Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvitys

Ajankohtaista

Aluerajaus

Työn tausta ja tavoitteet

Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvitys

Selvitysraportti

Käsittelyt luottamuselimissä

Lisätiedot

 

Ajankohtaista

Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvitys on valmistunut tammikuussa 2008 ja se on viety tiedoksi kaupunginhallituksen suunnittelujaostoon. Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvityksen laatimisella toteutetaan kaupunkistrategiaa, jossa elinympäristön laatu nähdään eräänä menestystekijänä, jolla voidaan vaikuttaa ihmisen ja yritysten asuinpaikkaa tai sijaintia koskeviin valintoihin.

Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvitys on laaja ja monipuolinen selvitys, jossa on tutkittu luonnon ja kulttuuriympäristön osatekijöitä sekä niiden välisiä vuorovaikutussuhteita ja merkitystä. Tärkeitä osaselvityksiä ovat myös Tampereen kulttuurimaiseman kehitystä sekä viheralueiden arvoja ja kokemista kuvaavat osiot.

Selvitys muodostaa yhdessä Tampereen Viheralueohjelman 2005 - 2014 kanssa viheralueiden pitkän aikavälin tavoite- ja kehittämissuunnitelman, jossa pyritään turvaamaan viheralueiden määrä ja laatu sekä ottamaan huomioon käyttäjien tarpeet. Selvitys painetaan tammikuussa 2008 ja sitä voi ostaa Palvelupiste Frenckellistä maaliskuusta lähtien.

Kartta: kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvitys, aluerajaus

Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvityksen aluerajaus

Sivun alkuun

Aluerajaus

Selvityksen tarkastelukohteena ovat Tampereen kantakaupungin viheralueet. Viheralueet ovat kaupunkiin ja taajamiin liittyviä, kasvillisuuden luonnehtimia alueita. Viheralueet tarjoavat mahdollisuuksia ulkoiluun ja virkistäytymisen, minkä lisäksi ne lisäävät ympäristön viihtyisyyttä. Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvityksessä tarkasteltavia viheralueita ovat: puistot, lähivirkistysalueet, lähimetsät, leikkikentät, urheilualueet, retkeilyalueet, telttailu- ja leirintäalueet, suojelualueet, suojaviheralueet, liikenneviheralueet, hautausmaat sekä siirtolapuutarha-alueet.

Sivun alkuun

Työn tausta ja tavoitteet

Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvityksen pohjana on kantakaupungin viheralueselvitys 1994, jota on päivitetty ja laajennettu. Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvityksessä on määritelty kantakaupungin viherverkko ja tutkittu luonnon- ja kulttuuriympäristön osatekijöitä sekä niiden vuorovaikutussuhteita ja merkitystä. Uusina osioina ovat Tampereen kulttuurimaisemakehitystä sekä viheralueiden arvoja ja kokemista kuvaavat osiot, jotka syventävät ja täydentävät aikaisempaa viheralueselvitystä.

Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvitys pyrkii valottamaan Tampereen maiseman peruspiirteitä. Työssä selvitetään kulttuurimaiseman ajallista kehitystä, maisemakuvan ja –rakenteen merkitystä kaupunkiympäristössä sekä määritellään ja luokitellaan kantakaupungin viherverkko ja sen tärkeimmät osakokonaisuudet. Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvitys muodostaa yhdessä Tampereen Viheralueohjelman 2005 – 2014 kanssa viheralueiden pitkän aikavälin tavoite- ja kehittämissuunnitelman pyrkien turvaamaan luonnon moninaisuutta, viheralueiden määrää ja laatua sekä käyttäjien tarpeita.

Sivun alkuun

Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvitys

Selvitys on laadittu suunnittelupalveluiden selvitykset ja arvioinnit –yksikössä.

Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvitys, luvut: 1. Johdanto, 2. Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvityksen perusteet ja 3. Tampereen maiseman nykytila (pdf, 3 mt)

Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvitys, luvut: 4. Tampereen kantakaupungin viherverkko, 5. Tampereen viheraluejärjestelmä ja osa luvusta 6. Merkittävät viherverkon osat (pdf, 3 mt)

Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvitys, luvut: 6.4 Kohdekortit ja 7. Johtopäätökset (pdf, 5 mt)

Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvitys, liitteet 1 - 17 (pdf, 4 mt)

Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvitys, liitteet 18 - 20 (pdf, 6 mt)

Sivun alkuun

Selvitysraportti

Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvitys, selvitysraportti, Tampereen kantakaupungin kulttuurimaiseman kehitys (pdf, 4 mt)

Sivun alkuun

Käsittelyt luottamuselimissä

Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto 28.1.2008 Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvitys, 11 §

Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvitys, luonnos 1.11.2007, mielipiteiden ja lausuntojen tiivistelmät, vastineet ja toimenpiteet (pdf, 2 mt)

Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto 9.10.2006 Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvityksen tilannekatsaus, 50 §

Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto 29.11.2004, Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvityksen tilannekatsaus, 93 §

Sivun alkuun

Lisätiedot

Johtava erikoissuunnittelija, arkkitehti
Kaarina Kivimäki
Puhelin 03 5656 6529
Matkapuhelin 050 358 5304
Erikoissuunnittelija
Saija Kouko, sijainen 31.7.2013 asti Milla Törmä
Puhelin 040 801 6171

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi