Suomen suurten kaupunkien henkilöstön ympäristöasenteet osoittautuivat hyvin positiivisiksi. Sen sijaan ympäristömyönteinen toiminta ei ollut aivan samalla tasolla. Syksyllä 2007 toteutetussa kyselyssä olivat mukana Espoo, Helsinki, Jyväskylä, Oulu, Tampere, Turku ja Vantaa ja siihen vastasi yhteensä 11 000 henkilöä.
Kaikissa kaupungeissa naiset olivat miehiä ympäristömyönteisempiä. Yllättäen 4060 -vuotiaat työntekijät pitivät työpaikan ympäristömyönteistä toimintaa tärkeämpänä kuin nuoremmat, joskaan erot eivät olleet kovin suuria. Samoin kauemmin kaupungilla työskennelleet suhtautuivat ympäristöasioihin lyhyemmän aikaa olleita positiivisemmin.
Työntekijät kaipaisivat enemmän tietoa kaupunkien ympäristönsuojelun ja kestävän kehityksen työstä ja sen antamista mahdollisuuksista käytännön toimintaan. Lisäksi esimiesasemassa olevien ympäristöasenteiden ja tietoisuuden parantamiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota.
Tutkimuksessa tarkasteltiin mm. luonnon merkitystä, vastuunkantoa ympäristöasioissa, ympäristöasioita koskevaa tietoa sekä valmiutta ympäristömyönteiseen toimintaan. Lisäksi tarkasteltiin yksilön toimintatapoja työyhteisössä sekä kaupungin ympäristönsuojelun ja kestävän kehityksen työn toimivuutta.
Erot kaupunkien välillä sekä ympäristöasenteiden että ympäristömyönteisen toiminnan osalta olivat pienet. Pieniä eroja oli yksittäisten vastausten välillä.
Tutkimuksen toteutti Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskus. Tarkemmin tutkimuksen tulokset on esitetty raportissa Ympäristöasenteet ja toiminta kuntaorganisaatiossa.