Kestävä kehitys

Kestävän kehityksen keskeisenä ajatuksena on sopeuttaa ihmisen toiminta maapallon luonnonvaroihin ja pitää yhteiskunnallinen ja taloudellinen kasvu luonnon asettamissa rajoissa.

Pyrkimys kestävään kehitykseen tarkoittaa kaupungin sitoutumista ekologisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja taloudellisia näkökulmia tasapainottavaan kehitykseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaupungin kehitykseen vaikuttavat päätökset tehdään perusteellisen valmistelun pohjalta tietoisena tehtävien valintojen seurauksista.

Edellytys kestävälle kaupunkikehitykselle on kaupungin virkamiesten ja poliittisten päätöksentekijöiden toimintatapojen muuttaminen kestävämmäksi. Lisäksi tarvitaan sitä, että kaupungin asukkaat omaksuvat kestävämmät elämäntavat. Kestävät toiminta- ja elämäntavat ovat sellaisia, jotka aiheuttavat mahdollisimman vähän haitallisia ympäristövaikutuksia, ovat ihmisten hyvinvointia oikeudenmukaisesti lisääviä ja ovat toteutettavissa kohtuullisilla kustannuksilla.

Ympäristöpolitiikan ja kestävän kehityksen hankkeiden valmistelusta ja käynnistämisestä sekä kaupungin ympäristöön liittyvien päätösten ja hankkeiden ympäristövaikutusten seurannasta vastaa Tampereella Kaupunkikehitysryhmän Kestävä yhdyskunta -yksikkö.

Ajankohtaista

Itämerihaaste - Tampereen kaupungin toimenpideohjelma

Helsingin ja Turun kaupungit haastoivat vuonna 2007 muut Itämeren toimijat mukaan Itämeren tilan parantamiseksi. Tampereen kaupunki otti tuolloin haasteen vastaan. Tämän toimenpideohjelman avulla kaupunki pyrkii turvaamaan Tampereen lähivesien ja Kokemäenjoen vesistön tilan ja siten suojelemaan myös Itämerta.

Toimenpideohjelma käsittää kaupungin toimia piste- ja hajakuormituksen vähentämiseksi ja vesiliikenteen vaikutusten hallitsemiseksi sekä lyhyet katsaukset Tampereen kaupungin kansalliseen ja kansainväliseen ympäristöyhteistyöhön, kehittämishankkeisiin ja ympäristötietoisuuden edistämistoimiin.

Tampereen kaupungin ympäristöpoliittiset linjaukset vuoteen 2020 valmistuvat vuonna 2012. Linjaukset täydentävät kaupunkistrategian ympäristötavoitteita ja edistävät kaupungin ympäristösitoumusten toimeenpanoa. Itämerihaasteen toimenpideohjelma on laadittu kaupunkikehitysryhmän Kestävä yhdyskunta –yksikössä yhteistyössä kaupunkiorganisaatioiden eri yksiköiden kanssa.

Itämerihaaste toimenpideohjelma (pdf, 2 mt)

Raportit kuuden suurimman kaupungin ympäristöindikaattoreista ja henkilöstön ympäristöasenteista on julkaistu

Kaupunkien ympäristöindikaattoreita ja henkilöstön ympäristöasenteita ja -toimintaa vertailtiin kahdessa tuoreessa selvityksessä. Espoon, Helsingin, Oulun, Tampereen, Turun ja Vantaan kaupunkien ympäristöindikaattoreita vertailtiin vuosilta 2006–2010. Ympäristöasenteita ja -toimintaa kartoittava henkilöstökysely tehtiin puolestaan marraskuussa 2011. Ympäristöasennetutkimuksessa oli mukana myös Jyväskylän kaupunki.

Kuutosten indikaattorit (pdf, 648 kt)

Kuutoskaupunkien asennekysely (pdf, 935 kt)

Tampereen kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat vuonna 2010 edelleen

Tampereen kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat vuonna 2010 edelleen. Päästöistä 97 prosenttia syntyi energiankäytöstä. Päästöt kasvoivat 3,5 prosentilla edellisestä laskentavuodesta 2007, ja ne olivat 9 prosenttia suuremmat kuin EU:n pormestareiden ilmastositoumuksen vertailuvuonna 2005.

Energiankulutuksesta, jätteiden ja jätevesien käsittelystä, maatalouden tuotannosta ja teollisuuden prosesseista syntyi Tampereella vuonna 2010 yhteensä 1,7 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia kasvihuonekaasupäästöjä. Tämä vastaa noin 2,3 prosenttia koko maan päästöistä. Asukasta kohti lasketut päästöt olivat 7,9 tonnia.

Tampereen kasvihuonekaasupäästöt 2010, Päästökuvioita (pdf, 33 kt)

Tamperelaisen ekologinen jalanjälki on laskettu

Ekologinen jalanjälki on maankäyttöön perustuva ekologisen kestävyyden mittari. Se kuvaa globaalihehtaareina, kuinka paljon maa- ja vesialueita tarvitaan kulutuksemme tyydyttämiseen käytettyjen uusiutuvien luonnonresurssien tuottamiseen ja kulutukseen liittyvien hiilidioksidipäästöjen sitomiseen.

Tamperelaisen ekologinen jalanjälki laskettiin Ekokumppanit Oy:n vetämässä KuntaJälki2010-hankkeessa, jossa kehitettiin suomalaiskuntien jalanjäljen laskentaan tarkoitettu KuntaJälki-malli. Vuoden 2007 tiedoilla laskettu tamperelaisen keskimääräinen ekologinen jalanjälki oli kooltaan 5,51 globaalihehtaaria. Tulos vastaa suuruudeltaan karkeasti kahden Tammelantorin kokoista aluetta.

Tamperelaisen jalanjälki on yli kolminkertainen verrattuna jokaista maapallon asukasta kohden saatavilla olevaan biokapasiteettiin. Mikäli kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat luonnonvaroja yhtä paljon kuin tamperelaiset, tarvittaisiin yhden maapallon sijaan siis 3,1 planeettaa.

Tamperelaisen ekologinen jalanjälki, tulosraportti, (pdf, 2 mt)