Tampereen kaupunginjohtajana toimii päätoiminen luottamushenkilö eli pormestari. Tampere on ensimmäinen suomalainen kunta, jonka johtoon on valittu pormestari.
Kaupunginhallituksen johtosäännössä todetaan pormestarin valintatavasta seuraavaa: ”Valtuusto valitsee varsinaisista valtuutetuista pormestarin ja apulaispormestarit toimikaudekseen.”
Pormestarin toimikausi on sama neljä vuotta kuin valtuuston. Pormestari voidaan valita uudelleen, toimikausien määrää ei ole rajoitettu. Pormestarille ei ole asetettu muita kelpoisuusehtoja kuin kaupunginvaltuuston jäsenyys.
Apulaispormestareita valitaan neljä ja myös heidän on oltava valtuuston jäseniä. He johtavat oman toimialansa tilaajalautakuntia.
Timo P. Nieminen on toiminut Tampereen pormestarina vuodesta 2007. Hänet valittiin toiselle kaudelle vuosiksi 2009 - 2012 kaupunginvaltuuston kokouksessa 14.1.2009.
Pormestari, kaupunkineuvos Timo P. Nieminen on koulutukseltaan merkonomi ja aiemmalta ammatiltaan Tampereen Vuokratalosäätiön talousjohtaja.
Useista luottamustoimista tärkeimpiä ovat vuonna 1973 alkanut Tampereen kaupunginvaltuuston jäsenyys ja kymmenen vuotta myöhemmin alkanut Tampereen kaupunginhallituksen jäsenyys. Nieminen on toiminut kaupunginhallituksen puheenjohtajana vuodesta 1995.
Nieminen on Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän puheenjohtaja. Hän vaikuttaa myös Suomi-Yhtiön hallituksessa.
Pormestari Timo P. Nieminen julkisti 21.1.2009 Tampereen kaupunginvaltuustossa ohjelmansa kaudelle 2009 – 2012. Ohjelman otsikko on ”Yhdessä tamperelaisten parhaaksi”.
Valtuuston puheenjohtajan ja pormestarin asukasiltoihin ovat tervetulleet kaikki alueen ja lähiympäristön asukkaat ja yrittäjät keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Mukana asukasillassa ovat myös apulaispormestarit ja valtuustoryhmien edustajat. Tilaisuuksien tavoitteena on mahdollistaa suora keskusteluyhteys asukkaiden ja kaupungin johdon välillä.