| |
Arto Seppälä kertoo, että kirjoittaminen alkoi
lapsuuden harrastuksesta. Itselleen merkittäviä
kirjailijoita hän mainitsee Pentti Haanpään,
Antti Hyryn, Martti Joenpolven, Maria Jotunin ja Mirkka Rekolan.
Seppälän esikoisromaani oli v. 1961 ilmestynyt humoristinen
maaseudun kuvaus Kukkopojat. Vuonna 1969 ilmestyi nuortenromaani
Minäminä ja Koistinen. Kirja kertoo aikuistuvien
nuorten maailmasta ja sai hyvän vastaanoton: "Seppälä
kirjoittaa luontevasti, sangen uskottavasti. -- Kaiken kaikkiaan
kirja on tuore, viehättävä, sujuvasti rakennettu
kertomus murrosikäisyydestä ja sen ongelmista ja
sitä seuraavasta ihmiseksi valmistumisesta." (KL 17.12.1969,
Aila Huttunen)
Pienoisromaani Pohjantähti on aina pohjoisessa ilmestyi
vuonna 1974 ja sitä on esitetty myös monologinäytelmänä
nimellä Pruuno Karppisen sota ja rauha. Pruuno Karppinen
on ollut talvisodassa ja siellä saatujen vaikeiden kokemusten
takia jäänyt jatkosodasta käpykaartiin. Pruuno
päätyy vankilaan ja sodan loputtua takaisin kotikyläänsä.
Hän joutuu yhteisönsä painostamaksi ja sen
ulkopuolelle. "Arto Seppälä kirjoittaa maalailematta,
hän esittää asiansa melkeinpä karusti:
tarinalla on selkeät ääriviivat, niitten sisällä
eräitä vaikuttavia yksityiskohtia. Siinä yksilö
ja normit vastakkain, taipumaton mies kuin suolla kasvava
yksinäinen mänty. Lyhyt, ytimekäs romaani."
(Kaleva 18.12.1974, Rauni Kivilinna)
Arto Seppälä sai Valtion kirjallisuuspalkinnon v.
1979 nuortenromaanistaan Kättä päälle,
Vasco da Gama.
Seppälän tunnetuin näytelmä on Viisi
naista kappelissa, joka sai ensi-iltansa Tampereen Työväen
Teatterissa vuonna 1979. Sitä on esitetty n. 70
suomalaisella näyttämöllä ja se on käännetty
noin kymmenelle kielelle, viimeksi tataariksi ja slovakiaksi. Se on ensimmäinen ammattiteatterivoimin
esitetty suomalainen näytelmä off-Broadwaylla.
Arto Seppälän aforismikokoelmat Aika on oravanhammas
(1992) ja Unet kuin rakkaus (1999) saivat hyvän vastaanoton.
"V. A. Koskenniemi piti aforismia varttuneemman ikäkauden
kirjallisuudenlajina. Oikeaksi hänen koetellun väitteensä
todistaa myös Arto Seppälä julkaisemalla ensimmäisen
aforismikokoelmansa Aika on oravanhammas 55-vuotiaana. Lauseiden
muotoilussa ei sitten olekaan paljon hapuilua: ajatukset tiivistyvät
hallitusti ja tarkasti." (HS 15.7.1992, Tero Liukkonen)
Meren veljet -näytelmässä (1984) on samaa
tematiikkaa kuin Seppälän v. 1995 ilmestyneessä,
lyhyistä monologeista koostuvassa teoksessaan Selkeemmille
vesille (1995). Teoksissa puhutaan saaristomme ihmisistä,
kalastajista, katoavasta elämänmuodosta, muutoksesta.
"Seppälä on onnistunut pelkistyksessään
ja leikkauksessaan, ja irrallisista episodeista kasvaa isompi
kertomus. -- Seppälä on kirjoittanut suoria sanoja
suoraselkäisistä miehistä." (HS 14.9.1995,
Tero Liukkonen)
Markku Huotari toteaa arviossaan: "Seppälän kerronta
on sillä tavalla herkkää, että hän
kuuntelee kertojansa luonteenomaista ääntä
ja samalla rakentaa siitä teoksen vakuuttavan maailman."
