EKALUOKKALAISIA

UUDEMPIA KIRJOJA VÄHÄN VANHEMPIA KIRJOJA HUUMORIA VANHAN AJAN KOULUNKÄYNTIÄ KUVAKIRJOJA

UUDEMPIA KIRJOJA

AALTONEN, Elma
Minna Suuronen. KN 1992
Ekaluokkalaiset ovat erilaisia: Minna on kovin pieni ja Piia Pikkarainen taas suurikokoinen. Uskonnollinen kirja.

DAHL, Roald
Matilda. WS 1990
Matilda on ihmelapsi ja nero. Koulussa hän pelastaa ihanan opettajansa hirviömäisen rehtorin kynsistä.

JACOBSSON, Anders
Lasse ekaluokkalainen. O 1993
Lasse-sarjan ensimmäisessä osassa koulun aloittava Lasse pelkää ilkeitä kolmasluokkalaisia.
(Kirjaan on useita jatko-osia.)

KALLIONIEMI, Tuula
Konsta, eka A. O 2004
Koulu on kivaa, Konsta. O 2005
(Edelliset osat: Kotikujan Konsta. O 1999
Konstan kotiaapinen. O 2001)

KIRKEGAARD, Ole Lund
Kumi-Tarzan. O 1976
Lukeminen, voimistelu ja isot pojat tuottavat Iikalle ongelmia, mutta sitten hän tapaa noidan joka lupaa toteuttaa hänen toiveensa.

LEHTO, Marjatta
Milla ja pikkuvaari. Sley 1990
Ekaluokkalainen Milla on koulun jälkeen vaarin luona. Vaari kertoo juttuja siitä millaista oli ennen vanhaan. Uskonnollinen kirja.

LEVOLA, Kari
Enkelikuponki. T 1996
Pussauskoppi. T 1997
Kirjava kukko -sarjan kirjoissa Roosa-Liina ystävineen järjestää opettajalle monta yllätystä. Jatko-osissa Roosa-Liina on jo tokaluokkalainen.

LEVOLA, Kari
Maailmantappi ja Tikkari-Tiina. T 2001
Maailmantapin koulukyydit. T 2002
Maailmantappi eli Valo on pieni poika joka viettää ensin viimeistä vapaata kesäänsä ennen koulun alkua. Toisessa osassa hän aloittaa jo ensimmäisen luokan.

LUUKKONEN, Marja
Suuri vesiretki. T 1995
Saturomaanissa Kerttuli viettää viimeistä kesää ennen koulun aloittamista. Hän muuttaa asumaan metsän väen luo.

MARTTINEN, Tittamari
Elsan ja Eetun erikoistapaukset. T 2000
Elsan ja Eetun tähdenlennot. T 2001
Vauhdikkaille ekaluokkalaisille kaksosille jokainen päivä on seikkailu, sekä kotona että koulussa.

MÄKINEN, Taru
Rosvojahti. T 1996
Tatu ja Tuukka tutustuvat iltapäiväkerhossa Vilmaan. He alkavat harrastaa yhdessä salapoliisihommia.

NILSSON-BRÄNNSTRÖM, Moni
Tsatsiki ja mutsi. T 1998
Tsatsikin erikoisesta äidistä on paljon hyötyä kun iso poika kiusaa ekaluokkalaisia.

NISKANEN, Vuokko
Lauri oppi lukemaan! Sanoma 1993
Lauri on innostunut oppimaan lukemaan, ja hän käy jo etukäteen tutustumassa kouluun.

NOPOLA, Sinikka
Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa. T 1997
Vilttitossu ei ole samanlainen tunnollinen pikku koululainen kuin Heinähattu, vaan aloittaa heti pinnaamisen!

