KIRJATIN MERKILLINEN MATKA
Tarinan alun on kirjoittanut kirjailija Sari Peltoniemi:
Kirjatti-kissaa paleli. Se raotti vähän silmiään ja yritti vetää peittoa ylemmäs.
Peittoa ei löytynyt. Miksi makuuhuoneessa oli näin viileää?
Kirjatin oli pakko herätä kokonaan. Se nousi istumaan. Silloin se huomasi jotakin outoa.
Se ei ollutkaan omassa sängyssään. Se ei ollut kotona ollenkaan, vaan ulkona!
- Olenkohan kävellyt unissani, Kirjatti mutisi.
Paikka oli aivan vieras. Siellä oli vänkyräisiä puita ja pensaita sekä suuria kiviä.
Kirjatti raapi päätään ja mietti ääneen:
- Minun on täytynyt kävellä hyvin pitkä matka. Ehkä olenkin ajanut unissani polkupyörällä.
Silloin se kuuli tirskahduksen, mutta ketään ei näkynyt missään.
Sitten alkoi kuulua niin hirmuista töminää, että maa tärähteli sen voimasta.
Kirjattia alkoi pelottaa.
Kuka tai mikä oikein oli tulossa? Ja miten ihmeessä Kirjatti löytäisi takaisin kotiin?
- Sinä joka tirskuit, Kirjatti maukui. - Auta minua!
Syyskuun tarinan on kirjoittanut Emilia Mäkelä Juupajoelta:
Kirjatti odotti hetken, mutta vastausta ei kuulunut.
- Ole kiltti ja auta minua! Kirjatti maukui peloissaan.
Vastausta ei kuulunut taaskaan, mutta alkoi kuulua KAAMEAA SUHINAA!
Kirjatti hypähti ylemmälle oksalle säikähdyksestä. Ääni tuli vain lähemmäs ja lähemmäs, ja Kirjatti taas tuli aina yhä pelokkaammaksi.
- Ethän tee minulle pahaa! Säästä minut, Kirjatti maukui jälleen pelokkaammin.
Sitten suhina pysähtyi. Alkoi kuulua piipitystä, josta Kirjatti ei saanut selvää. Yht'äkkiä oksan takaa ilmestyi olento. Se oli pieni, ruskea ja sillä oli tuuhea häntä. Sen nappisilmät tuijottivat suoraan Kirjattia?
- Kuka s-sinä o-o-olet? Kirjatti sai hämmästyksissään sanotuksi.
- Pi-pi-pi-pi piiip pi-pi-pi, olento piipitti.
Kirjatti hämmästeli tuollaista piipitystä. Eihän siitä kukaan saa selvää!
- O-pi-RA-piip piip-VA, yritti olento uudestaan.
"Orava" Kirjatti mietti itsekseen.
Tuli hetken hiljaisuus. Kunnes Kirjatti kysyi:
- Oletko sinä orava?
- Kyllä minä olen, orava piipitti.
- Satutko tietämään missä minä olen? Kirjatti kysyi.
- Kyllä! Sinä olet minun kotikuusessani, piipitti orava vimmatusti.
- A-anteeksi, katsos kun en tiedä miten tänne jouduin.
Sitten tuli aivan pilkkopimeää. Orava oli kadonnut.
Lokakuun tarinan on kirjoittanut Catariina Tampereelta:
Kirjastokissa oli kummissaan. Mikä tämä paikka oiken on. Kirjatti kiipesi alas puusta ja tutki ympäristöään.
Näkyi vaan puita puita ja järvi.Kirjatti oli pyörällä päästään. Sitten joki alkoi kohista ja puhista.
Pinnalle ilmestyi sammakko, joka sanoi möreällä äänellä:
-Sinulla on varmaan kysyttävään.
-Niin on. Missä olen ja kuka olet. Sanoi kirjatti.
-Olen kuka vaan jos uskot niin. Vastasi sammakko.
Kirjatti kysyi: -oletko prinssi.
Samassa sammakko muuttui prinssiksi. Kirjatti ällistyi.
-Sanoinhan olen kuka vain jos siihen uskot. Sammakko hymyili.
Paikalle saapui prinsessa.Prinssi lähti hänen mukaaan.Kirjattia alkoi enemmän hämmästyttään.
Joulukuun tarinan on kirjoittanut Basia Espoosta:
Kirjatti kuitenkin jatkoi matkaansa. Ja yhtäkkiä hänen silmiensä eteen tuli iso linna.
Kirjatti epäröi pikkuisen, mutta ei ollut varma mennäkö sisään vai eikö. Loppujen lopuksi hän meni linnaan sisälle.
Siellä hän näki oven luona paperin, jossa luki: Jos haluat päästä kotiin sinun täytyy löytää täältä pieni silmäsi kokoinen keiju. Kirjatti mietti, miten hän näin suuresta linnasta löytäisi keijun.
Tammikuun tarinan on kirjoittanut Karolina:
Kirjatti mietti, minne hän itse menisi, jos hän olisi keiju ja pitäisi mennä piiloon.
