 |
|
|
Päivi Inkeri
Junttila
|
synt. 27.12.1971 Kalajoella
asuu Tampereella
opinnot: filosofian maisteri, suomen kieli 1998
sivulaudatur Suomen kirjallisuus 1999
ammatti: äidinkielen lehtori, kirjailija, copywriter
luottamustehtäviä: Pirkkalaiskirjailijat ry hallitus 1997-
1999
Teatteri 2000 hallituksen varajäsen 1997-1999
Pirkanmaan kirjoituskilpailun raadin jäsen 1998-1999
ja 2000-2001
 |
|
 |
"Kieli on ollut minulle aina luonteva maaperä, jolla
versoa ihmisenä. Kirjoittaminen on valveunta, huimaa
lentoa, vapaata pudotusta, sitä että on kasvokkain
ihmisyyden kanssa", kertoo Päivi Junttila uravalinnastaan.
"Minulle kirjoittaminen on oman olemukseni tunnistamista ja
tunnustamista. Yhtä lailla se on elämän tervehtimistä.
Tapa olla ja elää."
Omasta tuotannostaan Junttila nostaisi esille teoksen Silmän
unet (1995). "Rakastuin sen unimaailmaan ja mystiikkaan. Hioin
teoksen kieltä pitkään."
Itselleen tärkeistä kirjoista ja kirjailijoista
Junttila kertoo: "Mika Waltari ja Toni Morrison tulevat ensimmäisinä
mieleen. Varsinkin jälkimmäisen virtuoosimainen
kieli on näyttänyt miten yhtä kieli ja kielen
ulkoinen todellisuus voivat olla."
Pirkanmaalaisuus ei ole kirjailijalle tärkeää.
"Pikemminkin koen olevani tamperelainen. Tämä on
hyvä kaupunki kirjoittajalle: kylämäinen mutta
riittävän laaja ja vilkas."
"Jos joskus kirjoitan tekstin, joka kiertyy ympärillesi
kuin lumenpyörre, olen iloinen. Katselen sinua rivien
välistä. Sinä kosketat sivujani. Kyse on ihmisistä,
kosketuksista", kertoo Päivi Junttila itsestään
lukijoille.
|
|
|
 |
Päivi Junttilan tuotanto
Romaanit:
Noidan tytär (1993)
Silmän unet (1995)
Näytelmät:
Naimakauppa (1994)
Antologiat:
Sanojen sirkus - kirjailijat kohtaavat Pentinkulmalla; toim.
Helena Sinervo (1996)
Kaipaus niin kuin Catullus (Mot mot 1998)
Teosten saatavuus PIKI-verkkokirjastossa
|
|
|
| |
Ote teoksesta Silmän unet (1995)
Leonardo avasi kätensä, ruskean katseen, ja samassa
huoneen seinät aukenivat ja päästivät
tuulen sisään. Äkkiä seisoin sinisessä
illassa kalliolla jolla kasvoi mäntyjä ja edessäni
aaltoili laaja järvenselkä. Taivas oli täynnä
sitä ainoata oikeata taivaanväriä, jonka tunsin.
Kuu kellui tyhjyydessä ja hetken minua huimasi, kun kuvittelin
maan ja itseni samalla tavoin avaruuteen kellumaan. Istahdin
maahan siltä varalta että kaikki varoittamatta pyörähtäisi
ympäri. Olin irtonainen kivi maankuoressa, valmiina vierimään
sinne minne maa vietti. Olin höyhen joka pelkäsi
tuulta. Minut valtasi ikävä ja levottomuus, kun
ymmärsin miten paljon oli paikkoja joihin en leijuisi,
miten monia rotkoja joihin en vierisi. Mutta vielä enemmän
surin kun ajattelin niitä merkillisiä ja merkittäviä
ihmisiä, joita en koskaan tapaisi.
Pilvi valkoista lunta pöllähti ylös tuulenpyörteessä.
Hetken se purjehti yhtenäisenä hahmona, sitten se
hajosi tuhansiksi hiutaleiksi kaikkiin ilmansuuntiin.
Lähteiden saatavuus PIKI-verkkokirjastossa
Päivitetty 16.6.2004/14.12.2005
© Tampereen kaupunginkirjasto - Pirkanmaan maakuntakirjasto 2004
|
|
|
