Seppo 
Järvinen 

 - Ajatusten ja kokemusten rosoisuutta ei mikään hieno viila hio, maisema on karu, tunnelma kova, ilo on alakulossa, mutta ennen kaikkea tietynlaisessa miehekkäässä luopumisessa; antautuminen osoitetaan todelliseksi, vääjäämättömäksi ja viisaaksi. Ja vielä jää voimia sekä ajatteluun että havainnointiin, terävästi. (AL 5.1.90, Risto Ahti Talvikirjeistä)

synt. 18.5.1936 Tampereella 
asuu Soinissa ja Tampereella 
naimisissa 
opinnot: FM, opettaja 
ammatti: kirjailija, kansakoulunopettaja, yleisaineiden opettaja, opinto-ohjaaja 
sivutoimet: kriitikko, rankapuiden kerääjä, kirjoittajakouluttaja, ateljeekriitikko, Teletopelius - KSV-instituutin ohjaaja 
luottamustehtäviä: Pirkanmaan kirjoituskilpailun palkintoraadin jäsen 1974-85, Tampereen kirjastolautakunta ja kulttuurilautakunta, Runeberg-palkinnon esiraati 

palkinnot: Einari Vuorelan palkinto 1995
1. p. Otavan novellikilpailussa 1983

muuta: Runonäyttely, Helsinki 1993, valokuvanäyttely, Tampere 1994 

Seppo Järvinen on Tampereella sekä Soinin Kukonkylässä asuva kirjailija, jonka tuotanto käsittää runokokoelmia, novellikokoelman, lastenkirjan, kuunnelmia, lukuisia tekstejä eri antologioissa sekä kirjallisuuskritiikkiä eri lehdissä. 

- Kirjoittaminen on ollut paha tapa, narcomania scriptum. En kirjoita kuitenkaan pakonomaisesti, vaan kirjoittaminen, aihe, kuvat, valitsevat minut. Kirjailijaksi ei tulla missään akatemioissa, vaan elämän yliopistossa. Kirjoittaminen minulta vaatii kankkusten (ei krapuloiden) sietokykyä ja vipinää korvien välissä, metakkaa aivoganglioissa. 
Kirjoittanut olen kansakoulun raittiuskilpakirjoituksista lähtien. Kirjoittamaan ei siis "ryhdytä". Kirjailijan työ tuli teosten julkaisemisen kautta. Minulla ei kuitenkaan ole mitään hinkua nähdä kirjojani Akateemisen ikkunassa. Kirjailija tekee yksinäistä työtä, mutta lopullisena kohteena on sekä sanataideteos että lukija. Ei ole kirjaa ilman lukijaa. Kirjailijoita kyllä on. 
Jokainen kirjalapsi on tekijälleen rakas, ainakin jonkin aikaa. Todennäköisesti merkittävin teokseni on runokokoelma "Talvikirjeitä". Olen ladannut siihen kirjallista dynamiittia. Runot eivät saa olla mitään semanttista lepertelyä. Niistä on löydyttävä ydin, sanoma, pointti. Runot eivät kuitenkaan ole propagandaa. Runous on lähellä grafiikkaa, veistostaidetta, siis sanaveistoksia. Runot puhuvat vain oleellisen. Niihin ei tungeta kaikenmaailman puppua, kuten romaaneihin. 

Runot ovat herkkiä kuin ensiöinen neito, julmia kuin barracudat, lempeitä kuin pilvet taivaalla; sanalampaita, joita lukija paimentaa. "Talvikirjeissä" luonnonmaisema sulautuu mielenmaisemaan. Tietty surrealismi ripauttaa suolaa kirjoittaja/lukijan mielen haavoihin. Runous ei voi olla pelkkää terapiaa. Runot ovat itsenäisiä, oman äänisiä. Toivottavasti se kaikkein merkittävin teos on vielä tulossa. Jokaisessa kirjailijassa piilee halu tiettyyn perfektionismiin. 

Luovan työni lähtökohdat ovat nöyryys, humanismi, ihmisen ja luonnon kunnioittaminen. Olen ikuinen etsijä, henkinen luuseri, maaton ja karjaton mies. Onko minulla sitten jotakin sanottavaa lukijalle? Toivottavasti on. Olen alatien-kulkija, kuten Paavo Ruotsalainen, en kuitenkaan ankaran herännäinen, kuten Antti Hyry. Kirjailijan on annettava elämisen/olemisen tilaa myös itselleen, muutoin hukka perii. 
Tunnen tiettyä yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä. En halua kiivetä barrikadeilla julistamaan rahan, rauhan ja miehisyyden elementtejä. Vihaan menestyksen teologeja. Suhteeni uskoon on ikuinen Tuomas Epäilijän osa. En pelkää vanhenemista, kuolemaa. Tämän on tultava myös teksteissäni esiin. Olen koulukuntien ulkopuolella, outsider, tarkkailija. 
Itselleni tärkeitä teoksia: Leo Tolstoin Ylösnousemus. Miguel de Unamunon Pyhän miehen uhri. Wanha wirsikirja. Körttivirret. Simo Korpelan virsirunous. Jack Londonin tuotanto. Lassi Nummin Vuoripaimen. Hengenheimolaisia löytyy vain kolme: Pekka Aunus Kejonen, Reino Rinne ja Torsti Lehtinen sekä lisäksi T. S. Eliot ja japanilaiset tanka-runot.