Menisin kai jonnekin sängyn alle nurkkaan.
Kirjatti päätti tutkia koko linnan, sillä hänellä oli jo kova ikävä kotiin.
Aloitan etsinnän ylimmäisestä kerroksesta, Kirjatti päätti. Kirjatti kiipesi portaita ylös ylimmäiseen kerrokseen ja alkoi kurkistella sänkyjen alle.
kirjatti oli etsinyt jokaisesta huoneesta ja jokaisen sängyn alta ja kaapeista mutta ei ollut löytänyt mitään. Kirjatti oli epätoivoinen.
En löydä keijua mistään, Kirjatti nyyhkytti. Samalla hän kuuli kuuli jotain hiljaista itkua. Kirjatti kuunteli tarkasti.
Ääni tulee tuolta sängyn alta. Kirjatti kurkisti sängyn alle ja näki siellä pienen keijun. Samalla keiju muuttui haltijaksi.
Haltia sanoi Kirjatille: "Minkä toiveen haluat toteutuvan?" Kirjatti vastasi epäröimättä: "Haluan päästä kotiin."
Valitan haltia sanoi silloin en voi viedä sinua kotiin koska en tiedä misä sinä asut.
Minä asun kirjastossa, Kirjatti sanoi. Samalla haltia astui aivan Kirjatin viereen ja sanoi nyt minä voi viedä sinut siihen kaupunkiin, jossa sinun kotisi on.
Haltia kosketti Kirjattia taikakepillään ja Kirjatti vaipui uneen.
Helmikuun tarinan on kirjoittanut Emilia Juupajoelta:
Kirjatti heräsi linnun lauluun. Hän nousi istumaan ja maukaisi: -Minä olen kotona! Kirjatti pomppasi sängyltä ylös ja juoksi heti kirjastoon. Hän otti sieltä kirjan nimeltä Omituisten unien maa ja meni keittiiöön.
Kirjatti jätti kirjan pöydälle ja litki maitoa kunnes kuppi oli tyhjä. Se söi silakkaleivän ja luki sitten samalla sitä kirjaa. Syötyään leivän Kirjatti oli sivulla 10. Hän luki vielä 30 sivua kunnes pääsi uudelle luvulle. Kirjassa luki: "Luku 2 Omituiset unitarinat" siinä lukijat kertoivat omista kummallisista unistaan.
Kun päivä oli kulunut ja ilta saapunut Kirjatti oli jo lukenut melkein koko kirjan. Jäljellä oli enään 30 sivua. Hän oli litkinyt iltakerman ja mennyt sänkyyn. Yöpöydällä oli vielä se kirja ja Kirjatti päätti lukea sen loppuun. Kun Kirjatti oli saanut kirjan päätökseen ihan lopussa luki: Jos sinulla on omia omituisia unitarinoita lähetä ne osoitteeseen: Unimaailmamagazinenkatu 3. Kirjatti päätti että kirjoittaisi seuraavana päivänä omasta omituisesta unestaan, jos se nyt uni olikaan. Niin Kirjatti ainakin luuli sen olevan.
Seuraavana päivänä Kirjatti heräsi virkeäni sillä se oli mennyt nukkumaan puoli yhdeksältä. Hän litki maitonsa ja söi silakkaleipänsä. Sitten Kirjatti meni kirjoituspöydällensä ja otti kynän käteen. Se kirjoitti kaiken minkä unestaan muisti ja sai täydet kaksi lappua kirjoitusta lähetettäväksi. Kirjatti lähti ulos ja vei samalla postiin kirjoituksensa. Hän oli lukenut että jos uni on aivan omituisen outo niin pääsee itse käymään itse kirjailijan, eli Unto Unisen luona joka yrittäisi sitten luonnostella unen juuri hänen kirjaansa sopivaksi.
Kirjattia jännitti kauheasti sillä hän toivoi saavansa vastauskirjeen. Hän odotti päivän, toisen, sitten vielä viikon ja heti perään kaksi viikkoa! Sitten eräänä päivänä Kirjatin postilaatikkoon oli tullut kirje osoitteesta Unimaailmamagazinenkatu 3. Kirjatti repi hampaillaan kirjeen auki ja pitis siitä jännittyneenä tassuillaan kiinni. Siinä luki näin: Hei, hyvä Kirjatti!Olit lähettänyt unikertomuksen kirjaani varten ja unesi oli mullistuttavan omituinen! Joten kutsuisin sinut tapaamiseen Unimagazinekatu kolmelle ja kyselen sinulta siellä hiukan yksityiskohtia yms. unestasi. Tule kahden viikon päästä niin tavataan! Terveisin: Unto Uninen.
Kirjatti on bussissa. On kulunut kaksiviikkoa ja Kirjatti on menossa tapaamaan Unto Unista. Kirjatti on jännittynyt ja samalla hyvin innoissaan. Pian bussista kuulutetaan: Seuraava pysäkkimme on Unimaailmamagazinenkatu. Pian bussi pysähtyy ja Kirjatti astuu ulos bussista. Tästä ei ole pitkä matka Unimagazinenkatu 3:lle...