(AL 27.12.1995, Markku Huotari)
|
 |
Arto Seppälän tuotanto
Romaanit, lyhytproosa:
Kukkopojat (1961)
Minäminä ja Koistinen, nuortenromaani (1969)
Pohjantähti on aina pohjoisessa (1974)
Kättä päälle, Vasco da Gama, nuortenromaani
(1978), kuunnelmana (1986)
Viisi naista kappelissa, lyhytproosaa (1981)
Selkeemmille vesille (1995)
Essee- ja aforismikokoelmat:
Mitä Waltari vastasi : kirjoituksia kirjoista, kirjailijoista,
kirjallisuudesta, kirjoittamisesta (esseitä 1989)
Aika on oravanhammas, aforismeja (1992)
Unet kuin rakkaus, aforismeja (1999)
Sateenkaari : mietelmiä, mielentiloja, luontokuvia ja tokaisuja (2005)
Näytelmät, dramatisoinnit:
Pruuno Karppisen sota ja rauha, myös tv-näytelmänä
(1975)
Viisi naista kappelissa (1979), kuunnelmana (1996)
Naisen elämää (1982)
Elämättä jäänyt elämä,
myös tv-näytelmänä (1983)
Meren veljet (1984)
Ruusuja Kaarinalle (1985)
Neito karhun kämmenellä, yhdessä Aulis Aarnion
ja Aapo Junkolan kanssa (2001)
Sähköä, sanoi Lönruutti, yhdessä
Taina Teerialhon kanssa (2002);
ilm. painettuna nimellä Elias ja Samuel sanojen takana
(2002)
Kuusijuhla: joulunäytelmiä kouluille, yhdessä
Markku Hattulan kanssa (2003)
Valkeat joutsenet ja mustat (2006)
Neljä tv-pienoisnäytelmää Veikko Huovisen
novelleista (Potkukelkka ja patiini, Viinankätkijä,
Rauhanjuna, Erään murhan motiivit) (1985)
Moreeni, dramatisointi Lauri Viidan romaanista (1986)
Kosken korvalla, kabaree Jorma Kairimon ja Kalevi Kalemaan
kanssa (1986)
Leveäharteinen kaupunki, Viljo Kajavan tuotannosta (1987)
Musta rakkaus, Väinö Linnan romaanin dramatisointi
(1988)
Kuninkaan kujanjuoksu (1990)
Muistumia, Lauri Viidan elämän ja tuotannon pohjalta
(1990)
Pallo, lasten tv-näytelmä (1990)
Päivänkukka : kertomus F. A. Juseliuksesta ja Akseli
Gallén-Kallelasta sekä Porin mausoleumin rakentamisesta
(1992)
Syytettynä insestistä eli Sammakko on sammakko,
yhdessä Aapo Junkolan kanssa (1994);
ilm. painettuna nimellä Sammakko on sammakko ; Peipposten
kutsu ; Pimeys (2000)
Kostianvirta, dramatisointi Aulis Aarnion romaanista Kostian
pappi (1996)
Pietarin silmänkääntäjä (1999)
Kolmas nainen (1999)
Tv-näytelmäsarja lapsille: Karvakuonot vesillä
1-7 (1981), Karvakuonot automatkalla 1-6 (1983), Karvakuonot
kärryillä 1-3 (1986), Karvakuonot ja järvihirviö
1-4 (1989), Karvakuonot laineilla 1-3 (1990), Karvakuonojen
jouluakkuna 1-24 (1997)
Kuunnelmat:
Kättä päälle, Vasco da Gama (1986)
Runebergin päivänä 1918 (1988)
Aviopuolisot, F. E. Sillanpään novellin pohjalta
(1988)
Miehen mieli on kirveensilmä (1989)
Jäljet sulan reunalla (1990)
Merivettä paatin alla 1-26, kuunnelma (1995-)
Viisi naista kappelissa, kuunnelma (1996)
Viisi naista kappelissa, äänikirja (1997)
Valkeat joutsenet ja mustat, kuunnelma (1998)
Muuta tuotantoa:
Krapula, raporttikirja (1970)
Ajatus on hiirihaukka, Veikko Huovinen, humoristi (elämäkerta
1975)
Video-käsikirjoitus: kirjailija Veikko Huovinen (1988)
Sanasi sun : luovan kirjoittamisen opas ja lukemisto (yhdessä Markku Hattulan kanssa, 2006) Esikoiskirjailija kohtaa kirjailijan : Pentinkulman esikoiskirjailijaseminaari 20 vuotta / toim. Jussi Ojajärvi (2006)
Koti, kenttä ja kasarmi : kirjeitä armeijasta kotiväelle 1958-1959 (2009)
Osallistumisia antologioihin ja kokoomateoksiin, toimitetut
teokset:
Reportaasi ja fiktio - kaksi rakastajaa, teoksessa Luova
sana ja yhteiskunta : esseitä ja puheenvuoroja / toim.
Jorma Kannila (1973)
Ensi-iltakatsojan vuosikymmenet, teoksessa Tampereen teatterin
aikamerkkejä 1904-1979 / julkaisutoimikunta Lauri Santamäki
et al. (Tampereen teatteri 1979)
Herkät syrjähypyt : proosakirjailijat ja runot,
antologia (1980)
Sanojen portille lyhyesti, novelliantologia (1986)
Proosaa, runoja, paljon puhetta, teoksessa Sanojen sirkus
: kirjailijat kohtaavat Pentinkulmalla / toim. Helena Sinervo
(1996)
Suon syvä syli, toim. (1999)
Ystäväni ja huonetoverini, teoksessa Laulujen lumossa
: kirjallisuudentutkijoiden ja kirjailijoiden seireenilauluja
prof. Yrjö Varpiolle hänen 60-vuotispäivänään
7.11.1999 / toim. Yrjö Hosiaisluoma (1999)
Käännökset:
Pet zen v kapli : vzpominka na drahéno muze : hra
o dvou dejstvich. - Praha, 1985.
(Viisi naista kappelissa - tšekiksi, proosaan kääntänyt
Jan Peter Velkoborsky ja näytelmäksi Helena Lehecková)
Öt nö a ravatalnál. - Unkari 1987.
(Viisi naista kappelissa - unkariksi, Endre Gombár)
Five women in a chapel
(Viisi naista kappelissa - englanti, Philip Binham, 1983)
Fem kvinnor i kapellet
(Viisi naista kappelissa - ruotsi, Karl-Henrik Wahlfors och
Birgitta Juslin, 1987)
Viis naist kabelis
(Viisi naista kappelissa - viro, Piret Saluri, 1989)
Pât zhenshtsin i tshasovne
(Viisi naista kappelissa - venäjä, Taira Dzhavarova, 2001)
Dama iz raja (novelli) sis. venäjänkieliseen kokoelmaan Sovremennaja finskaja novella /
sostaviteli V. Bergman et al. (1985)
FILI
- Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskuksen käännöstietokanta
Teosten saatavuus PIKI-verkkokirjastossa
|