|
Sivuilla on tietoa yleiskaavoituksesta sekä linkit tärkeimmille kaupungissa tekeillä olevien osayleiskaavojen ja kaavoitusprojektien sivuille.
Mikä on yleiskaava?
Kuntien yhteinen yleiskaava
Osayleiskaava
Yleiskaavojen laatiminen ja käsittelyvaiheet
Yleiskaavan vaikutukset asemakaava-alueella
Yleiskaavan vaikutukset asemakaava-alueen ulkopuolella
Yleiskaava on keskeinen kunnan alueiden käytön kehittämisväline. Se on nimensä mukaisesti yleispiirteinen kaava, jossa osoitetaan alueiden käytön pääperiaatteet kunnassa. Sen tehtävänä on ohjata kunnan yhdyskuntarakennetta ja maankäyttöä, lähinnä asemakaavoitusta sekä myös suoraan rakentamista esim. kylä- tai ranta-alueella. Yleiskaavojen laatiminen on kunnan tehtävä. Yleiskaavassa määritellään maankäyttö koko kaupungin ja kaupunginosan tasolla. Yleiskaavassa määritellään siis esimerkiksi rakennetaanko alueet pääasiassa kerros- vai pientaloalueina sekä missä sijaitsevat elinkeinotoiminnan alueet, virkistysalueet ja suojelualueet sekä millainen on liikenneverkon rakenne. Myös julkisten ja kaupallisten palvelujen sijoittaminen on tärkeä osa yleiskaavan suunnittelua.
Sivun alkuun
Kunnat voivat laatia yleiskaavan myös yhteistyönä, jolloin sitä kutsutaan kuntien yhteiseksi yleiskaavaksi. Tampereen seudulla ensimmäinen esimerkki kuntien yhteisestä yleiskaavasta on Vuoreksen osayleiskaava, joka laadittiin Tampereen ja Lempäälän yhteistyönä kuntien raja-alueelle. Kun yleiskaava laaditaan kuntien yhteistyönä, yleiskaavalla voidaan perustellusta syystä poiketa tavallista enemmän seutu- tai maakuntakaavasta. Yhteinen yleiskaava on muuta kaavajärjestelmää täydentävä mahdollisuus lähinnä kaupunkiseutujen kehittämiseksi.
Sivun alkuun
Kun yleiskaava kattaa vain osan kunnan alueesta tai ohjaa jotakin toimintalohkoa, esim. rantarakentamista, sitä kutsutaan osayleiskaavaksi. Sillä voidaan suunnitella kunnan maankäyttöä tarkemmin kuin koko kuntaa koskevassa yleiskaavassa. Tampereella on osayleiskaavoja laadittu mm. keskustan alueelle asemakaavatyön pohjaksi ja Teiskon kylien alueille ohjaamaan kylien rakentamista.
Sivun alkuun
Yleiskaavatyö aloituspäätöksestä valmiiksi kunnanvaltuuston hyväksymäksi yleiskaavaksi kestää käytännössä useita vuosia. Ympäristöministeriön selvityksen mukaan yleiskaavojen käsittelyajan keskiarvo oli 1990-luvulla Suomessa 5 – 10 vuotta. Kun päätös yleiskaavatyön aloittamisesta on tehty, aloitetaan työ lähtökohtien, tarvittavien selvitysten ja tavoitteiden määrittelyllä sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman valmistelulla, joka puolestaan sisältää arvion työn aikataulusta ja työvaiheista sekä kuvaa pääpiirteissään vuorovaikutusmenettelyn osallisten kanssa. Työ etenee perusselvitysten ja tavoitteiden määrittelyn sekä luonnoksen suunnittelun kautta ehdotuksen suunnitteluun ja yleiskaavan hyväksymiseen kunnanvaltuustossa.
Maankäyttöä koskevista yleiskaava- ja osayleiskaava-tasoisista suunnitelmista vastaa Tampereella kaupunginhallitus siltä osin kuin ne eivät kuulu kaupunginvaltuustolle.
Työn eri vaiheissa ollaan yhteydessä osallisten kanssa, kerrotaan työn etenemisestä ja vaihtoehtoisista ratkaisuista, kuullaan osallisten mielipiteet ja arvioidaan niiden vaikutus kaavaan. Yleiskaavatyöhön liittyy yleensä vähintään kaksi julkista nähtävilläoloa, jolloin kaavasta on myös mahdollisuus jättää mielipiteensä. Yleiskaavan käsittelyyn liittyy myös laaja lausuntomenettely sekä yhteydenpito muihin viranomaisiin, mm. Pirkanmaan ympäristökeskukseen, Pirkanmaan liittoon ja Tiehallintoon.
Kuntien yhteisen yleiskaavan hyväksymistä varten voidaan perustaa erillinen toimielin. Esimerkiksi Vuoreksen osayleiskaavatyössä kuntien yhteinen toimielin muodostettiin kunnanhallituksista. Kuntien yhteinen yleiskaava alistetaan ympäristöministeriön vahvistettavaksi.
Sekä yleiskaavan että yhteisen yleiskaavan valmistelua varten muodostetaan yleensä eri osapuolista koostuva työryhmä, jossa asioita valmistellaan.
Sivun alkuun
Rakentaminen edellyttää yleiskaavan lisäksi yleensä myös asemakaavaa, jonka laadinnalle yleiskaava on ohjeena. Yleiskaava on voimassa asemakaava-alueella vain asemakaavan muuttamista koskevan ohjausvaikutuksen osalta. Yleiskaavatyön yhteydessä koottu selvitysaineisto on tarkennettuna usein käyttökelpoista myös asemakaavatyössä.
Tampereella asemakaava käsittää lähes koko kantakaupungin alueen sekä lisäksi Kämmenniemen ja Polson alueita pohjoiselta suuralueelta.
Sivun alkuun
Tampereella yleiskaava ohjaa suoraan rakentamista Aitolahden ja Teiskon alueilla, joilla ei ole asemakaavaa muualla kuin Kämmenniemen ja Polson alueilla. Yleiskaavan pohjalta voidaan myöntää suoraan rakennuslupia sekä käyttää sitä perusteena poikkeamisharkinnassa ja suunnittelutarveratkaisuissa.
|