Maaliskuun tarinan on kirjoittanut Eveliina Tampereelta:
Kirjattia alkoi jännittää. Mielessä pyöri kysymyksiä: Olenko varmasti oikeassa paikassa? Mitä Unto kyselee?
Kun Kirjatti oli päässyt perille Unimagazinenkadulle, se koputti varovasti ovea ja kuuli möreän äänen, joka sanoi: "Tule sisään".
Kirjatti astui varovasti sisään taloon ja tähyili katseellaan Untoa.
Huhtikuun tarinan on kirjoittanut Katariina Tampereelta:
Kirjatti astui epäröiden ovesta. -Tule jo, möreä ääni mutisi. Kirjatti laittoi valot päälle katkaisijasta. Untohan oli... kilpikonna! -He-hei, Kirjatti sanoi varovasti ja astui Untoa lähemmäs. -Se tarinasi oli paras mitä olen koskaan lukenut! Unto kehui ja taputti käsiään pienesti. Hän hymyili innokkaasti. -Ai... kiitos, Kirjatti sanoi punastuen. -Aion julkaista sen kirjana! Käyhän se sinulle? Kiltti käyhän se sinulle? Unto aneli Kirjatilta. -Käy! Kirjatti innostui. Untolla oli Kirjatin kirjoitus käsissään mitä se parhaillaan silmäili. Kirjatti tuli lukemaan kirjoitustaan uudestaan. Se oli jännittävä mutta hauska. Siinä oli kaikkea kivaa mistä Unto todella piti. -Tämä on niin upea, Unto kehui. Kirjatti nyökkäsi kiittävästi. -Milloin se sitten julkaistaan? Kirjatti kysyi innokkaasti. -No kuule jo huomenna, Unto kertoi hymyillen. -Jo silloin? Saankohan faneja? Kirjatti kyseli innostuneena sekä jännittyneenä. -En tiedä mutta uskon että kaikki pitävät siitä, Unto sanoi. -Toivottavasti, Kirjatti huokaisi. Hetken vielä Kirjatti jutteli Unton kanssa mutta hän lähti kotiinkin, että voisi nukkua. Itse asiassa, Kirjatti ei oikein nukkunut sillä Kirjattia jännitti niin paljon. Mitä huominen toisi tullessaan?
Tarinan lopun on kirjoittanut kirjailija Kirsti Kuronen:
Seuraavana päivänä Kirjatti tavasi kirjaston oveen teipattua julistetta: UNTO UNISEN MESTARITEOS KIRJATTI, KISSANA NUKKUNUT JULKAISTAAN TÄNÄÄN KLO 13.27. TERVETULOA!
— Sehän on juuri nyt! Kirjatti katsoi rannekelloaan, jossa Saapasjalkakissa viittoi aikaa.
Kirjatti ehti tuskin astua ovesta sisään, kun Unto jo pyyhälsi paikalle vikkelästi kuin vain kilpikonna osaa.
Pikaisen onnitteluhalauksen jälkeen Unto alkoi kiskoa Kirjattia kohti juhlasalia: — Tuhannet fanit odottavat! Haastattelu alkaa tuossa tuokiossa.
Sali oli täynnä kirjallisuusihmisiä ja -eläimiä.
Salamavalot räiskähtelivät ja aplodit raikuivat, kun Kirjatti ja Unto astuivat lavalle.
— Mikä on huikeiden uniesi salaisuus? toimittaja Maarit Tassula halusi tietää.
Kirjatti suki viiksiään huomiosta hämillään mutta lopulta pystyi antamaan asiallisen vastauksen: — Vadelma-omena-iisoppi-mansikka-ananasmehu.
— Mehu? Tassula kummasteli.
— Litkin joka ilta ennen nukahtamista kupillisen V.O.I.M.A.-mehua.
Yleisö alkoi supista ihastuneena. Kenelle tahansa kelpaisi taikamehu, jota juomalla voisi nähdä ihmeellisiä unia.
— Resepti on valitettavasti salainen, Kirjatti sanoi.
— Se on Miukumauku-isoisoäitini perintöä. Nykyään vain kirjaston tädit ja sedät tietävät mehun ohjeen.
He antavat minulle mehua joka ilta. Olen yrittänyt selvittää…
Kirjatti vaikenee kesken lauseen ja jää tuijottamaan salin takariviä.
Ei voi olla totta! Salin perällä istuvat tuuheahäntäinen orava, prinssiksi muuttunut sammakko ja pikkuruinen keiju.
— Merkillistä, Kirjatti supattaa Unton korvaan.
— Oliko uneni sittenkin totta? Orava, prinssi ja keiju vilkuttavat Kirjatille, joka nostaa tassuaan vastaukseksi.
Olenpa eriskummallisen fantastinen katti, se ajattelee ja alkaa kehrätä.
Kiitos kaikille tarinoitsijoille.