NÖSTLINGER, Christine
Eppu ja ekaluokka. KP 1989
Eppu leikkauttaa hiuksensa ettei häntä luultaisi koulussa tytöksi, mutta hän joutuu kuitenkin pienen kokonsa tähden kiusatuksi.
(Kirjaan on jatko-osia)

NÖSTLINGER, Christine
Mini menee kouluun. Sley 2000
Mini on paras. Sley 2000
Mini on pitkä ja laiha ekaluokkalainen. Koulussa häntä odottaa monta iloista yllätystä.
(Kirjaan on jatko-osia)

PARVELA, Timo
Ella ja kiristäjä. T 1995
Ella teatterissa. T 1996
Ella luokkaretkellä. T 1997
Ella ja muut ekaluokkalaiset hauskuuttavat ja hermostuttavat opettajaparkaansa.
(Kirjoihin on jatko-osia)

PARVELA, Timo
Pikkuveljet ja taika-avain. T 1993
Jaakko ja muut pikkuveljet löytävät taika-avaimen jolla he saavat kuriin isoveljet, mutta myös hämmennystä aikaan koulussa.

PELTONIEMI, Sari
Kukka Kaalinen koulutiellä. T 2002
Mielikuvituksellinen tarina tytöstä jolla on erikoisia ystäviä, ja kuinka hän selviytyy koulun alkamisesta.

STEINWART, Anne
Maria ekaluokkalainen. GJ 1990
Marian sydänystävä. GJ 1991
Marialla koulun aloittaminen tuo tullessaan paljon hauskaa - ja uuden ystävän.

SUNDVALL, Viveca
Mimmi ja vihainen vahtimestari. WS 1989
Mimmi kertoo "päiväkirjassaan" ekaluokan hauskimmat tapaukset syksystä kevätjuhlaan asti.
(Kirjaan on jatko-osia)

SUNDVALL, Viveca
Eddie ja Maxon Jaxon. WS 1996
Eddie ekaluokkalainen pitää päänsä kylmänä eikä ole kiusaajiensa pettymykseksi moksiskaan vesipesusta.

TEERIALHO, Taina
Rohkeuspisteet. WS 2004
Piritaa jännittää koulun alkaminen ja hän kerää ystävältään Jussilta rohkeuspisteitä.
(Edellinen osa Nenä rusetilla. WS 2003)

TYNNI, Aale
Heikin salaisuudet.WS 5.p. 1997
Heikki viettää viimeistä kesälomaansa ennen koulun aloittamista Jokke-peikon ja eläinten kanssa.

VÄHÄN VANHEMPIA KIRJOJA

ASUNTA, Marja
Pupu Pumppanen menee kouluun. Sley 1989
Leikkipupu Pumppanen jää kotiin ihmettelemään kun Teemu aloittaa koulun.

CLEARY, Beverly
Rohkea Ramona. WS 1982
Tässä Ramona-sarjan kirjassa reipas ja rohkea Ramona aloittaa koulun.

ERKKILÄ, Leena
Esa ekaluokkalainen. WS 1974
Kirja kertoo yhden tavallisen päivän touhuista eräässä ekaluokassa.

ERKKILÄ, Leena
Salakielileikki. WS 1976
Maalta Helsinkiin muuttanut ekaluokkalainen Raili voittaa koulupelon uuden ystävän avulla.

FRIIS-BAASTAAD, Babbis
Nuori neiti urhea. WS 1973
Ekaluokkalaisen Kerstin kasvot vammautuvat auto-onnettomuudessa eikä koulun aloittaminen ole helppoa.

GRIPE, Maria
Elvis, Elvis! T 1977
Elvis ihmettelee miksi koulua pitää käydä, kun siellä ei ole mitään tekemistä. Syksyn aikana hän tulee toisiin ajatuksiin.
Sarjaan kuuluu muitakin kirjoja.

HAAKANA, Anna-Liisa
Sari-Anna. WS 1984
Koulun alkaminen on Sariannasta jännittävää. Hän kulkee linja-autolla pitkiä matkoja, koska hän asuu Lapissa.

HUHTANEN, Pirkko
Haamu ja Hassun Pekka. Sanoma 1980
Ensimmäisenä koulupäivänä Hassun Pekalle selvisi että hänen sukunimensä on ihan liian hassu.

KELLOMÄKI, Ulla-Mari
Apua, hirviö! WS 1982
Ruurik ei uskalla mennä kouluun, koska hän pelkää hirviöiden tulevan kotiin sillä välin.

KELLOMÄKI, Ulla-Mari
Kissakesä. WS 1983
Milla-Kaisa viettää hauskaa kesälomaa mummolassa, mutta toisinaan häntä jännittää syksyllä alkava koulu.

