| |
synt. 22.7.1927 Kotkassa
k. keväällä 2002 Virroilla
opinnot: FK
ammatti: lehtori, kirjailija
palkinnot: Väinö Linnan rahasto -79, Kirjakerhon
tunnustuspalkinto -81, Valtionpalkinto -83, Gummeruksen Kaarlen
päivän palkinto -85, Suomen kulttuurirahaston Kaarlen
päivän palkinto -91,
Suomen kirjailijaliiton tunnustuspalkinto -01
Teuvo Saavalaisen tuotanto käsittää romaaneja,
esseitä ja tunnustuksellisen teoksen Yksilön ylösnousemus.
|
 |
Kirjailijauransa aloittamisesta Saavalainen kertoo seuraavasti:
"En saanut muulla alalla selvitetyksi lähimmäisilleni,
mitä ajattelen ja tunnen. Niinpä päädyin
kirjoitukseen jota voi lukea niin kauan että ymmärtää.
Varsinaisen kirjailijan työn valitseminen johtui siitä,
ettei yhdessä eikä kahdessakaan opuksessa voinut
sanoa kylliksi. Niinpä päädyin jatkamaan."
Saavalaisen luovan työn nykyisenä lähtökohtana
on ennen kaikkea ikä. "Olen kirjoittanut suurimman osan
tuotannostani minä-muodossa. Päähenkilö
on ollut nuori tahi keski-ikäinen. Nyt hän on siirtynyt
vanhuuden puolelle. Minä olen luovan työni olennainen
lähtökohta. Viittaan tähänastiseen kirjoittamiseeni
minä-muodossa. Siinä jatkan. Vanhuudella on siten
tekeillä olevassa teoksessa merkittävä osuus,
jos paljon muullakin."
Tärkeitä Saavalaiselle ovat Tolstoi, Dostojevski,
Thomas Mann, Satre, Willian Faulkner, Hemingway, Joseph Heller,
Willy Kyrklund. "Koen heidät ja monet muut hengenheimolaisikseni".
Pirkanmaalaisuus on Saavalaiselle tärkeä asia. "Siksi
että asun täällä. Tärkeitä ovat
Virrat, Tampere, järvet, metsät, ihmiset".
Omasta tuotannostaan merkittävimpänä tähän
asti mainitsee Saavalainen romaanin Velipoika löi kerran
(1982). "Se on alueeltaan laajin ja yksityiskohdiltaan rikkain.
Siinä yhtyy poikkeuksellisimmalla, omintakeisella tavalla
traagisuus ja koomisuus. Sen kokonaisuus ja kieli on kaunokirjallisinta
mitä olen tehnyt. Se on tuotantoni railakkain teos".
Kritiikki on suhtautunut Saavalaisen tuotantoon kaksijakoisesti.
"Johdonmukaisin kaavojensärkijä tällä
hetkellä lienee Teuvo Saavalainen, joka varsinkin kahdella
viime teoksellaan näyttää löytäneen
oman ilmaisumuotonsa.
Parin viime vuoden takainen Minä huudan ja nyt ilmestyvä
Velipoika löi kerran ovat luettavissa miltei kuin romaanit
mutta eivät aivan, miltei kuin tunnustukselliset ripit
mutta eivät ehkä sittenkään vain siten.
Niissä on myös esseeromaanin piirteitä, filosofista
ja katsomuksellista tarkastelua, aate- ja oppirakennelmien
kritiikkiä ja kehittelyä, julistusta jne.
Sepitettä kummassakin teoksessa taitaa olla aika vähän.
Ääntä ja vimmaa, sanoiksi saamisen syvältä
kumpuavaa painetta sitten sitäkin enemmän". (HS
10.10.82, Tuukka Kangasluoma)
"Koen olevani ristiriitainen vastakohtien ihminen", Teuvo
Saavalainen tilittää. "Elämä ja kuolema,
ilo ja suru eivät ole minusta niin vastakkaisia kuin
on totuttu ajattelemaan. En ole uskon enkä epäuskon
kannattaja. Olen koko täysi-ikäisyyteni ajan pitänyt
itseäni pasifistina. Silti minusta ei ole mahdotonta
kuvitella tilannetta jossa tapan.
Yritän kirjoittaa niin kauan kuin kykenen. Kuolinhuoneessa
pyrin saamaan yhteyden ihmisiin puhumalla. Minusta kuolijat
muodostavat yhteisen veljes/sisaruskunnan: he voivat auttaa
paitsi toisiaan myös hoitohenkilökuntaa sekä
vierailijoita.
Myös kuoleminen on elämän osa, joka kiinnostaa
minua suuresti. Kuolemanjälkeinen ´elämä´
merkitsee minulle ehdotonta rauhaa".
|
| |
Ote teoksesta Elämän ja kuoleman kehissä
(1996)
KENELLE KIRJAILIJA KIRJOITTAA?
Kirja on kuin verkko. Kun se on viritetty esimerkiksi kirjaston
hyllyyn, sillä voi saada ajan mittaan mahtavan saaliin
lukijoita.
Kirjailija kirjoittaa kaikille jotka pystyy tavoittamaan.
Jotkut sanovat kirjoittavansa itselleen. Tulkitsen heidän
tarkoittavan: itsensä kaltaisille.
Tätä mieltä minäkin olen. Kirjoitan kaltaisilleni.
Heitä on tällä pallolla miljardeja.
Olosuhteiden pakosta verkkoni virittyy kuitenkin vain miljoonille,
lajin sille muunnokselle jolla on nokassaan suomi-niminen
väkänen. Muita lajeja kieliverkkoni ei edes teoriassa
tavoita, esimerkiksi taivaan lintuja tai metsän puita.
Mutta minä innostun, kun yläpaulaa kohotellessa
yhä nykii ja nykii. Yritän ynnätä saalista.
Mutta laski kuinka tahansa, niin minulla on tuhansia lukijoita.
Yksikään kirjailija ei tavoita viimeistä sielua
myöten kokonaista kansaa. Toisaalta jo tällä
pätkällä saattaa olla enemmän lukijoita
kuin kolmen pienimmän suomalais-ugrilaisen kansan pääluku
tekee yhteensä.
Mutta kansalle saati kansoille kirjailija ei kirjoita. Hän
kirjoittaa yksityisille lukijoille, kullekin kerrallaan
Päivitetty 16.6.2004
© Tampereen kaupunginkirjasto - Pirkanmaan maakuntakirjasto
2004
|