Tunnen ja en tunne pirkanmaalaisuutta itselleni tärkeäksi. Olen "kahden maan kansalainen", Suomen ja Intian Gujaratin kukkuloiden ikuinen kaipaaja. Olen vaimon mukana ajautunut Soinin suopitäjään, Etelä-Pohjanmaalle. Oikeastaan alue on paremminkin keskisuomalaista vedenjakaja-aluetta. Kielellisesti rikasta savolaiskiilan perua, siis onneksi täällä ei uhota mietaaksi. Olen ja pysyn perustamperelaisena, kaipaan silmittömästi Tammelantorin tirisevää mustaamakkaraa, äijien uhoomista ja koskenvarren mystisiä kuvia herättävää maisemaa. Eli kirjat ja paragraafit pysyvät Tampereella. Hiljaisuudesta täällä luonnon keskellä maksan yksinäisyydellä, kuuntelen tupahiiren rapinaa uunin loukossa, kuinka se kirjoittaa unen runoa. Itsepä olen osani valinnut.
Olen netissä surffailija itsekin Leena Krohnin tapaan, mutta en mikään tietokonefriikki. Runoni, tekstini syntyvät vaikka minkälaisella värkillä; hiilenpalalla tuoheen tahi pentiumilla kovalevylle. Suurimman osan kirjoittamastani unohdan välittömästi - mielenrauhan vuoksi. Kuvittelen kirjoittavani vielä muutaman kirjan runoja, novelleja, kuunnelmia, kenties viimeisenä testamenttina esseekokoelman. Kustantajalla ei ole suurta merkitystä, koska en kirjoita ns. kaupallista tekstiä. 
Täällä maaseudulla, autioituvassa korpipitäjässä kirjailija on tahaton kylähullu. Tuorein tekstini on juhlaruno 120-vuotiaalle Soinin kunnankirjastolle: "Tiedätkö Onnenmaan?" Ave librorum, runoliparit, kuinka teitä rakastankaan, runolapsoset... 

Seppo Järvisen tuotanto

Hae PIKI-verkkokirjastosta
Hae PIRKITTA-aluetietokannasta

Runokokoelmat:

Talvikirjeitä (1989) 
Onnen varas (1994) 
Lintu korvassa (2004)
Veden paino (2008)

Novellikokoelmat: 

Hellepäivä (1983) 

Osuus antologioissa: 

Ystävällisin terveisin, runoja (1982) 
Siintävät kaukaiset metsät, runoja (1993) 
Maaginen kirja, yhteispohjoismainen myyttiantologia (1992) 
Paperin avaruuteen (1992) 
Ikävä, esseitä (1994) 
Iso kirja elämästä, esseitä (1994) 
Kuvasta kokemukseksi (1998) 
Enkelipeili (1999) 
Oriveden uudet opit / toim. Reijo Virtanen (2003)

Kuunnelmat: 

Kolme (1986) 
Kaikki jänikset ovat samanlaisia (1989) 
Läpikuultava todistaja (1993) 
Tästä eteenpäin, lukudraama (1969) 

Muuta tuotantoa: 

Taikalipas, lastenkirja Intiasta (1988) 
Lukemisen ilo ja syvyys (1990) 
Löydä Intia!, selkokirja (1995) 
Pikajuna Mumbaihin : matka Intiaan (2006)

Kirjallisuuskritiikkiä Kansan Lehdessä, Keskisuomalaisessa, Opettaja-lehdessä, Lapsen Maailmassa, Ote-lehdessä, Iisalmen Sanomissa. 

Runoja ja esseitä Parnassossa, Tuli& Savu-julkaisussa, Hengellisessä Kuukausilehdessä, Taite-lehdessä.

Teosten saatavuus PIKI-verkkokirjastossa

Ote tuotannosta: Talvikirjeitä (1989)

TALVIKIRJE 2

Talvi on mustavalkoinen elokuva, kauniisti rakennettu. 
Ennen kuin lumi lopullisesti valloittaa pellot ja metsät, 
luonnon grafiikan sävyt tulevat selvimmin esiin. Tekee 
mieli piirtää ruohonkorsia, oksia, kokonaisia maisemia. 
Talvi on avoin kuin japanilainen tanka-runo. Mielen 
täyttää seesteinen varmuus. Nämä päivät ovat pian ohitse, 
mutta aina kannattaa aamusin sytyttää tuvan lieteen 
tuli. Lämpö leviää hitaasti huoneisiin. Hiiret aloittavat 
rapistelun ruokakomeron tienoilla. Kissa valpastuu. 
Päivän työ on avonaisena pöydällä, kirja täynnä ihmisten 
puhetta, tuskaa. Hämärä ei jaksa päiväksi asti. Huomenna 
kirjoitan hänelle kaupunkiin, päätän. Asiat lepäävät, 
velka unelle kasvaa. Talvikuori ylleni kuin 
käärmeen nahka. 

Lintu korvassa (2004)

"Kynnen mustuaisen verran onnea -
elämä"

LÄHTEITÄ JA LINKKEJÄ: 

Paperin avaruuteen : Pirkanmaan kirjoituskilpailussa menestyneitä kirjailijoita ja heidän tekstejään / toim. Maija Kanerva et al. (Tampereen kaupunginkirjasto 1992)

Lakialla tuuloo - Seinäjoen kaupunginkirjasto
Annikinkadun runofestivaali

Lisätietoja PIKI-verkkokirjastossa
Lisätietoja PIRKITTA-aluetietokannassa

Lähteiden saatavuus PIKI-verkkokirjastossa

© Tampereen kaupunginkirjasto - Pirkanmaan maakuntakirjasto 2004