LINDQVIST, Marita
Maleena menee kouluun. WS 1977
Maleena-sarjan kirjassa Maleenaa huolestuttaa koulun aloittaminen: onko hän liian iso leikkimään nallella? Onneksi koulussa on hauskaa ja hän saa uusia ystäviä.

OLDFIELD, Pamela
Malla Makkonen menee kouluun. O 1980
Malla on pieni tomera koululainen. Hänen maassaan jo 5-vuotiaat menevät kouluun.

PETERSON, Hans
Anna, 7 vuotta. W+G 1986
Helppolukuinen kirja ekaluokkalaisen Annan ja hänen perheensä elämästä.

SÖDERBÄCK, Marianne
Veka ja Vikkelä. W+G 1971
Veka käy pientä koulua, jossa kaikki oppilaat mahtuvat samaan luokkaan. Hänen lemmikkihiirensä Vikkelä pääsee myös joskus mukaan.

VARONEN, Jouko
Mika, Ulla ja eka b. KP 1985
Mikan mielestä suuressa koulussa on jännittävää ja vähän pelottavaakin. Hän unohtaa oman pelkonsa kun hän ryhtyy suojelemaan Ullaa, jota yläluokkalaiset kiusaavat.

VARONEN, Jouko
Mika ja huppumies. KP 1986
Mika on iltapäivisin yksin kotona ja pelkää huppumiestä

VARONEN, Jouko
Mika, Ulla ja opettajan salaisuus. KP 1987
Mikan perheeseen syntyy vauva. Mika ja Ulla selvittävät opettajan salaisuuden.

VARONEN, Jouko
Mika ja merikarhu. KP 1988
Mika ja Ulla tutustuvat vanhaan merikarhuun, joka kertoo jännittäviä tarinoita.

HUUMORIA

ALLEN, Jonathan
Susi-akatemia. Mä 1997
Kuvakirja, jossa kiltti sudenpentu lähetetään oppimaan pahoja tapoja.

LEIVO, Osmo
Koira joka meni kouluun. Sanoma 1990
Kouluviraston erehdyksen vuoksi Niki joutuu menemään kouluun. Se sujuukin hyvin eikä kukaan huomaa että hän on koira.

USPENSKI, Eduard
Fedja-setä menee kouluun. O 1999
Fedja-setä jättää kissan ja koiran kotiin ja lähtee Posteljooni Petskinin kanssa tutustumaan kouluun ja Internettiin.

WHYBROW, Ian
Pikku suden ilkeilykirja. T 1996
Pikku suden urotekokirja. T 1998
Kiltti pikku susi lähetetään Setä Isopahan kieroilukouluun oppimaan ilkeilylakeja.

VANHAN AJAN KOULUNKÄYNTIÄ

KOISO-KANTTILA, Hilkka
Kettumäen koulutiellä. WS 1987
Vanhanajan koulunkäyntiä hämäläisessä kyläkoulussa. Pikku-Hilkka aloittaa ensimmäisen luokan 1930-luvulla.

LEHTONEN, Anna-Liisa
Riku ja nappineiti. W+G 1985
Pienen koulupojan elämää 1920-30-luvulla.

LINDGREN, Astrid
Meidän Marikki. WS 1986
(Marikki. WS 1962)
Vanhanajan koulunkäyntiä. Marikki lähtee innokkaana kouluun, mutta kekseliäänä tyttönä hän joutuu moniiin kommelluksiin.

NISKANEN, Vuokko
Olavi oppii lukemaan. G 1979
Älä pelkää, Inkeri. G 1983
sisältyvät myös kirjoihin:
Hiekkalan lapset. Ajatus 1999
Hiekkalan lapset uuteen kotiin. Ajatus 1999
Hiekkalan perheen lapset aloittavat koulun Karjalassa. Kirjasarja sijoittuu toisen maailmansodan aikaan ja aikaan ennen sotaa.

PAAKKINEN, Eila
Kukkamummo talvimaassa. WS 1982
Ekaluokkalainen Maija asuu asuntolassa, koska hänen kotinsa on niin kaukana koulusta. Salaperäinen Kukkamummo ilmestyy lohduttamaan kotiin ikävöivää Maijaa.

TERVEISIÄ koulusta. WS 1978
Valokuvakirja ja tarinaa koulun aloittamisesta 1970-luvulla.

