Vuonna 2001 hyväksytyn Kaikem paree Tampere -kaupunkistrategian perusajatuksena on näkemys siitä, että Tampere on tunnettu kyvystään päättää nopeasti suurista ja vaikeistakin asioista. Tällaisia ovat olleet mm. nopeat reagoinnit muuttuvaan taloudelliseen kehitykseen, erilaiset ainutlaatuiset kehittämishankkeet sekä suuret investointipäätökset.
Strategian laatimisen keskeisenä tavoitteena oli varmistaa, että tämä päätöksentekokyky säilyy tulevaisuudessakin. Kaupungin yhdeksi menestystekijäksi määriteltiin toimivan päätöksenteon tamperelaisen mallin kehittäminen.
Tätä tavoitetta on lähdetty toteuttamaan kaupungin toimintamallin ja johtamisjärjestelmän uudistamishankkeessa. Uudistuksen tavoitteena on vastata niihin tulevaisuuden muutoksiin, jotka asettavat kaupungin nykyisen johtamisjärjestelmän koetukselle. Konkreettisena tavoitteena on mm. palveluiden tuotantotapojen monipuolistaminen, kuntalaisten osallistumismahdollisuuksien parantaminen, poliittisen päätöksenteon aseman vahvistaminen sekä strategisen johtamisen edellytysten varmistaminen.
Näillä sivuilla kerrotaan toimintamallin uudistustyön etenemisestä sitä mukaa kun valmistelu etenee tai päätöksiä tehdään. Tampereen menestyksen varmistava uusi toimintamalli syntyy vain avoimen ja laajan keskustelun sekä uusien ideoiden avulla, joten valmistelijat toivovat runsasta keskustelua!
Kaupungit tilaajina ja tuottajina, Kokemuksia ja näkemyksiä Jyväskylän, Oulun, Tampereen ja Turun toimintamallien uudistushankkeista - Tampereen yliopisto, Kunnallistutkimuksia
(pdf, 4 mt)
Tilaaja - tuottaja-malli - Case Oulu, Liikelaitostaminen osana tilaaja - tuottaja-mallin soveltamista, strategiapäällikkö Juha Ojala, Oulun kaupunki
(ppt, 316 kt)