvasti yhä enemmän pääkaupunkiseudulle ja helsinkiläisyyttä pidetään kohta suomalaisuuden synonyyminä. Pirkanmaalla asuminen ja kirjailijana työskentely on yksi tapa muistuttaa siitä, että elämää on myös kehä kolmosen ulkopuolella." 

  Tietoja kirjailijasta Tuotanto Pääsivulle
Kuva: Kirjankansi

Johanna Sinisalon tuotanto 

Romaanit: 

Ennen päivänlaskua ei voi (2000) 
Sankarit (2003, äänikirjana 2004) 
Lasisilmä (2006)
Kätketyt (2006)
Linnunaivot (2008)

Novellikokoelmat:

Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita (2005)

Antologiat, toimitetut teokset:

Vuosirengas 74 : proosa-antologia (1974) 
Ensimmäinen yhteys : tieteisnovelleja / toim. Jyrki Ijäs (1988) 
Illan tähti yksinäinen : tieteisnovelleja / toim. Raija Hämäläinen et al. (1991) 
Kultainen naamio [kauhunovelleja] / toim. Boris Hurtta (1993) 
Onnellinen kuolema [fantasia-antologia] / toim. Boris Hurtta (1996) 
Intohimosta rikokseen [rikosnovelleja] (2002) 
Verkon silmässä : tarinoita internetin maailmasta / toim. Johanna Sinisalo (2005) ; sis. myös Sinisalon tekstin Luolassa
The Dedalus book of Finnish fantasy / edited by Johanna Sinisalo (Dedalus Books 2005)

Muuta:

Hajamietteitä suomalaisesta sarjakuvasta osa 2 (1985); sis. Johanna Sinisalon artikkeleita sarjakuvasta 
Puhekuplia 1 ja 2 : kirjoituksia sarjakuvasta (1986, 1987); sis. Johanna Sinisalon artikkeleita sarjakuvasta 
Tieteiskirjallisuuden maailmoita / toim. Matti Savolainen (1987); sis. Johanna Sinisalon artikkeleita tieteiskirjallisuudesta 
Tove Jansson : muistonäyttely / toim. Anneli Ilmonen et al. (2002); sis. mm. Johanna Sinisalon artikkelin Muumilaakso: sadun ja satiirin valtakunta 
Fantasian monet maailmat / toim. Kristian Blomberg et al. ; sis. mm. Sinisalon artikkelin Fantasia lajityyppinä ja kirjailijan työvälineenä
Ääntä ja vimmaa : kirjoituksia 50-vuotiaasta Keltaisesta kirjastosta / toim. Hannu Harju ; sis. mm. Sinisalon artikkelin Objektiivisuuden kiirastuli

Käännökset:

Ennen päivänlaskua ei voi, käännökset: 
Bara sedan solen sjunkit (2002), ruotsi 
Pirms saulrieta nav lauts (2002), latvia 
Tenshi wa Mori e kieta (2002), japani 
Not before sundown (2003), englanti 
Jamais avant le coucher du soleil (2003), ranska
Ne pred slunce západem (2003), tšekki 
Troll - a love story (2004), englanti (USA) 
Nie przed zachodem slonca (2005), puola
Troll - Eine Liebesgeschichte (2005), saksa
Troll (2006), venäjä
Ángel y el troll (2006), espanja
Sele po koncu sonceve poti (2008), slovenia

Glasauge (Lasisilmä) (2007), saksa


FILI - Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskuksen käännöstietokanta

Teosten saatavuus PIKI-verkkokirjastossa

  Tietoja kirjailijasta Tuotanto Pääsivulle
 

LÄHTEITÄ JA LINKKEJÄ:  

Pirkanmaalaisia nuortenkirjailijoita / toim. Katariina Ahtiainen et al. (Suomen nuortenkirjaneuvoston Tampereen osasto 1993) 
Sarmavuori, Katri  Lukijatutkimuksia tieteiskirjallisuudesta : Johanna Sinisalon novellit aikuislukijoiden tulkitsemina (Turun opettajankoulutuslaitos 1995) 
Kotimaisia nykykertojia 4 / toim. Ismo Loivamaa, Saara Vesikansa (BTJ Kirjastopalvelu 2005)
Lehtileikkeet : Johanna Sinisalo (Tampereen kaupunginkirjasto) 

TAMMI - Kirjailijat
FILI - Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus
Sanojen aika - Helsingin kaupunginkirjasto
Pirkanmaan taidetoimikunnan tiedote 8.12.2005

Lähteiden saatavuus PIKI-verkkokirjastossa

Päivitetty 16.6.2004/17.9.2007/24.11.2008/28.9.2009

© Tampereen kaupunginkirjasto - Pirkanmaan maakuntakirjasto 2004


 
  Takaisinpääsivulle