Asukasilta Tesoman yleissuunnittelusta

16.08.2012 kello 10:21

Tampereen Tesomalla alkavaan maankäytön yleissuunnitteluun liittyen järjestetään työpajatyyppinen asukasilta ensi tiistaina 21. elokuuta 2012 klo 17.30-20.00 Tesoman koululla (os. Kohmankaari 11). Tilaisuudessa käsitellään myös alueen ajankohtaisia kaavahankkeita.

Kaupunki haluaa koota kokemuksia ja näkemyksiä Tesomasta ennen varsinaisen yleissuunnittelun alkamista. Kaavamuutos palloiluhallin rakentamiseksi ja Tesoman koulun laajentamiseksi yhtenäiskouluksi on tullut vireille ja kaavamuutos palveluasumisen keskittymän ja siihen liittyvien liike- ja palvelutilojen rakentamiseksi nykyisen kirjaston ja terveysaseman paikalle etenee. Kummastakin hankkeesta laadittuja kaavaluonnosta pohjustavia suunnitelmia esitellään tilaisuudessa.

Kaupungin puolesta tilaisuudessa on läsnä mm. maankäytön, joukkoliikenteen, yleisten alueiden, hyvinvointipalveluiden ja kuntademokratiayksikön suunnittelijoita.

Yleissuunnitelmasta on 30. elokuuta 2012 saakka nähtävillä hanke-esite, vuorovaikutussuunnitelma ja selvitysaineistoa. Yhtenäiskoulun ja liikuntahallin asemakaavamuutoksesta on nähtävillä osallistumis- ja arviointisuunnitelma, alustavia suunnitelmia ja selvitysaineistoa. Aineistot ovat nähtävillä kaupungin internet-sivuilla, Palvelupiste Frenckellissä (Frenckellinaukio 2 B) ja sekä Tesoman kirjastossa (os. Kohmankaari 9).

Tesoman yleissuunnittelun tarkoituksena on tutkia täydennysrakentamisen mahdollisuuksia alueen kokonaisrakenne, kaupunkikuva ja ympäristön arvot huomioon ottaen. Yhtenäiskoulun ja liikuntahallin suunnitelmat liittyvät kouluverkosta ja liikuntapaikkojen sijoittamisesta tehtyihin päätöksiin.

Yleissuunnitelman avulla saadaan laajempi näkemys kaikista Tesoman alueella meneillään olevista maankäyttöhankkeista. Yleissuunnitelma laaditaan yksityiskohtaisemman suunnittelun (asemakaavoitus) pohjaksi.

» Yleisötilaisuudet

» Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen - EHYT

Teksti: Anna-Leea Hyry

Lisätietoja

Yleisuunnitelma/
kaavoitusarkkitehti
Raija Mikkola
Puhelin 040 8063019
Yhdyskuntasuunnittelupäällikkö
Hanna Montonen
Puhelin 040 801 6952
Asemakaavamuutokset/
Projektiarkkitehti
Riikka Rahkonen
Puhelin 03 565 65567

Jaa:

Delicious   Digg   Facebook   Twitter   RSS
Mitä nämä ovat?