![]() PAREMPI KIRJA LAINASSA KUIN HYLLYSSÄ PIKI-verkkokirjastossa on otettu käyttöön uusi Seutuvaraus-toiminto. PIKI-yhteisjärjestelmäkirjastojen asiakkaat voivat tehdä varauksia hyllyssä/paikalla oleviin lainattaviin teoksiin PIKI-kirjastoihin siten, että valitsevat varaukselle haluamansa noutopaikan. Nyt voi saada vaikka Urjalan kirjastossa hyllyssä olevan teoksen lainaksi Mäntän kirjastosta. Seutuvarausten kuljetukset hoidetaan kirjastojen välillä niin, että kussakin kirjastossa käydään vähintään kerran viikossa, osassa kirjastoja kaksi kertaa viikossa. Varauksen saaminen noudettavaksi omasta kirjastosta kestää kuljetusreitistä riippuen parista päivästä kahteen viikkoon. Kuljetettavan seutuvarauksen hinta on 2 €/varaus ja hinta sisältää kuljetukset ja varausmaksun. Toisesta kirjastosta saadun seutulainan voi palauttaa ilman mitään lisämaksua siihen kirjastoon, josta se on asiakkaalle lainattu. PIKI-kirjastoista lainattua aineistoa voi nyt palauttaa myös mihin muuhun PIKI-kirjastoon tahansa maksamalla kuljetusmaksun 2 €/laina. PIKI-yhteisjärjestelmään kuuluu nyt 22 kirjastoa ja lokakuussa 2008 mukaan liitetään Kurun kirjasto osaksi Ylöjärven kirjastoa vuoden 2009 kuntaliitoksen vuoksi. 10/2008 |