Navigaatio - imagemap

Kirjatti ja ammatit

Kirjatti kultakaivoksessa

Orivedellä seikkaillessani pääsin käymään Kutemajärven alueella sijaitsevassa kultakaivoksessa. Se vasta olikin jännittävä paikka!

Kultakaivoksessa on ollut pienimuotoista kaivostoimintaa jo 1950-luvulla, mutta suurempi innostus heräsi, kun kultamalmiesiintymä löydettiin vuonna 1984.


Kuvan otti KirjattiKuvan otti Kirjatti
Onneksi sain oman kypärän - täällä kasan päällä tuulee nimittäin melkoisesti!

Kuvan otti KirjattiKuvan otti Kirjatti
Kaivoksessa kanssani vieraili Päivi Viitala ja sitä esitteli meille Unto Lappalainen. Kaivoksessa ollaan puolisen kilometriä maan alla ja varustuksen pitää olla sen mukainen.


Kaivokseen ajetaan työkoneilla ja autoilla spiraalinmuotoista tunnelia pitkin. Kaivoksen niin sanottu vanha puoli ulottuu yli 700 metriä maan alle. Me poikkesimme tästä vanhasta ”piipusta” uuteen kaivokseen noin 300 metrin kohdalla.

Kuvan otti KirjattiKuvan otti Kirjatti
Tästä taulusta näkee, kuka on työvuorossa maan alla ja kuka vapaalla. Se on tärkeä tieto etenkin silloin kun kaivoksessa räjäytetään.   Porien huoltopiste


Näimme erilaisten porien lisäksi paljon erilaisia työkoneita ja meille näytettiin, kuinka panoslangat asetetaan kallioon.

Kuvan otti KirjattiKuvan otti Kirjatti
Sain käpäliini aidon poranterän. Onpas tämä räjäytyslankojen verkko kaunis!


Kaivoksessa oli pimeää ja melko kuraista - kallion porauksessa kun käytetään vettä.

Kuvan otti KirjattiKuvan otti Kirjatti
Porarin huoltoautossa on työkalu poikineen. Tässä sitä vaan poraillaan räjäytyslangoille paikkoja.

Kuvan otti KirjattiKuvan otti Kirjatti
Kylläpä nämä porat ja muutkin laitteet ovat mielenkiintoisia!


Kaivosmiehen työpäivä on kymmentuntinen ja työviikko kuusipäiväinen. Seuraavan viikon hän lepää. Kaivosmiehistä pidetään hyvää huolta; kaivoksessa käy työsuojelutarkastaja, palotarkastaja, ympäristökeskuksen tarkastaja sekä kauppa- ja teollisuusministeriön tarkastaja. Onpahan siinä monenlaista tarkastajaa! Kaivosmiehen työ onkin rankkaa, ja moni jää sairauseläkkeelle jo ennen varsinaista eläkeikää.

Kuvan otti KirjattiKuvan otti Kirjatti
Turvallisuudesta pidetään kaivoksessa hyvää huolta. Tästä laatikosta saisi vaaran uhatessa happinaamarin. Hui, nyt kyllä hirvittää. Takanani on 25 metrin pudotus!


Maan alla on aivan oma "kaupunkinsa". Sen lisäksi, että maan alla tehdään töitä, siellä myös huolletaan kaikki koneet ja laitteet. Huoltamolla on paljon erilaisia työkaluja ja oikea rasvamonttu työkoneita varten.

Kuvan otti Kirjatti
Tässä viedään kaivoskonetta maanalaiselle huoltamolle.

Kuvan otti Kirjatti
Pääsin itsekin kokeilemaan koneen ajamista.

Kuvan otti KirjattiKuvan otti Kirjatti
Korjaamolla on töissä sähkömieskin. Työntekijöillä on useita taukotiloja - myös hätätilanteita varten. Miesten kahvihuoneella on kahvimainen nimi, Santos.

Kuvan otti KirjattiKuvan otti Kirjatti
Tässä kuvassa näkyy kaivoksen suuaukko ja auto, jolla liikuin. Olisikohan tässä lohkareessa edes kissankultaa? Ainakin se kiiltelee kauniisti. Kissankultahan on vain kiillettä kivessä.


Illalla koko kaivos tyhjennetään työmiehistä ja vain panostaja jää maan alle turvapaikkaansa. Sitten kaikki panostukset räjäytetään yhdellä kertaa. Näin irronnut murske kerätään tarkasti talteen.

Kuvan otti KirjattiKuvan otti Kirjatti
Kaivoksessa räjäytetty murske ajetaan maan päälle... ... ja lastataan rekkoihin, jotka vievät sen Vammalan rikastamoon.


Kuvan otti Kirjatti
Haastattelussa eräs kultakuski.


Kullankaivajat ovat tyytyväisiä, jos louhittavassa malmissa on kultaa viisikin grammaa! Kymmenen grammaa on jo hyvä saalis. Yksi gramma kultaa on riisinjyvän kokoinen muru, mutta siitä saa tehtyä kilometrin pituisen langan!

Kuvan otti Kirjatti
Vihdoinkin sitä oikeaa kultaa! Kulta on kivessä niin pieninä hippuina, että sitä pitää katsoa ihan läheltä.  

Aiheeseen liittyviä kirjoja:

· Cendrars, Blaise: Kulta : Kenraali Johann August Suterin ihmeellinen tarina
· Karjalainen, Elina: Uppo-nalle ja kultahippu
· Sandman Lilius, Irmeli: Kullantekijän kammiossa
· Weigelt, Udo: Kuka vei hamsterin aarteen?
· Wilkon, Piotr: Otakar kultanenä
· Villi länsi -tietokirjat

Terveisin
Kirjatti

Kuva - tassu

Kuva - vaakapalkki
etusivu linkit postia esittelyt mukavat