Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto hyväksyi
kokouksessaan 16.3.2010 (33 §) Ojalan osayleiskaavan linjaukset ja
kaupunginhallitus teki 21.6.2010 (329 §) osayleiskaavan aloituspäätöksen.
Suunnittelualue sijaitsee kantakaupungin koillisosassa
Tampereen ja Kangasalan rajalla. Alueen pinta-ala on noin 7 km2.
Pohjoisessa kaava-alue rajautuu Jyväskylään johtavaan valtatiehen 9, lännessä
Aitolahdentiehen, Kumpulan ja Atalan kaupunginosien pientaloalueisiin sekä
Halimasjärven luonnonsuojelualueeseen, etelässä Linnainmaan ja Holvastin
kaupunginosien väliseen Orimuskatuun, Hussanpuiston ulkoilureittiin ja Lahteen
johtavaan valtatiehen 12 sekä idässä Kangasalan kunnan rajaan.
Luonnosvaihtoehdot ja valmisteluaineisto ovat nähtävillä
Palvelupiste Frenckellissä 27.6. –
31.8.2011 välisen ajan. Nähtävillä olon aikana luonnoksista voi jättää
mielipiteensä kirjaamoon postitse tai sähköpostilla (osoitteet alla),
mielipiteeseen on hyvä liittää Ojalan osayleiskaavan diaarinumero TRE:639/10.02.03/2010.
Osayleiskaavan
luonnosvaihtoehtoja esitellään yleisötilaisuudessa tiistaina 16.8.2011 klo
18.00 Atalan koulun ruokalassa, Pulkkakatu 3.
Luonnosvaihtoehtoja on kolme. Kaikki osoittavat
asutusta Ojalan ydinalueelle, täydennysrakentamista Aitolahdentien varteen ja
työpaikkarakentamista Tarastenjärventien risteykseen. Luontoarvojen ja
seudullisten virkistysyhteyksien turvaaminen on ollut tavoitteena kaikissa
vaihtoehdoissa. Vaihtoehdot eroavat toisistaan mm. asukasmäärien, rakentamistapojen
ja liikenneverkon suhteen.
Kaupunginhallitus teki 21.6.2010 (329 §)
osayleiskaavan aloituspäätöksen ja päätti asettaa osallistumis- ja
arviointisuunnitelman nähtäville. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli
yleisesti nähtävillä 5.8. - 6.9.2010
välisen ajan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on päivitetty viimeksi 1.6.2011.
Vuonna 2002 kaupunginvaltuusto hyväksyi Ojalan osayleiskaavaehdotuksen,
mutta hyväksymispäätöksen jälkeen kaava-alueella tehtiin uusia
liito-oravahavaintoja ja monien käsittelyvaiheiden jälkeen kaava palautettiin
uudelleen valmisteluun.
Vuosina 2003 - 04 Ojalan ja Kangasalan puolella
sijaitsevan Lamminrahkan alueen maankäytön vaihtoehtoja selvitettiin
yhteistyössä Kangasalan kunnan kanssa rakennesuunnittelutyön avulla. Vuonna
2006 työtä jatkettiin tutkimalla toteuttamisen vaihtoehtoja ja työssä
päädyttiin kuntarajan siirtoon, joka toteutui vuoden 2009 alussa.