WENG-NILSSON, Elsa
Nilla ja Salla. W+G 1980
Saamelaislapset aloittavat koulunkäyntiä Ruotsin Lapissa. Koulumatka on niin pitkä että kotona pääsee käymään vain joka toisena viikonloppuna.

WIKLAND, Ilon
Sammeli, Eeva ja minä. Mä 1998
Ilon WIkland kertoo omasta ensimmäisestä koulupäivästään ystävänsä Eevan ja koiransa Sammelin kanssa. Kuvakirja.

KUVAKIRJOJA

ANHOLT, Laurence
Juuso ja uusi koulu. Mä 1997
Juusoa jännittää uusi koulu. Suomalaisten mielestä se näyttää varmaan päiväkodilta.

BAUMGARTEN, Fritz
Pikku-Nallen koulupäivä. G 1986
Vanhan ajan kuvakirjassa nallesta kerrotaan runojen muodossa.

BERGSTRÖM, Gunilla
Mikko Mallikas menee kouluun. W+G 1983
Nyt Mikko on jo 7-vuotias ja aloittaa ensimmäisen luokan.

CARRUTH, Jane
Ensimmäinen koulupäivä. Satukustannus 1984
Eri maissa koulun aloittaminen on toisenlaista kuin Suomessa. Oravaperhe valmistautuu koulun alkuun käymällä ostoksilla.

DAVIS, Lee
K.A. Karhun koulupäivä. Kirjalito 1999
Isokokoisessa kuvakirjassa on hauskasti yhdistetty valokuvakuvitusta ja tekstiä.

HARJANNE, Maikki
Mintun esikoulukirja. O 1997
Minttua jännittää ennen kuin hänelle selviää mitä kaikkea hauskaa esikoulussa voi puuhata.

HEST, Amy
Ankanpoika menee kouluun. Mä 1999
Ankanpoikaa jännittää ensimmäinen koulupäivä.

KAJANTO, Antero
Nallen koulunkäynti. WS 5. p. 1979
Vanhan ajan kuvakirja kertoo nallesta runomitassa.

LASKY, Kathryn
Villen vino pallo. WS 1998
Kuvakirja ekaluokkalaisen Ville-jäniksen koulupäivästä, jolloin kouluun piti tuoda esiteltäväksi jokin jännittävä esine.

LINDGREN, Astrid
Minäkin tahdon kouluun. WS 4. p. 1992
Petteri ottaa pikkusiskonsa mukaan katsomaan millaista koulussa on.

MIETTINEN, Aulikki
Kettusten koulukirja. O 1991
Lettumäen koulun ekaluokkalaisia jännittää ihan samalla tavoin kuin ihmisiä, mutta koulussa onkin tosi hauskaa.

RAJANIEMI, Tuula-Maija
Erja etsii ärrää. Mä 1994
Erja pelkää koulun aloittamista, koska hän ei vielä osaa sanoa r-kirjainta.

ROSS, Tony ja Zoë
Ansu. LK 1997
Humoristinen kuvakirja kouluun menosta ja uudesta ystävästä, Ansusta.

SMITH, Wendy
Sinähän olet virtahepo! Mä 1989
Virtahepotyttö saa hyviä neuvoja sisaruksiltaan. Ne ovat tarpeen koulussa, jossa oppilaat ja opettajat ovat villieläimiä.

TAURIALA, Anna
Leena menee kouluun. G 1973
Kuvakirja, jossa on paljon tietoa koulunkäynnistä eri maissa.

WIKLAND, Ilon
Sammeli, Eeva ja minä. Mä 1998
Pienen tytön ensimmäinen koulupäivä on hauska, ja vielä hauskempaa hänellä on iltapäivällä uuden ystävänsä kanssa.

VÄLIMÄKI, Varpu
Kolojen kylän koulu. LK 1992
Hiiripojat eivät millään haluaisi mennä kouluun.


Lisää kouluaiheisia satuja ja kuvakirjoja löydät Satumetsosta Satumetsoon

Katso myös Helppolukuisia kirjoja ja Tavuviivakirjoja
Muita lasten ja nuorten valikoimaluetteloita luetteloita

Etusivulle
Tuija Mäki
lapset.metso[at}tampere.fi
Päivitetty elokuussa 2005